Demariopiskelijoiden uusi poliittinen ohjelma on julkaistu!
27.3.2026 16:45:50 EET | Demariopiskelijat | Tiedote
Demariopiskelijoiden tammikuussa hyväksytty uusi poliittinen ohjelma on julkaistu.

Demariopiskelijat on julkaisseet uuden poliittisen ohjelmansa, joka hyväksyttiin liiton ylimääräisessä liittokokouksessa tammikuussa.
Poliittisessa ohjelmassaan Demariopiskelijat tavoittelevat muun muassa parlamentaarista sopua koulutuksen rahoituksen, osaamisrekisterin ja opettajarekisterin perustamista Suomeen, mielenterveystarkastuksia kouluterveystarkastuksen yhteyteen, korkeakoulujen edustajistovaalien valtakunnallista järjestämisajankohtaa ja tulosseurantaa, maksutonta aamupalaa kouluihin sekä yhteistä katsomusainetta kouluihin ja seksuaalikasvatuksen seksipositiivisuuden lisäämistä.
Ohjelmassa tarjotaan ratkaisuja aina ilmastokriisistä koulukiusaamiseen ja julkisen talouden tasapainosta inhimillisempään päihdepolitiikkaan. Koulutuspolitiikka, opiskelijoiden yhteisöllisyys ja sujuva opiskelija-arki ovat ohjelman ytimessä.
Demariopiskelijat on tehnyt poliittisen ohjelman pohjalta noin 200 muutosesitystä SDP:n poliittiseen ohjelmaan. Demariopiskelijat haluaa avausten avulla varmistaa, että SDP on puolueena jatkossakin aikaansa edellä luottamusta herättävän, arjen turvallisuutta vahvistavan ja sosiaalisesti, taloudellisesti ja ilmastollisesti kestävän Suomen ja maailman rakentamisessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miku KuuskorpiPuheenjohtajaSosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry
Demariopiskelijat puheenjohtaja, tehtävinä liiton johtaminen, poliittinen vaikuttaminen ja toiminnan suunnittelu sekä sidosryhmäyhteistyö.
Liitteet
Linkit
Demariopiskelijat
Demariopiskelijat on jo vuodesta 1963 asti vaikuttanut SDP:n valtakunnallinen opiskelijajärjestö, joka toimii opiskelijoiden äänenä sosialidemokraattisessa liikkeessä. Demariopiskelijat on poliittinen opiskelijärjestö, joka haluat parantaa opiskelijoiden asemaa ja muuttaa maailmaa. Demariopiskelijat vaikuttavaa paikallisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti sivistyksen, vapauden, tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden, kestävyyden ja kansainvälisyyden puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demariopiskelijat
Demariopiskelijat: Sooloilu kansalaisjärjestöjen avustuksissa osoittaa sen, että hallitus ei ole enää toimintakykyinen16.6.2026 13:10:59 EEST | Tiedote
Hallituksen on erottava, jos se ei pysty sopimaan asioista yhdessä.
SDP:n on kannettava vastuu opiskelijoiden toimeentulosta. Demariopiskelijat esittää SDP:n poliittiseen ohjelmaan myös maisteri AMK -tutkintonimikettä, maksuttomia aamupaloja kouluihin, seksipositiivista seksuaalikasvatusta sekä äänestysiän laskemista.23.5.2026 06:55:00 EEST | Tiedote
Opiskelu on opiskelijan työtä, toteaa Demariopiskelijoiden puheenjohtajisto. Siksi SDP:n on vahvistettava myös omia kirjauksiaan opiskelijoiden toimeentulosta poliittiseen ohjelmaansa. Opiskelijoiden toimeentulon lisäksi Demariopiskelijat esittää SDP:n poliittiseen ohjelmaan myös maisteri AMK-tutkintonimikettä, maksuttomia aamupaloja kouluihin, seksipositiivista seksuaalikasvatusta sekä äänestysiän laskemista.
Myös Demariopiskelijat ovat esittäneet SDP:n puoluekokoukselle maa- ja metsätalousministeriön lakkauttamista21.5.2026 15:36:20 EEST | Tiedote
Demariopiskelijat ovat esittäneet maa- ja metsätalousministeriön yhdistämistä ympäristöministeriöön jo tammikuussa hyväksytyssä poliittisessa ohjelmassaan ja esittää asiaa niin ikään SDP:n poliittiseen ohjelmaan.
Demariopiskelijat harkitsee myös ammattikorkeakoulujen ostamista13.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
”Siksi Demariopiskelijat harkitsee nyt myös ostotarjouksen tekemistä kolmesta ammattikorkeakoulusta, koska miksi me emme olisi myös mukana tarjouskilpailussa, jossa kuka tahansa muukin maailman toimija voi olla”, toteaa Demariopiskelijoiden puheenjohtaja Miku Kuuskorpi.
Demariopiskelijat tukee Antti Lindtmania ja Mikkel Näkkäläjärveä jatkamaan SDP:n johdossa17.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Demariopiskelijat tukee Antti Lindtmania jatkamaan SDP:n puheenjohtajana ja Mikkel Näkkäläjärveä jatkamaan SDP:n puoluesihteerinä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme