Jääpadot uhkaavat rakennuksia Kiiminkijoessa
26.3.2026 15:27:48 EET | Elinvoimakeskukset | Tiedote
Jääpatojen aiheuttamat tulvat ovat uhanneet asuinrakennuksia useissa paikoissa Kiiminkijoen rannoilla. Jääpatoriski Oulun pohjoispuolella jatkuu loppuviikon aikana, koska lämmennyt sää nostaa Kiiminkijoen, Iijoen ja Kuivajoen vedenpintoja. Virtaamahuiput jäävät ennusteiden mukaan pääosin keskimääräistä pienemmiksi. Lapin elinvoimakeskus muistuttaa jokivarsien asukkaita omatoimisen varautumisen ja suojautumisen tärkeydestä. Ohjeet kiinteistön suojaamiseen tulvalta löytyvät tiedotteen lopusta.

Kiiminkijoen nouseva vedenpinta on saanut jäitä liikkeelle tämän viikon aikana. Syntyneet jääpadot ovat uhanneet rakennuksia useissa kohteissa, kuten Vesalan kylän, Kurkelansaaren ja viimeisimpänä Ylikiimingin Nuijamiesten lavan kohdalla. Vesalan kylän kohdalle syntynyt jääpato purettiin koneella. Kiiminkijoen virtaama lähtee ennusteiden mukaan laskuun viikonlopun aikana.
Iijoen ensimmäinen tulvahuippu on ennusteiden mukaan tulossa viikonlopun aikana ja se on jäämässä keskimääräistä pienemmäksi. Myös Kuivajoella tulvahuippu on tulossa viikonlopun aikana ja siitä on ennusteiden mukaan tulossa keskimääräinen.
Tiedote on laadittu Lapin elinvoimakeskuksessa. Aluehallinnon uudistuksen myötä Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alueen vesitaloustehtävät hoidetaan Lapin elinvoimakeskuksesta.
Jokialueiden vesitilanteisiin ja tulvaennusteisiin voi tutustua vesi.fi palvelussa:
Lestijoki, Kalajoki, Pyhäjoki, Siikajoki, Pattijoki, Oulujoki, Kiiminkijoki, Iijoki, Kuivajoki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin elinvoimakeskus:
Vesitilanne:
vesitalousasiantuntija Riku Sanaksenaho, p. 050 396 0753, etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
Säännöstely:
vesitalousasiantuntija Mikko Hinkkanen, p. 0295 038 817, etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
Tulvantorjuntatoimenpiteet:
vesitalousasiantuntija Miikka Annunen, p. 0295 038 304, etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
Valtakunnallinen tulvakeskus:
Vesistömallin ennusteet: tutkija Harri Myllyniemi, Suomen ympäristökeskus, p. 040 861 7743, etunimi.sukunimi@syke.fi
Ryhmäpäällikkö Ari Koistinen, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 287, etunimi.sukunimi@syke.fi
Linkit
Elinvoimakeskukset ovat työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvia valtion aluehallinnon viranomaisia. Elinvoimakeskukset hoitavat muun muassa elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinvoimakeskukset
Stöd beviljades till tolv projekt för att främja strukturförändringen inom vattentjänster och utveckla regionalt samarbete1.7.2026 10:31:11 EEST | Pressmeddelande
De 12 projekt som beviljats stöd främjar sammanslagning av vattentjänstverk och samarbetet inom vattenförsörjningen.
Tukea kahdelletoista hankkeelle vesihuollon rakennemuutoksen edistämiseen ja alueelliseen yhteistyöhön1.7.2026 10:03:40 EEST | Tiedote
Avustuksen saaneet 12 hanketta edistävät vesihuoltolaitosten yhdistymisiä ja vesihuollon yhteistyötä.
Veneilykausi alkoi Naapuskosken pienvenekanavassa (Pohjois-Savo)1.7.2026 08:54:47 EEST | Tiedote
Kanavan ylläpitäjä Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus on avannut Pohjois-Savossa Leppävirran Hartikansalossa sijaitsevan Naapuskosken itsepalvelusulun 30.06.2026.
Kalastusrajoitukset ovat laajentuneet Saimaalla30.6.2026 11:00:41 EEST | Tiedote
Saimaan kalastusrajoitukset laajentuivat 15.5.2026 alkaen, kun niistä päätettiin valtioneuvostossa.
Västra Finland beviljades drygt 700 000 euro i understöd för översvämningsskydd och åtgärder inom avrinningsområden29.6.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Avdelningen för vattenhushållning vid livskraftscentralen i Sydvästra Finland har beviljat åtta aktörer sammanlagt över 700 000 i understöd för hållbar användning av vatten samt för åtgärder som genomförs i avrinningsområden. Med hjälp av understöd förbättrar man översvämningsskyddet samt planerar och genomför åtgärder inom avrinningsområden på olika håll i västra Finland. Nästa ansökningsomgång börjar 15.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
