Marttila jätti kirjallisen kysymyksen lastensuojelun avohuollon tukitoimien siirtämisestä – ”Lapsen suojelua ei saa heikentää säästösyistä”
20.3.2026 13:22:24 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Kansanedustaja Helena Marttila on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen hallituksen aikeista siirtää lastensuojelun avohuollon tukitoimia ja jälkihuoltoa sosiaalihuoltolain piiriin. Kysymys liittyy sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän tuoreeseen raporttiin sosiaalihuollon palvelu-uudistuksesta, jota ohjaa hallituksen asettama 100 miljoonan euron vuotuinen säästötavoite. Marttilan mukaan esitetty uudistus uhkaa kaventaa lastensuojelun ydintehtävää ja heikentää lapsen oikeutta erityiseen suojeluun.

- Lastensuojelu on yhteiskunnan viimesijainen turvaverkko silloin, kun muu tuki ei ole riittänyt. Avohuollon tukitoimien ja jälkihuollon siirtäminen pois lastensuojelusta ei ole tekninen rajapintamuutos, vaan perustavanlaatuinen muutos lastensuojelun logiikkaan. Lastensuojelua ei saa typistää palveluksi, joka aktivoituu vasta silloin, kun sijoitus on jo edessä, Marttila sanoo.
STM:n raportissa korostetaan asiakasprosessien keventämistä ja säästöjen saavuttamista, mutta samalla myönnetään, ettei säästötavoitteeseen välttämättä päästä ilman palvelutason tai asiakkaiden oikeuksien heikentämistä. Marttilan mukaan tämä yhtälö on lasten näkökulmasta vaarallinen.
- Jos tukea siirretään pois lastensuojelusta ilman, että sosiaalihuollon palveluja samalla vahvistetaan riittävällä rahoituksella ja henkilöstöllä, seurauksena voi olla viiveitä, katkenneita palveluketjuja ja lasten putoamista tuen väliin. Lapsen suojelua ei tule alistaa taloudellisille tavoitteille.
Kirjallisessa kysymyksessään Marttila kysyy, aikooko hallitus siirtää avohuollon tukitoimet ja jälkihuollon sosiaalihuoltolakiin, miten lapsen oikeus erityiseen suojeluun turvataan tällaisessa muutoksessa sekä tehdäänkö uudistuksesta erillinen lapsivaikutusten arviointi ennen päätöksentekoa.
- Lastensuojelun ydintehtävää ei saa murentaa rakenteellisilla ratkaisuilla, jotka siirtävät vastuuta ilman todellisia edellytyksiä ja resursseja. Lasten palveluja heikentävät säästöt eivät ole neutraaleja hallinnollisia ratkaisuja, vaan tarkoittavat käytännössä viiveitä, katkoja, väliinputoamisia ja lapsen näkymättömäksi jäämistä. Vaarana on, että lastensuojelusta tulee entistä myöhäisempi palvelu – ei edes viimesijainen turva, vaan viimeinen pysäkki, kun vahinko on jo tapahtunut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helena MarttilaKansanedustaja
Puh:050 479 0935helena.marttila@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Riitta Kaarisalo: SDP on suomalaisten luotetuin talouspuolue – hallituksen herpaantunut ote näkyy ihmisten luottamuksessa19.3.2026 13:19:16 EET | Tiedote
Tuore Maaseudun Tulevaisuuden kysely osoittaa, että suomalaiset luottavat talouden hoidossa eniten Sosialidemokraatteihin. Noin joka viides vastaaja pitää SDP:tä parhaana vaihtoehtona Suomen talouspolitiikan suunnannäyttäjäksi. SDP nousee luotetuimmaksi puolueeksi kaikissa ikäryhmissä ja laajasti eri puolilla maata. Kansanedustaja Riitta Kaarisalo (sd.) ei pidä tätä yllätyksenä – kansa on puhunut.
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työyhteisöselvitys valmistui19.3.2026 11:15:00 EET | Tiedote
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tilasi Työterveyslaitokselta (TTL) työyhteisöselvityksen saadakseen ulkopuolisen ja luotettavan tahon näkemyksen työyhteisön tilanteesta. TTL:n asiantuntijat haastattelivat kaikki ryhmän työntekijät. Selvityksessä ei noussut tietoon uusia häirintätapauksia. Kaikki ryhmässä tapahtuneet tapaukset ovat olleet jo aiemmin pääsihteerin tiedossa, ja niihin on puututtu sisäisesti tapahtumien jälkeen.
SDP:n Lauri Lyly: Hallitus on havahtunut vihdoin omiin ongelmiinsa18.3.2026 15:43:29 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly pitää hyvänä, että hallitus on havahtunut vihdoin itse aiheuttamiinsa ongelmiin ja pyrkii korjaamaan niitä. Esityksen perusongelma, eli määräaikaisten työsopimusten lisääminen ja vieläpä ilman kunnollista perustetta, kuitenkin säilyy, korostaa Lyly.
SDP:n Kim Berg: Alipalkkaus jää usein ilman seuraamuksia – lainsäädännössä selvä aukko18.3.2026 15:30:20 EET | Tiedote
Kansanedustaja Kim Berg (sd.) korostaa, että työperäiseen hyväksikäyttöön puuttuva lainsäädäntö on tarpeellinen, mutta jättää edelleen katveeseen laajan joukon työntekijöitä, jotka kohtaavat alipalkkausta ilman, että se täyttää rikoksen tunnusmerkistöä.
SDP:n Suhonen: Rikoslain kiristäminen ei yksin pysäytä työperäistä hyväksikäyttöä18.3.2026 14:07:00 EET | Tiedote
Kansanedustaja Timo Suhonen (sd.) pitää työperäisen hyväksikäytön kitkemistä tarpeellisena, mutta muistuttaa että hallituksen esitys ei ole yksinään riittävä. Hyväksikäyttöön puuttuminen edellyttää myös keinoja, joilla työntekijät pääsevät käytännössä paremmin turvaamaan oikeuksiansa. Suhonen korostaa ammattiliittojen kanneoikeuden merkitystä osana kokonaisuutta. Hän on tehnyt asiasta lakialoitteen laiksi järjestökanteesta työsuhteeseen liittyvässä riita-asiassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme