Kembaanan toisen vaiheen rakentaminen käynnistyy huhtikuussa – valmistuu lokakuussa 2026
23.3.2026 13:24:48 EET | Pohjois-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Kembaanan, maantien 847 varrella kulkevan jalankulku‑ ja pyörätien toisen vaiheen rakennustyöt käynnistyvät Oulussa huhtikuussa. Työt valmistuvat arviolta lokakuussa 2026. Hanke on Oulun seudun MAL‑sopimuksen mukainen kohde.

Rakentaminen sijoittuu maantielle 847 (Limingantie) Oulun keskustan eteläpuolelle Äimäraution ja Kiviniemen kaupunginosiin. Työalue alkaa Poikkimaantien risteyssillan kohdalta ja päättyy Vesalantien pohjoispuolelle.
Hankkeessa rakennetaan 1,8 kilometriä uutta jalankulku- ja pyörätietä Poikkimaantien ja Vesalantien välille. Lisäksi alueella tehdään vesihuoltotöitä ja parannetaan kahden liittymän liikennejärjestelyjä. Rakennustyöt aiheuttavat ajoittaisia muutoksia liikenteeseen erityisesti jalankulun ja pyöräilyn reiteillä.
Hankkeen toteuttaa elinvoimakeskus yhteistyössä Oulun kaupungin, Oulun Vesi ‑liikelaitoksen sekä Fintraffic Tie Oy:n kanssa. Hankkeen pääurakoitsija on Mestek Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
Ville Koskenkorva, projektipäällikkö
p. 0295 037 061, ville.koskenkorva@elinvoimakeskus.fi
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Suomen elinvoimakeskus
Lassilan silta suljetaan ajoneuvoliikenteeltä korjaustöiden vuoksi 11.5.202629.4.2026 11:54:36 EEST | Tiedote
Haapajärvellä Arvolantiellä (mt 7632) sijaitseva Lassilan silta suljetaan ajoneuvoliikenteeltä maanantaina 11.5.2026 korjaustöiden vuoksi. Kesän aikana toteutettavan urakan ajaksi liikenne ohjataan kiertoreitille. Työt valmistuvat syksyllä 2026.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus aloittaa yhteistoimintaneuvottelut28.4.2026 15:08:05 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus on tänään 28.4.2026 antanut neuvotteluesityksen henkilöstöjärjestöille yhteistoimintaneuvotteluiden aloittamisesta taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen toiminnan sopeuttamistarve voi edellyttää toimintamenoilla palkatun henkilöstömäärän vähentämistä enintään 14 henkilötyövuodella.
Jalankulku- ja pyörätien rakentaminen alkaa Pyhäjärvellä toukokuussa28.4.2026 10:24:06 EEST | Tiedote
Pyhäjärvellä käynnistyy toukokuussa jalankulku- ja pyörätien rakentaminen maantien 7702 varrella. Uusi väylä parantaa liikkumisen turvallisuutta ja sujuvuutta sekä jalankulkijoille että pyöräilijöille.
Kempeleessä rakennetaan kiertoliittymä ja uudet liikennevalot24.4.2026 13:21:23 EEST | Tiedote
Kempeleessä käynnistyy toukokuussa kiertoliittymän rakentaminen Kempeleentielle (mt 816) keskustan kohdalle. Nykyinen Tiilitien ja Ollakantien nelihaaraliittymä korvataan uudella kiertoliittymällä, joka parantaa liikenteen sujuvuutta liittymässä. Samassa yhteydessä uudistetaan linja-autopysäkit ja tievalaistus. Pysäkeille rakennetaan odotuskatokset sekä pyöräparkit.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen toimialueen työttömien määrä lisääntyi 5 % maaliskuussa22.4.2026 08:07:05 EEST | Tiedote
Työttömyystilanne pysyi Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella maaliskuussa edelliskuukausien kaltaisena. Kainuun työttömyys oli viime vuoden tasolla ja Pohjois-Pohjanmaan kasvoi 5 %. Pitkäaikaistyöttömyys oli merkittävästi vuoden takaista korkeammalla. Työvoimamarkkinoilla oli edelleen hiljaista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme