Saamelaisten kokemukset välittyvät Entiset ainoat -taidenäyttelyssä Kiasmassa
26.3.2026 08:43:00 EET | KIASMA | Tiedote
Kiasman ja Saamelaismuseo Siidan yhteisnäyttely Entiset ainoat kokoaa yhteen saamelaista ja saamelaisia käsittelevää nykytaidetta Saamenmaalta Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Näyttely avautuu Kiasmassa 27.3.2026. Osa siitä nähdään lokakuusta alkaen Siidassa, Inarissa.

Arktinen alue on viime ajat ollut kansainvälisen politiikan keskiössä paitsi strategisen sijaintinsa, myös luonnonvarojensa vuoksi. Samalla, kun alueesta on tullut yhä näkyvämmin suurvaltapolitiikan kohde, alueen alkuperäiskansat on sivuutettu. Näin tapahtui myös silloin, kun valtiot jakoivat Saamenmaan rajalinjoilla.
Jaettu Saamenmaa
Nykyään neljän valtion alueella sijaitseva Sápmi (suom. Saamenmaa) oli olemassa ennen pohjoismaista valtiokäsitystä tai kansallisaatteita. Entiset ainoat -näyttely esittelee nykytaidetta, jossa tarkastellaan saamelaisuutta heidän itsensä kertomana. Näyttelyssä on mukana yli 20 taiteilijaa. Valtaosa teoksista on 2000–2020-luvuilta, mutta mukana on myös muutamia vanhempia teoksia, joista varhaisimmat ovat 1970-luvulta. Näinä vuosikymmeninä saamelainen yhteiskunta on kamppaillut tiensä pohjoismaiseen lainsäädäntöön ja kansainväliseen tietoisuuteen.
“Saamelaisessa nykytaiteessa kontrastit ovat läsnä. Teoksista välittyy saamelaisen elämän herkkyys ja tunteet, mutta niissä näkyy myös se, miten maailma on kovettanut ja tehnyt meistä pärjääjiä. Saamelaisen kävijän silmään teokset heijastavat yhteisömme itsetuntoa, iloja ja suruja. Suomalaiselle kävijälle taas teokset tarjoavat saamelaista tapaa tarkastella saamelaisia”, sanoo näyttelyn kuratoinut erityisasiantuntija Petra Laiti.
Tie sovintoon
Näyttely on myös Saamelaisten totuus- ja sovintokomission loppuraportin valossa ajankohtainen. Komissio luovutti loppuraporttinsa valtioneuvostolle, saamelaiskäräjille ja kolttien kyläkokoukselle joulukuussa 2025. Raportissa annetaan 68 suositusta saamelaisten aseman parantamiseksi ja korostetaan Suomea kahden kansan maalle perustettuna valtiona. Seuraavaksi on konkreettisten toimien aika.
”Tämä yhteisnäyttely on esimerkki uudenlaisesta yhteistyöstä, jota suomalaisten ja saamelaisten välillä voisi tehdä laajemminkin”, Laiti sanoo.
Kiasman johtajan Kiira Miesmaan mukaan nykytaiteeseen kuuluu, että annetaan tilaa erilaisille tarinoille ja niille, jotka eivät aina ole päässeet ääneen.
”Tämä on yksi tapa antaa tilaa saamelaisten äänelle. Olen iloinen, että saamme tehdä näyttelyn yhteistyössä Saamelaismuseo Siidan ja kuraattori Petra Laitin kanssa”, Miesmaa sanoo.
Saamelaismuseo Siidan museonjohtaja Taina Máret Pieski pitää tärkeänä, että Helsinkiin saadaan viimein laaja saamelaisen nykytaiteen näyttely.
”Saamelainen nykytaide ja duodji elää aivan uudenlaista nousukautta, mikä näkyy myös suurena kansainvälisenä kiinnostuksena. Olen erittäin iloinen, että Kiasma tarttui yhteistyöehdotukseemme, joka mahdollistaa näyttelyn osan tuomisen myös Saamenmaalle Siidaan”, Pieski sanoo.
“Vaikka arktiseen alueeseen kohdistuu nyt enemmän huomiota kuin koskaan aiemmin, alueen kansojen tilanne ei parane. Kysymykset esimerkiksi maanomistuksesta ja luonnonresursseista laahaavat Nato-keskustelun perässä. Samat kysymykset koskettavat kaikkia arktisia alkuperäiskansoja, kuten saamelaisia ja inuiteja. Siksi on tärkeää, että nimenomaan meidän äänemme ovat nyt esillä ja tulevat kuulluksi”, Laiti sanoo.
