Vesiteemaisia työpajoja Heurekan perhetapahtumassa lauantaina 11.4.
26.3.2026 08:20:42 EET | Tiedekeskus Heureka | Tiedote
Heurekassa järjestetään Verraton vesi -perhetapahtuma lauantaina 11.4. kello 10–18. Tapahtumassa sukelletaan veden salaisuuksien äärelle työpajojen kautta.

Heurekan koko perheen tapahtumassa on tarjolla erilaisia vesiteemaisia työpajoja koko päivän. Lisäksi lavalla nähdään tiedeteatteriesityksiä ja Rottalassa pääsee tutustumaan Heurekan kesyrottien arkeen. Heurekan näyttelyt ovat myös avoinna koko päivän ajan. Vesiteemaan pääsee syventymään Vesi – elämän virta -näyttelyssä.
Tapahtuman työpajoissa mikroskopoidaan mikromuoveja laboratoriossa ja tutkitaan veden erilaisia ilmiöitä avaruudesta käsin satelliittihavaintojen avulla. Piilovesivisassa pääsee arvaamaan, kuinka paljon vettä kuluu eri tuotteiden valmistukseen ja pienoispurotyöpajassa opitaan ympäristörakentamisesta rakentamalla pienoismaailma, jonka läpi virtaa oikea puro.
Päivän puheenvuorossa HSY:n asiantuntija tulee kertomaan jätevedenpuhdistuksesta pääkaupunkiseudulla. Lisäksi Veden matkassa -esityksessä Tiedettä pallolla -kohteella tutustutaan veden kiertoon ja sen eri olomuotoihin maapallolla.
Verraton vesi -perhetapahtuman kaikki ohjelmat sisältyvät Heurekan normaaleihin pääsylippuihin. Pääsyliput maksavat ennakkoon verkosta ostettuna aikuisille 23 €/kpl ja lapsille 5–17 v. sekä alennusryhmille 16 €/kpl. Paikan päältä ostettuna 26 € ja 19 €. Alle 5-vuotiaat pääsevät huoltajan mukana maksutta Heurekaan. Maksuvälineeksi hyväksytään myös Museokortti, Heureka Club -kortit, kulttuuriedut ja vapaaliput.
Lue lisää tapahtumasta ja sen ohjelmasta tapahtuman verkkosivuilta.
Lisätietoja:
Tapahtumatuottaja Hanna Juutilainen, hanna.juutilainen@heureka.fi, puh. 040 9015 318.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapahtumatuottaja Hanna Juutilainen, hanna.juutilainen@heureka.fi, puh. 040 9015 318
Linkit
Tiedekeskus Heureka Vantaan Tikkurilassa on monipuolinen elämyskokonaisuus, joka tarjoaa vuorovaikutteisia näyttelyitä, planetaarioelokuvia sekä tiedeohjelmia ja tapahtumia ympäri vuoden. Heureka jakaa oivaltamisen ilon lähes 300 000 kävijän kanssa vuosittain ja kuuluu Suomen suosituimpiin vapaa-ajankeskuksiin. Lisätietoja: www.heureka.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tiedekeskus Heureka
The Evolution of Dinosaurs exhibition brings visitors face to face with dinosaurs through the ages2.10.2026 14:15:11 EEST | Press release
How did dinosaurs become the rulers of the Earth? And how did their story end – or did it? At Heureka’s new exhibition, The Evolution of Dinosaurs, visitors will encounter more than 20 life-size dinosaurs from different periods and discover how the legacy of dinosaurs lives on in birds today.
Utställningen Dinosauriernas evolution låter besökarna möta dinosaurier genom tiderna2.10.2026 14:03:12 EEST | Pressmeddelande
Hur blev dinosaurierna jordens härskare? Och hur slutade deras historia – eller gjorde den det? I Vetenskapscentret Heurekas nya utställning Dinosauriernas evolution möter besökarna över 20 dinosaurier i naturlig storlek från olika tidsperioder och får samtidigt utforska hur dinosauriernas arv lever vidare i dagens fåglar.
Dinosaurusten evoluutio -näyttelyssä kohdataan dinosaurukset kautta aikojen2.10.2026 11:52:53 EEST | Tiedote
Miten dinosauruksista tuli maapallon valtiaita? Ja miten niiden tarina päättyi – vai päättyikö? Tiedekeskus Heurekan uudessa Dinosaurusten evoluutio -näyttelyssä kävijä kohtaa yli 20 aidonkokoista dinosaurusta eri aikakausilta ja pääsee samalla tutkimaan, kuinka dinosaurusten perintö elää edelleen linnuissa.
Kutsu ennakkoesittelyyn: Dinosaurukset tulevat jälleen Heurekaan28.9.2026 11:18:49 EEST | Tiedote
Median edustajat ovat tervetulleita Dinosaurusten evoluutio -näyttelyn ennakkoesittelyyn perjantaina 2.10.2026 klo 10 tiedekeskus Heurekaan. Tilaisuus alkaa alustuksilla Heurekan tapahtumatorilla, ja sen jälkeen tutustutaan näyttelyyn. Aamiaistarjoilu klo 9.45 alkaen. Ilmoittautuminen viimeistään 1.10. osoitteeseen: media@heureka.fi
Microsoft mahdollisti jälleen yli 1 700 koululaiselle vierailun Heurekaan24.9.2026 11:10:17 EEST | Tiedote
Tiedekeskus Heurekassa kouluryhmille suunnatuille Robotiikkaviikoille 14.–25.9.2026 osallistui Microsoftin mahdollistamana yli 1 700 viidesluokkalaista opettajineen Espoosta, Kirkkonummelta ja Vihdistä. Microsoft tarjosi vierailut jo kolmatta vuotta peräkkäin tulevien datakeskustensa lähialueiden kouluille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme