Työuupumus näkyy aivoissa – uusi löydös luo pohjan uupumuksen objektiiviselle mittaukselle ja diagnostiikalle

Työuupumus on yhä yleisempi ongelma, joka uhkaa työikäisten terveyttä ja aiheuttaa mittavia yhteiskunnallisia kustannuksia niin sairauspoissaolojen kuin heikentyneen työkyvynkin kautta. Työterveyslaitoksen selvitysten mukaan Suomessa joka neljännellä työntekijällä on riski työuupumukselle ja joka kymmenes on todennäköisesti uupunut.

Työuupumuksen diagnostiikka nojaa vahvasti työntekijän itsearviointiin ja kyselyihin, jotka kartoittavat kolmea työuupumuksen ydinoiretta: kyynistymistä, ammatillisen itsetunnon menetystä sekä uupumusasteista väsymystä. Luotettavia objektiivisia mittareita diagnostiikan tai toipumisen tueksi ei ole, eikä uupumuksen vaikutuksia aivojen tai kehon toimintaan toistaiseksi ymmärretä riittävästi.

– Työuupumus nähdään sairauden sijaan sopeutumishäiriönä, mikä ei esimerkiksi yksinään oikeuta sairauspäivärahaan. Tutkitun tiedon puute aiheuttaa haasteita tilan tunnistamisessa, tehokkaiden hoitomenetelmien kehityksessä ja ennaltaehkäisyssä, Tampereen yliopistossa aiheesta väittelevä Mia Vauhkonen kertoo.

Uupumus heikentää toiminnanohjausta ja kuormittaa kehoa

Moni uupunut kokee vaikeuksia keskittymisessä, päätöksenteossa ja tehtävien loppuun saattamisessa. Näitä taitoja kutsutaan toiminnanohjaukseksi. Toiminnanohjaus on kriittinen osa aivojen tiedonkäsittelyä, ja se ohjaa ihmisen tavoitteellista käyttäytymistä ja mahdollistaa toiminnan mukauttamisen erilaisiin tilanteisiin sopivaksi. Sujuvan työskentelyn kannalta olennaisia toiminnanohjaustoimintoja ovat muun muassa työmuisti, aloitekyky ja tunteiden hallinta.

Toiminnanohjausta voivat hetkellisesti heikentää arkiset asiat kuten nälkä tai heikot yöunet. Erilaiset sairaustilat voivat johtaa toimintojen pitempiaikaiseen heikentymiseen, jolloin samoista tehtävistä suoriutuminen vaatii poikkeuksellista pinnistelyä ja uuvuttaa työntekijää.

– Mitä vaikeampi uupumus oli, sitä enemmän henkilöt raportoivat toiminnanohjauksen haasteita arjessa. Aivosähkökäyrästä tehdyissä mittauksissa uupuneilla näkyi muutoksia aivojen sähköisessä toiminnassa toiminnanohjaustoimintojen taustalla. Tietyt aivovasteet olivat hitaampia ja voimakkaampia kuin ei-uupuneilla. Tämä viittaa siihen, että uupuneen aivot joutuvat käyttämään enemmän voimavaroja suoriutuakseen tehtävistä, Vauhkonen sanoo.

Työuupumus näkyi myös kehon toiminnassa, jota mitattiin kolmen vuorokauden FirstBeat-mittauksella. Uupuneilla henkilöillä sydämen syke oli keskimäärin korkeampi ja sykevälivaihtelu oli matalampi, mikä on merkki stressistä. Lisäksi fyysinen aktiivisuus arjessa oli vähäisempää.

Tulokset osoittavat, että työuupumukseen liittyy autonomisen hermoston epätasapainoa siten, että sympaattinen hermosto on tavallista aktiivisempi. Tämä tarkoittaa, että keho on tavallista enemmän stressitilassa ja palautuminen saattaa olla vaillinaista.

Biomarkkeri voi auttaa diagnostiikassa ja vagushermon stimulaatio toiminnanohjauksessa

Tutkimuksessa tunnistettiin lupaava kahden aivovasteen yhdistelmä, joka mitattiin aivosähkökäyrästä toiminnanohjaustehtävän aikana. Löydetty yhdistelmä erotteli uupuneet ei-uupuneista.

– Tällainen toiminnanohjaukseen perustuva muuttuja näyttäisi korreloivan uupumuksen vaikeusasteen kanssa ja voisi näin osoittaa uupumusta, Vauhkonen toteaa.

Löydös voisikin auttaa kehittämään objektiivisen mittarin työuupumuksen arviointiin. Objektiivinen biomarkkeri voisi myös tukea yksilöllistä arviointia ja hoidon suunnittelua.

Tutkimuksessa selvisi myös, että ihon päältä annettava vagushermostimulaatio vaikutti aivojen toimintaan ja paransi terveiden osallistujien suoriutumista tarkkaavaisuutta vaativissa tehtävissä. Uupuneilla vastaavaa selvää suorituskyvyn parannusta ei havaittu.

Stimulaatio vaikutti kuitenkin vähentävän toiminnanohjaustestiin vaadittavien aivoresurssien määrää myös uupuneilla eli koehenkilöt eivät joutuneet pinnistelemään toiminnanohjaustestissä yhtä voimakkaasti stimulaation aikana.

Tulokset viittaavat siihen, että stimulaatiolla voitaisiin mahdollisesti tehostaa toiminnanohjausta ja siten parantaa toimintakykyä.

– Tutkimuksessa selvitettiin vain lyhytkestoisen stimulaation välittömiä vaikutuksia. On mahdollista, että työuupuneet ja muut potilasryhmät, joiden toiminnanohjaus on heikentynyt, saattaisivat tarvita pidempikestoista stimulaatiota, jotta hyödyt voitaisiin nähdä. Lisää tutkimusta stimulaation vaikutuksista tarvitaan niin terveillä kuin eri potilasryhmilläkin, Vauhkonen sanoo.

Lääketieteen lisensiaatti Mia Vauhkosen väitöstilaisuus pidetään Tampereen yliopistossa 8.5.2026.