Näyttelyn taiteilijat: Siri Baggerman, Tomas Colbengtson, Marja Helander, Rose-Marie Huuva, Berit Marit Hætta, Johdet x Pirak, Márjá Karlsen, Hans Ragnar Mathisen, Britta Marakatt-Labba, Joar Nango, Outi Pieski, Katarina Pirak Sikku, Raisa Porsanger, Jorma Puranen, Máret Ánne Sara, Eveliina Sarapää, Hilde Skancke Pedersen, Katarina Spik Skum, Lena Stenberg, Lada Suomenrinne, Arvid Sveen, Tapio Tapiovaara, Nils-Aslak Valkeapää, Niillas Holmberg, Pekka Aikio
Entiset ainoat – Saamelaisen taiteen aika
27.3.–6.9.2026, Kiasma
Nykytaiteen museo Kiasma
Mannerheiminaukio 2
00100 Helsinki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Siida
Taina Máret Pieski, museonjohtaja, tainamaret.pieski@samimuseum.fi
Kiasma
Kiira Koskela, tiedottaja, kiira.koskela@kiasma.fi, 0294 500 631
Piia Laita, viestintäpäällikkö, piia.laita@kiasma.fi, 0294 500 507
Kuvia saa käyttää näyttelyä koskevassa tiedotuksessa.
Kuvat

Linkit
Saamelaismuseo Siida on valtakunnallinen vastuumuseo erikoisalanaan saamelaiskulttuuri ja alueellinen vastuumuseo kulttuuriympäristötehtävissä saamelaisten kotiseutualueella. Siidan keskeinen tavoite on tukea saamelaista identiteettiä ja kulttuurillista itsetuntoa. Siida kuuluu maailman alkuperäiskansojen museoverkostoon. siida.fi
Kansallisgalleria on kuvataiteen valtakunnallinen museo. Se ylläpitää kolmea Suomen tunnetuimmista museoista, jotka ovat Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Lisäksi se hallinnoi kansallista taidekokoelmaa sekä siihen liittyvää arkistoa, rakentaa kulttuuriperintöä ja edistää taiteellista sivistystä. kansallisgalleria.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KIASMA
Oliver Beer förvandlar Kiasmas översta våning till en förhistorisk, ljudande grotta4.11.2026 09:05:54 EET | Pressmeddelande
Vaggvisor, traditionella visor och vodou-sånger ljuder i höstens stora installation på Kiasma, som låter oss uppleva stämningen och akustiken i en förhistorisk grotta. Den brittiske konstnären Oliver Beers videoopera Resonance Project: The Cave har tidigare visats endast på Biennalen i Lyon 2024. Hans tidigare verk har visats bland annat på Metropolitan Museum of Art i New York, Centre Pompidou i Paris och Biennalen i Venedig. Verket visas på Kiasma 6.11.2026–28.3.2027.
Oliver Beer muuttaa Kiasman ylimmän kerroksen esihistorialliseksi, soivaksi luolaksi4.11.2026 09:05:54 EET | Tiedote
Kehtolaulut, perinnekappaleet ja vodou-sävelet soivat syksyn suurteoksessa, joka tuo esihistoriallisen luolan tunnelman ja akustiikan koettavaksi Kiasmassa. Brittiläisen Oliver Beerin video-ooppera Resonance Project: The Cave on nähty aiemmin vain Lyonin biennaalissa 2024. Hänen aiempia teoksiaan on esitetty muun muassa Metropolitan Museum of Artissa New Yorkissa, Centre Pompidoussa Pariisissa ja Venetsian biennaalissa. Teos on esillä Kiasmassa 6.11.2026–28.3.2027.
Oliver Beer transforms Kiasma’s top floor into a prehistoric, resonant cave4.11.2026 09:05:54 EET | Press release
Lullabies, traditional songs, and vodou melodies intertwine in this autumn’s major installation at Kiasma, bringing to life the atmosphere and acoustics of a painted prehistoric cave. The exhibition presents the second iteration of British artist Oliver Beer’s video opera Resonance Project: The Cave, which premiered at the Lyon Biennale in 2024. Beer’s work has previously been shown at the Metropolitan Museum of Art in New York, the Centre Pompidou in Paris, and the Venice Biennale. The installation runs at Kiasma from November 6, 2026 to March 28, 2027.
Kiasma käynnistää kolmivuotisen lasten ja nuorten kulttuuriprojektin Kiasma Tukisäätiön tuella28.10.2026 08:04:00 EET | Tiedote
Kolmivuotisessa ohjelmassa Kiasma luo lapsille ja nuorille suunnattuja taidesisältöjä, tapahtumia, työpajoja ja rentoja tapoja viettää aikaa museossa. Kiasma Tukisäätiö lahjoittaa projektiin 250 000 euroa. Ohjelma käynnistyy rap-artisti Davyn ilmaiskonsertilla 11.12.2026.
Inbjudan till media: Presskonferens för Oliver Beers utställning på Kiasma onsdagen den 4 november19.10.2026 11:06:02 EEST | Pressinbjudan
Vaggvisor, traditionella visor och voodoo-sånger ljuder i höstens stora installation på Kiasma, som låter oss uppleva stämningen och akustiken i en förhistorisk grotta. Välkommen till presskonferensen för Oliver Beers utställning Resonance Project: The Cave på Museet för nutidskonst Kiasma onsdagen den 4.11.2026. Vänligen anmäl ditt deltagande: kiira.koskela@kiasma.fi
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme