Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Pääsiäiskoriste ruokaherneistä viikossa – versot kasvavat munankuorissa

20.3.2026 12:57:04 EET | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Artikkeli

Jaa

Pääsiäispöytään saa keväistä vihreyttä helposti ja nopeasti. Tavallisista ruokaherneistä voi kasvattaa kotona herneenversoja jopa kolmessa päivässä, ja niistä syntyy sekä syötävä lisuke että näyttävä pääsiäiskoriste. Versot kasvavat vaikka kananmunankuorissa, ja tarvikkeet löytyvät helposti kotoa tai lähimmästä ruokakaupasta.

Herneenversot.
Herneenversot. Kuva: MTK aineistopankki Kaikki oikeudet annetaan.

"Herneenversojen kasvatus on helppo ja hauska tapa tuoda kotiin kevään tuntua. Samalla se on mukavaa yhteistä tekemistä lasten kanssa, ja lopputulos päätyy myös lautasella", sanoo MTK:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen.

Pääsiäisen symboli muuttuu kipoksi

Kananmuna on yksi pääsiäisen tunnetuimmista symboleista ja kuvastaa uutta elämää ja kevään alkua. Munankuoret sopivatkin hyvin pieniksi kasvatusastioiksi herneenversoille.

Munankuoren saa tyhjennettyä tekemällä raa’an munan molempiin päihin pienet reiät esimerkiksi parsinneulalla ja puhaltamalla sisällön ulos. Kuori huuhdellaan, minkä jälkeen sen voi koristella tusseilla, maalaamalla tai liimaamalla siihen koristeita.

Suomessa kananmunantuotanto on salmonellavapaata, joten munia voi käsitellä myös raakana turvallisin mielin.

Näin kasvatat herneenversot pääsiäiseksi

1. Tarvikkeet

  • kuivia herneitä
  • multaa
  • astia (säilykepurkki, muovirasia, ruukku tai kananmunankuoria)
  • vettä ja suihkepullo.

2. Herneiden liotus

Herneiksi käyvät tavalliset kotimaiset ruokaherneet. Halutessasi voit liottaa herneitä yön yli jääkaapissa, jolloin ne itävät hieman nopeammin. Herneet voi kylvää myös ilman liotusta.

3. Kylvö

Lisää astian pohjalle muutaman sentin kerros multaa. Levitä herneet tasaisesti mullan pinnalle yhteen kerrokseen, sumuttele vettä ja peitä kylvös kevyesti kelmulla. Se nopeuttaa itämistä.

Jos kasvatat versoja kananmunankuorissa, riko muna niin, että kuori jää puolikkaaksi. Huuhtele kuori, lisää siihen hieman multaa ja muutama herne. Asettele kuoret esimerkiksi munakennoon. Munamassa ei mene hukkaan, vaan sen voi käyttää vaikka pääsiäisleivontaan.

4. Kasvatus

Pidä kylvös valoisassa paikassa ja kastele kevyesti päivittäin. Kun ensimmäiset idut ilmestyvät, kelmu poistetaan.

5. Satoa tai ihastelua

Kun versot kasvavat noin 10–12 sentin mittaisiksi, niistä voi leikata satoa. Herneenversot sopivat hyvin leivän päälle, salaatteihin tai keväisiin ruokiin.

Versot ilahduttavat myös pääsiäispöydän koristeena. Kasvatuksen päätteeksi mullan ja versot voi laittaa biojätteeseen.

Lisätiedot:

Heidi Siivonen

ruokamarkkina-asiantuntija

kuluttajatyö

+358 20 413 2925

+358 40 568 8802

aiheet: pääsiäinenpääsiäisruokahernemtk mobiiliruokahernepääsiäiskoriste

Avainsanat

Kuvat

Herneenversot.
Herneenversot.
Kuva: MTK aineistopankki Kaikki oikeudet annetaan.
Lataa
Herneenversot.
Herneenversot.
MTK aineistopankki Kaikki oikeudet annetaan.
Lataa
Herneenversot.
Herneenversot.
Kuva: MTK aineistopankki Kaikki oikeudet annetaan.
Lataa
Herneenversot.
Herneenversot.
Kuva: MTK aineistopankki Kaikki oikeudet annetaan.
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK ja SLC vaativat valtiolta nopeita toimia afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi13.8.2026 11:15:03 EEST | Tiedote

MTK ja SLC keskustelevat tänään torstaina 13. elokuuta maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin kanssa Suomen afrikkalaisen sikaruton (ASF) aiheuttamasta kriisitilanteesta, sen hoidosta ja välttämättömistä jatkotoimista. Keskustelun pohjana oli järjestöjen valtioneuvostolle toimittama kirje, jossa vaaditaan riittäviä toimia sikaruton leviämisen estämiseksi ja vaikutusten kohteeksi joutuneiden elinkeinojen tukemiseen.

Reilu kilpailu kunniaan – Brasilialaiselle lihalle tuontikielto EU:ssa12.8.2026 14:54:52 EEST | Artikkeli

Miksi Brasilialle on asetettu tuontikielto? Euroopan unioni – ja erikseen myös Suomi – sääntelee tarkasti, millaista lihaa täällä saa tuottaa ja millä ehdoilla sitä saa saattaa markkinoille. Säännösten takana on Euroopassa ja Suomessa yleisesti merkittävinä pidettyjä arvoja: kuluttajien turvallisuus, eläinten terveys ja hyvinvointi sekä huolenpito yhteisestä ympäristöstämme. On kunnia-asia saada tuottaa ruokaa, jossa nämä seikat ovat kohdallaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye