Varha kysyy varsinaissuomalaisilta: miten haluat osallistua sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen kehittämiseen?
20.3.2026 14:25:42 EET | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue päivittää osallisuussuunnitelmaansa. Kaikki varsinaissuomalaiset kutsutaan antamaan oma näkemyksensä ja vastaamaan asukaskyselyyn.

Asiakkaan äänen kuuluminen sosiaali-, terveys ja pelastuspalveluissa on tärkeää palveluiden kehittämisen ja niiden vaikuttavuuden näkökulmasta. Varhan osallisuussuunnitelmassa asetetaan tavoitteet ja kuvataan keinot, joilla alueen asukkaiden ja Varhan asiakkaiden osallistumismahdollisuudet toteutuvat.
Nyt tehtävällä asukaskyselyllä selvitetään, millä tavoin ihmiset kokevat tulevansa kuulluiksi sekä millaisia osallistumisen tapoja he toivovat. Kysymme muun muassa, onko asiakas saanut osallistua hoitoaan tai palveluaan koskeviin päätöksiin edellisellä vastaanottokäynnillään sekä onko sopiva osallistumistapa esimerkiksi asiakas- ja/tai asukasraati, erilaiset kyselyt, keskustelutilaisuudet tai palautteen antaminen. Kysely on avoinna 10.4.2026 asti.
– Osallisuus ei ole vain kirjaus strategiassa. Kyselyn avulla haluamme muun muassa kuulla, millaisia kehittämistoimenpiteitä osallisuussuunnitelmaan pitäisi nostaa, sanoo Varhan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikön erityisasiantuntija Anri Niskala.
Vastauksia hyödynnetään osallisuussuunnitelman päivityksessä sekä palveluiden kehittämisessä.
– Jokainen vastaus on meille arvokas. Kysely on nopea ja helppo täyttää ja se on täysin anonyymi. Toivomme mahdollisimman monen käyttävän tämän tilaisuuden vaikuttaa, Niskala kannustaa.
Kysely antaa äänen kaikille
Hyvinvointialueilla on lakisääteinen velvoite edistää asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.
– Varhan osallisuussuunnitelma on ohje ja lupaus, miten varsinaissuomalaiset, järjestöt, elinkeinoelämä ja muut sidosryhmät voivat osallistua ja vaikuttaa hyvinvointialueen palveluihin, Niskala summaa.
Asukaskyselyn tulokset julkaistaan koosteena Varhan verkkosivuilla osana osallisuussuunnitelman päivitystä. Osallisuussuunnitelman hyväksyy aluehallitus ja sen etenemisestä raportoidaan vuosittain.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anri NiskalaErityisasiantuntijaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 521 3044anri.niskala@varha.fiLinkit
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Räddare från Egentliga Finlands räddningsverk och Varhas prehospitala akutsjukvård utbildas i hot från kemikalier och strålning – medietillfälle fredagen den 20.3.19.3.2026 10:22:00 EET | Pressmeddelande
Räddningsinstitutet ordnar denna vecka i Nådendal en utbildning för yrkesverksamma inom räddningsväsendet och den prehospitala akutsjukvården. Utbildningen fokuserar på beredskap för hot och olyckor som orsakas av kemiska, biologiska, radiologiska och nukleära ämnen.
Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen pelastajia ja Varhan ensihoitajia koulutetaan kemiallisten aineiden ja säteilyn uhkiin – mediatilaisuus perjantaina 20.3.19.3.2026 10:22:00 EET | Tiedote
Pelastusopisto järjestää tällä viikolla Naantalissa pelastusalan ja ensihoidon ammattilaisille koulutuksen, jossa käydään läpi varautumista kemiallisten, biologisten, säteilyn ja ydinaineiden aiheuttamiin uhkiin ja onnettomuuksiin.
Inbjudan till pressträff: Varhas bokslut och verksamhetsberättelse för 2025 är klara18.3.2026 14:10:09 EET | Pressinbjudan
Välfärdsområdesstyrelsen behandlar Varhas bokslut för 2025 vid sitt sammanträde den 23 mars.
Kutsu mediatilaisuuteen: Varhan vuoden 2025 tilinpäätös ja toimintakertomus valmistuneet18.3.2026 14:10:09 EET | Kutsu
Aluehallitus käsittelee Varhan vuoden 2025 tilinpäätöstä kokouksessaan 23. maaliskuuta.
Släckningsövningar vid byggnadsbrand i Egentliga Finland lördagen den 21.3.202617.3.2026 14:24:36 EET | Pressmeddelande
Egentliga Finlands räddningsverk ordnar övningar i släckning av byggnadsbrand och räddningsverksamhet den 21.3.2026 i Nådendal på Haukanvuorentie (Airismaa), i Pargas på Kiluddintie (Norrskata) samt i Salo på Palmutsaarentie (Kiikala).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme