JHL: Suomi ei tarvitse hankintalakikatastrofia taloutta rokottavien sotien rinnalle
27.3.2026 09:00:00 EET | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Ammattiliitto JHL muistuttaa, että kiistelty Orpo-Purran hankintalakiesitys on parhaillaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Päävaliokunta on talousvaliokunta. Suomen talous mataa ja ennusteet talouskasvulle alenevat koko ajan.

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström on hyvin huolissaan maamme taloudesta.
– Parlamentaarinen velkajarrutyöryhmä on vaikeassa tilanteessa. Suomen ja Euroopan talous on Ukrainan ja Iranin sodan armoilla. Orpo-Purran hallitukselle parasta turvallisuuspolitiikkaa olisi nyt luopua hankintalain uudistamisesta.
Ekström muistuttaa, että kuntien ja hyvinvointialueiden palvelujen rahoitus on haastavassa tilanteessa. Jatkuvat yhteistoimintaneuvottelut hyvinvointialueilla pahentavat palvelujen saatavuutta ja työllisyyttä.
– Nyt olisi rohkeata todeta, että olemme kriisissä. Suomi tarvitsee lisää rahaa tilanteeseen, missä työllisyys ja talous eivät kasva. Jatkuvat talousleikkaukset hyydyttävät kasvua ja työpaikkojen kasvua.
– Yrityskonkurssit nostavat yhteiskunnan kuluja entisestään. Nyt on aika investoida, vaikka velkarahalla, kuten koronakriisissä tehtiin. On hyvä kysyä, onko nykyinen talousjärjestelmä sopiva monen vuoden kaoottiseen maailman tilanteeseen?
Ekströmin mukaan hankintalakiesityksen arviot julkisen menojen kasvuista ovat huolestuttavia.
– Karkeat arviot ovat olleet, että julkisen talouden velka tulee kasvamaan minimissään 600 miljoonaa. Maksimiarviot ovat olleet 1-5 miljardia. Onko Suomen hallituksella varaa edistää hankintalakia, joka pahentaa julkisen talouden tilannetta entisestää.
– Mikään yritys ei tee näin suuria taloudellisia päätöksiä ilman riskiarviointia. Miksi maan hallitus ei ole tällaista tehnyt?
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan EkströmJHL:n puheenjohtaja
Puh:040 828 2865hakan.ekstrom@jhl.fiTietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 160 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: Järjestöavustusten massiiviset leikkaukset romuttavat sote-alan turvaverkot – Lasku lankeaa kunnille ja hyvinvointialueille2.9.2026 13:14:55 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL on huolissaan sote-järjestöjen avustusleikkausten vaikutuksista hyvinvointialueisiin ja kuntiin. Hallituksen toiminta näyttäytyy tässäkin hölmöläisten peitonjatkamisena.
Regeringens budgetproposition trycker Finland djupare i skuldträsket: jättelika skattenedskärningar är oansvarig politik31.8.2026 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
Regeringen föreslår en sänkning av samfundsskatten. Åtgärden tar över 800 miljoner i skatteintäkter från statskassan och skattelättnaden skulle gynna de rikaste finländarna. Medan de rika gynnas av statens politik bjuds det på ytterligare nedskärningar för vanliga medborgare.
Hallituksen budjettiesitys painaa Suomea syvemmälle velkasuohon: jättimäiset veroleikkaukset ovat vastuutonta politiikkaa31.8.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Hallitus esittää yhteisöveron alentamista. Toimi vie valtion kassasta yli 800 miljoonaa verotuloja ja verokevennyksen hyöty valuu rikkaimmille suomalaisille. Siinä missä rikkaat hyötyvät valtion politiikasta, tavallisille kansalaisille on tarjolla lisäleikkauksia.
The Government’s draft budget pushes Finland deeper into debt swamp: massive tax cuts are irresponsible31.8.2026 07:30:00 EEST | Press release
The Finnish Government proposes reducing the corporate tax rate. This is going to reduce Finland’s tax revenue by over 800 million euros, and the benefits will go to the wealthiest. While the rich gain from the Government’s policy, ordinary people are going to face more cutbacks.
Tjänster hotade i huvudstadsregionen: 500 arbetsplatser kan försvinna i Esbos och Vandas samarbetsförhandlingar18.8.2026 09:40:52 EEST | Tiedote
Esbo och Vanda inleder massiva samarbetsförhandlingar inom en snar framtid. Arbetet försvinner inte, och städernas personal blir tvungna att axla en allt större arbetsbörda.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme