KKO: Päivi Räsänen ja hänen kirjoituksensa julkaissut henkilö tuomittiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
26.3.2026 09:01:47 EET | Korkein oikeus / Högsta domstolen | Tiedote
Korkein oikeus (KKO) tuomitsi kansanedustaja Päivi Räsäsen ja tämän kirjoituksen julkaisseen henkilön kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkorangaistuksiin. Sen sijaan Räsäsen sosiaalisen median tileillään julkaiseman viestin osalta syyte hylättiin.
Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat hylänneet syytteen kaikilta osin.
Syytteen kohdat 1 ja 2 koskivat Räsäsen kirjoittamaa ja hänen ja Suomen Luther-säätiön asiamiehen myöhemmin internetissä julkaisemaa kirjoitusta ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi – homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen”. Syyte ei sen sijaan koskenut kirjoituksen alkuperäistä julkaisemista painetussa muodossa. Syytteen mukaan kirjoituksessa solvattiin homoseksuaaleja ryhmänä seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Räsänen oli kirjoituksessaan muun ohella todennut homoseksuaalisuuden olevan psykoseksuaalisen kehityksen häiriö ja luonnehtinut homoseksuaalisuutta seksuaaliseksi poikkeavuudeksi. Korkein oikeus katsoi, että näiltä osin Räsäsen lausumilla oli solvattu homoseksuaaleja ryhmänä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Kaikkia syytteessä siteerattuja kirjoituksen kohtia ei kuitenkaan katsottu solvaaviksi.
Korkeimman oikeuden mukaan Räsäsen ja Suomen Luther-säätiön asiamiehen menettely täytti kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevan tunnusmerkistön eikä menettelyn katsominen rangaistavaksi ollut ristiriidassa perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatun sanan- tai uskonnonvapauden kanssa.
Syytteen kohdassa 3 oli kyse Räsäsen sosiaalisen median tileillään julkaisemasta viestistä, joka koski Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ilmoitusta Pride 2019 -tapahtuman tukemisesta. Syytteen mukaan Räsänen oli viestissään väittänyt, että homoseksuaalisuus on häpeällistä ja synnillistä, ja siten solvannut homoseksuaaleja ryhmänä seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Korkein oikeus totesi, että Räsäsen julkaisua oli arvioitava kokonaisuutena, joka muodostui hänen kirjoittamastaan viestistä ja siihen liitetystä Raamatun tekstistä. Räsänen oli kritisoidessaan sosiaalisen median julkaisuissaan kirkon päätöstä Pride-tapahtuman tukemisesta perustellut mielipidettään samaa sukupuolta olevien henkilöiden välisiä seksuaalisia tekoja kielteisessä sävyssä käsittelevällä Raamatun tekstillä ja sen sisältöä heijastavilla ilmaisuilla ”häpeä” ja ”synti”. Korkein oikeus katsoi, että ottaen huomioon teon asiayhteys Räsäsen menettelyä ei voitu pitää kiihottamisrikoksen tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla homoseksuaaleja solvaavana. Syyte hylättiin tältä osin.
Korkein oikeus tuomitsi sekä Räsäsen että Suomen Luther-säätiön asiamiehen 4.11.2019-24.1.2022 tehdystä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 20 päiväsakkoon ja Suomen Luther-säätiön 5 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi vastaajat velvoitettiin poistamaan syytekohdissa 1 ja 2 tarkoitetun kirjoituksen verkkojulkaisuista lainvastaisiksi katsotut kohdat.
Asian diaarinumero KKO:ssa: R2024/57
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot: Viestintä, kko.viestinta(at)oikeus.fi, p 02956 40052.
Linkit
Korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa sekä valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan. Korkeimman oikeuden keskeisin tehtävä on antaa ennakkopäätöksiä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein oikeus / Högsta domstolen
Högsta domstolen beviljade besvärstillstånd i en tvist om arrendeavtal där ett husbolag på Lövö är part29.9.2026 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Högsta domstolen har meddelat besvärstillstånd i ett ärende som gäller jämkning av ett jordlegoavtal mellan Vanda kyrkliga samfällighet och ett husbolag på Lövö. Vanda kyrkliga samfällighet ansökte om besvärstillstånd i ärendet.
Korkein oikeus myönsi valitusluvan lehtisaarelaisen taloyhtiön maanvuokrasopimusriidassa29.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan asiassa, joka koskee Vantaan seurakuntayhtymän ja Helsingin Lehtisaaressa sijaitsevan taloyhtiön välisen maanvuokrasopimuksen sovittelua. Valituslupaa haki Vantaan seurakuntayhtymä.
Före detta specialmedarbetare till en minister dömdes för bedrägeri och brott mot tjänsteplikt24.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Högsta domstolen dömde personen som år 2019 fungerat som näringsministerns specialmedarbetare till 80 dagsböter för bedrägeri och brott mot tjänsteplikt.
Entinen ministerin erityisavustaja tuomittiin petoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta24.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Korkein oikeus tuomitsi elinkeinoministerin erityisavustajana vuonna 2019 toimineen henkilön petoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta 80 päiväsakkoon.
Högsta domstolen beviljade besvärstillstånd i ett ärende som gäller teleövervakning med anknytning till Elokapina18.9.2026 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Polisen hade i juli 2024 hos Birkalands tingsrätt ansökt om tillstånd att rikta teleövervakning mot tre personer med anknytning till Elokapina för att förhindra brott. Polisen hade enligt sin ansökan velat hindra aktivisterna från att göra sig skyldiga till grov skadegörelse vid VM-rallyt i Jyväskylä i augusti 2024. Tingsrätten gav polisen tillstånd till att rikta teleövervakning mot tre personer för tiden 31.7-4.8.2024. I november 2025 avslog Åbo hovrätt alla tre personers klagan som gällde förutsättningarna för teleövervakningen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme