Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Pikkulasten rokotuskattavuus Suomessa edelleen korkea, mutta täysin rokottamattomien osuus on kasvussa

26.3.2026 00:15:00 EET | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Jaa

Pikkulasten rokotuskattavuus on ollut Suomessa pitkään huippuluokkaa. THL:n tuoreen tilaston mukaan rokotuskattavuudet on edelleen korkealla tasolla, mutta täysin rokottamattomien lasten osuus on kasvanut.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen tilaston mukaan vuonna 2023 syntyneistä lapsista 2,2 prosenttia on täysin rokottamattomia.

Rokottamattomien lasten osuus oli vielä vuosina 2016–2019 syntyneissä noin yhden prosentin luokkaa, mutta alkoi tästä nousta tasaisesti. Vuonna 2022 syntyneissä rokottamattomien osuus on 1,8 prosenttia.

Rokottamattomuuden taustalla voi olla rokotusten järjestämiseen, lykkäämiseen tai niiden raportointiin liittyviä syitä, mutta myös rokote-epäröinti tai rokotekriittisyys on lisääntynyt Suomessa usealla alueella.

”Haluamme muistuttaa, ettei yksikään rokotusohjelmassa oleva rokote ole turha. Monet taudit, joita vastaan rokotetaan, ovat vaarallisia erityisesti pienille lapsille”, sanoo THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.

Vuonna 2023 syntyneistä lapsista rokottamattomien osuus on Suomessa erityisen korkea Ahvenanmaalla, 5,2 prosenttia. Myös Itä-Uudenmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla rokottamattomien lasten osuus on yli kolme prosenttia.

Sen sijaan Pohjois-Savossa, Kainuussa ja Kymenlaaksossa täysin rokottamattomien osuus on edelleen yhden prosentin luokkaa.

THL järjestää koulutusta ja ohjausta terveydenhuollon ammattilaisille rokotuspäätöstä epäröivien kohtaamiseen. Ensimmäiset koulutustilaisuudet järjestettiin viime syksynä Ahvenanmaalla ja Itä-Uudellamaalla.

”On erittäin tärkeää, että lapsen rokottamista pohtiva voi rauhassa keskustella terveydenhuollon ammattilaisen kanssa rokottamiseen liittyvistä huolistaan. Keskustelun pohjalta terveydenhuollon ammattilainen voi ymmärtää huolia paremmin ja hälventää niitä”, Kontio sanoo.

Eri rokotteiden välillä merkittäviä kattavuuseroja – tuhkarokolta suojaavan rokotuksen kattavuus edelleen laskussa

Lasten rokotuskattavuudet vaihtelevat myös eri rokotteiden välillä. Esimerkiksi viitosrokotteen kattavuus on lähes koko maassa edelleen erittäin korkea. Rokote suojaa lasta kurkkumädältä, jäykkäkouristukselta, hinkuyskältä, poliolta ja Hib-bakteerin aiheuttamilta vakavilta infektioilta.

Sen sijaan kuusivuotiaille annettavan tuhkarokolta, sikotaudilta, vihurirokolta ja vesirokolta suojaavan MPRV-rokotuksen kattavuus on koko Suomessa vuonna 2018 syntyneillä vain noin 92 prosenttia. Kattavuus on laskenut jo kolmena vuonna peräkkäin.

Tuhkarokko tarttuu erittäin helposti. Se voi olla vakava sairaus iästä riippumatta kenelle tahansa, jolla ei ole sairastetun taudin tai rokotusten antamaa suojaa. Tuhkarokolta suojaavan rokotuksen kattavuuden tulisi olla vähintään 95 prosenttia, jotta mahdolliset yksittäiset tautitapaukset eivät johtaisi epidemioihin.

THL raportoi vuosittain rokotuskattavuuksia kansallisessa rokotusohjelmassa alle kouluikäisille annettavien rokotteiden osalta. Tiedot perustuvat THL:n rokotusrekisteriin saatuihin rokotustietoihin.

Lisätiedot

Tilastoraportti: Vuonna 2023 ja 2018 syntyneiden lasten rokotuskattavuudet 2026

Karttaesitys lasten rokotuskattavuuksista (THL)

Karttaesitys rokottamattomien lasten osuuksista eri alueilla ja Suomessa (THL)

Rokotusohjelma lapsille ja aikuisille (THL)

Mia Kontio
johtava asiantuntija
THL
puh. 029 524 8365
etunimi.sukunimi@thl.fi

Camilla Jordman
asiantuntija
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi

Anni Koivisto
asiantuntija
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi

Avainsanat

Tietoa julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL viikolla 46/20265.11.2026 15:44:53 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 5.11. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 11.11. Miten nykyisen hallituksen tekemät sosiaaliturva- ja veromuutokset ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat eri väestöryhmiin, kuten lapsiin, työttömiin ja opiskelijoihin? Mitä vaikutuksia niillä on kotitalouksien tuloihin ja pienituloisten määrään? Julkaisemme työpaperin, jossa on arvioitu ensimmäistä kertaa koko hallituskauden lakimuutosten yhteisvaikutuksia. Myös arviointimenetelmää on tarkennettu. Lisätiedot ja materiaalit embargolla: piritta.rautavuori@thl.fi Uutiset ma 9.11

Hyvinvointialueiden erot syvenevät – osalla taloudellinen liikkumavara heikkenee merkittävästi4.11.2026 00:01:00 EET | Tiedote

Hyvinvointialueiden välinen eriytyminen väestökehityksessä, palvelutarpeissa ja taloudellisissa toimintaedellytyksissä on syventynyt. Eriytyminen uhkaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta ja vaikeuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista erityisesti alueilla, joilla väestö vähenee, palveluiden tarve kasvaa ja talouden liikkumavara kaventuu. Tämä käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) valtakunnallisesta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen asiantuntija-arviosta.

THL viikolla 45/202629.10.2026 15:30:47 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 29.10. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 4.11. THL julkaisee vuotuiset asiantuntija-arviot sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Suomessa. Kokonaisuuteen kuuluvat valtakunnallinen asiantuntija-arvio sekä kaikkien hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän aluekohtaiset asiantuntija-arviot. Lisätiedot ja embargopyynnöt viestinnän asiantuntija elina.suontama(at)thl.fi Uutiset 3.11. Julkaisemme oppaan, joka tukee hyvinvointialueita omaishoidon tuen myöntämisessä. Tavoitteena on yhtenäistää tukikäytän

Ukrainan oppi Suomelle: henkinen kriisinkestävyys rakentuu koko yhteiskunnan kyvystä tukea ihmisten selviytymistä – ja sitä vahvistetaan jo normaalioloissa23.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

THL:n tutkimus osoittaa, että väestön henkinen kriisinkestävyys on tiiviisti yhteydessä koko yhteiskunnan toimintakykyyn. Ukrainassa siviiliväestön selviytymistä ja jaksamista ovat tukeneet arjen jatkuvuuden ja palvelujen ylläpitäminen, vahva kansalaisyhteiskunta, paikallisen päätöksenteon joustavuus, digitalisaation hyödyntäminen sekä innovatiivisten ratkaisujen kehittäminen muuttuvissa olosuhteissa. Suomelle keskeinen viesti on, että henkistä kriisinkestävyyttä ja sen edellytyksiä tulee vahvistaa jo normaalioloissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye