JHL: Matalapalkkaisten ja naisvaltaisten alojen tilanne vaatii kipeimmin kohentamista
25.3.2026 10:40:15 EET | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Teollisuusliitto nostaa tämän päivän uutisoinnissa esiin sen, että työntekijöiden asemaa pitää vahvistaa, ostovoimaa nostaa ja hallituksen työelämälinjaa korjata. Ammattiliitto JHL:n näkökulmasta on tärkeää tarkastella erityisesti matalapalkkaisten ja naisvaltaisten alojen asemaa. Juuri näillä aloilla nykyisen työmarkkinamallin vaikutukset näkyvät kaikkein konkreettisimmin.

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström muistuttaa, että esimerkiksi sote-, kasvatus-, ravitsemis- ja puhtausaloilla tehdään työtä, joka on yhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämätöntä.
– Näillä aloilla on kuitenkin jo pitkään eletty palkkakuopassa, kärsitty henkilöstövajeesta ja kannettu kasvavaa työkuormaa. Kun palkkakehitys jää jälkeen, heikkenee samalla myös työn veto- ja pitovoima. Lopulta tämä heijastuu palvelujen laatuun.
Ekström arvioi, että nykyinen vientivetoinen palkkamalli ei tunnista riittävästi eri alojen erilaisia lähtökohtia.
– Kun palkankorotusten yleinen taso määräytyy vientialojen mukaan, jää liikkumatila erityisesti matalapalkkaisilla ja naisvaltaisilla aloilla hyvin kapeaksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että palkkaeroja on vaikea kuroa umpeen. Pahimmillaan edessä on pysyvä palkkakuoppa.
– Tilannetta vaikeuttaa se, että samanaikaiset toimeentuloa heikentävät muutokset ja sosiaaliturvaleikkaukset kohdistuvat voimakkaasti niihin työntekijöihin, jotka jo valmiiksi ovat taloudellisesti haavoittuvassa asemassa. Osa-aikaisuus, määräaikaisuudet ja matala palkkataso ovat arkea monilla JHL:n edustamilla aloilla, kuten varhaiskasvatuksessa, hoivassa sekä puhtaus- ja ravitsemispalveluissa.
Ekström toteaa työn arvostuksen näkyvän ennen kaikkea teoissa.
– Hyvinvointiyhteiskunnan perusta rakentuu reiluille työehdoille, oikeudenmukaiselle palkkakehitykselle ja toimiville palveluille. Näiden turvaaminen edellyttää sitä, että työmarkkinajärjestelmä mahdollistaa rakenteellisten palkkaerojen korjaamisen.
– Nykyisessä tilanteessa on syytä arvioida kriittisesti myös sovittelujärjestelmän toimivuutta. Sen tehtävänä tulisi olla tasapainottaa neuvotteluasemia, mutta jos lähtökohdaksi vakiintuu yhden sektorin määrittämä palkkalinja, jää todellinen liikkumatila kapeaksi.
Ekströmin mukaan vastakkainasettelun lisääminen eri alojen välillä ei ole ratkaisu, vaan sellaisen mallin rakentaminen, joka huomioi paremmin koko työelämän moninaisuuden.
– Tarvitaan kestäviä ja oikeudenmukaisia ratkaisuja, jotka vahvistavat työntekijöiden toimeentuloa, parantavat julkisten ja julkisrahoitteisten palvelujen veto- ja pitovoimaa sekä mahdollistavat palkkakuopan kuromisen umpeen. Vain näin voidaan turvata laadukkaat palvelut ja työelämä, jossa kaikilla on mahdollisuus kohtuulliseen toimeentuloon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan EkströmJHL:n puheenjohtaja
Puh:040 828 2865hakan.ekstrom@jhl.fiTietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 160 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: Järjestöavustusten massiiviset leikkaukset romuttavat sote-alan turvaverkot – Lasku lankeaa kunnille ja hyvinvointialueille2.9.2026 13:14:55 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL on huolissaan sote-järjestöjen avustusleikkausten vaikutuksista hyvinvointialueisiin ja kuntiin. Hallituksen toiminta näyttäytyy tässäkin hölmöläisten peitonjatkamisena.
Regeringens budgetproposition trycker Finland djupare i skuldträsket: jättelika skattenedskärningar är oansvarig politik31.8.2026 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
Regeringen föreslår en sänkning av samfundsskatten. Åtgärden tar över 800 miljoner i skatteintäkter från statskassan och skattelättnaden skulle gynna de rikaste finländarna. Medan de rika gynnas av statens politik bjuds det på ytterligare nedskärningar för vanliga medborgare.
Hallituksen budjettiesitys painaa Suomea syvemmälle velkasuohon: jättimäiset veroleikkaukset ovat vastuutonta politiikkaa31.8.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Hallitus esittää yhteisöveron alentamista. Toimi vie valtion kassasta yli 800 miljoonaa verotuloja ja verokevennyksen hyöty valuu rikkaimmille suomalaisille. Siinä missä rikkaat hyötyvät valtion politiikasta, tavallisille kansalaisille on tarjolla lisäleikkauksia.
The Government’s draft budget pushes Finland deeper into debt swamp: massive tax cuts are irresponsible31.8.2026 07:30:00 EEST | Press release
The Finnish Government proposes reducing the corporate tax rate. This is going to reduce Finland’s tax revenue by over 800 million euros, and the benefits will go to the wealthiest. While the rich gain from the Government’s policy, ordinary people are going to face more cutbacks.
Tjänster hotade i huvudstadsregionen: 500 arbetsplatser kan försvinna i Esbos och Vandas samarbetsförhandlingar18.8.2026 09:40:52 EEST | Tiedote
Esbo och Vanda inleder massiva samarbetsförhandlingar inom en snar framtid. Arbetet försvinner inte, och städernas personal blir tvungna att axla en allt större arbetsbörda.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme