Justin Trudeau SuomiAreenan pääpuhujaksi
30.3.2026 06:00:00 EEST | SuomiAreena | Tiedote
Kanadan entinen pääministeri Rt. Hon. Justin Trudeau vierailee kesäkuussa Suomessa. SuomiAreenan pääpuhujana Porissa hän puhuu muun muassa luottamuksesta ja sen merkityksestä yhteiskunnassa, kansainvälisen politiikan uusimmista käänteistä sekä pohjoisten maiden yhteistyöstä.

Kansainvälisen politiikan supertähti ja Kanadan entinen pääministeri Justin Trudeau saapuu kesäkuussa SuomiAreenaan Poriin.
Justin Trudeau on sukupolvensa tunnetuimpia ja ikonisimpia kansainvälisiä johtajia. Viime vuoteen asti Trudeau johti Kanadaa, jonka rooli kansainvälisessä politiikassa on Trumpin aikakaudella korostunut uudella tavalla. Trudeaun kausi Kanadan 23. pääministerinä (2015–2025) osui ennennäkemättömään globaalien haasteiden ja muutosten aikaan, mikä on antanut hänelle vahvan näkemyksen yhteiskuntien kriisinkestävyydestä, vaativasta kansainvälisestä diplomatiasta, yhteisen talouskasvun edistämisestä sekä merkityksellisen ja pysyvän muutoksen aikaansaamisesta.
Trudeaun puheenvuoro SuomiAreenassa tarjoaa näkökulmia nopeasti muuttuvaan maailmanpoliittiseen tilanteeseen sekä luottamuksen ja demokratian rooliin yhteiskuntien vakauden ja kehityksen perustana.
”On upeaa saada Justin Trudeau vieraaksemme, kun juhlimme SuomiAreenan 20-vuotisjuhlavuotta. Juuri nyt hän voi tarjota ainutlaatuisen näkökulman maailman tilaan, demokratiaan ja yhteiskuntien luottamuksen rakentamiseen. Suomen ja Pohjoismaiden suhde Kanadaan on erityisen ajankohtainen, ja yhteistyö saman arvopohjan jakavien maiden kesken on tärkeämpää kuin koskaan. Olemme todella otettuja, että saamme toivottaa hänet lämpimästi tervetulleeksi”, sanoo SuomiAreenan toimitusjohtaja Antti Lehtinen.
Justin Trudeau ei ole vieraillut aiemmin Suomessa poliittisen uransa aikana. Trudeaun tarkempi puheaika SuomiAreenassa ilmoitetaan lähempänä tapahtumaa.
SuomiAreena järjestetään tänä vuonna 23.–26.6.2026 Porissa, ja tapahtuman pääteemana on luottamus. Tapahtuma on avoin kaikille.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Antti Lehtinen, SuomiAreena Oy, 050 5727 991 tai antti.lehtinen@suomiareena.fi
Kuva Justin Trudeausta liitteenä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti LehtinenToimitusjohtajaSuomiAreena Oy
Puh:0505727991antti.lehtinen@suomiareena.fiKuvat
Linkit
SuomiAreena Oy
SuomiAreena Oy perustettiin kesällä 2024 kehittämään SuomiAreenasta entistä vaikuttavampaa yhteiskunnallista toimijaa. Yhtiön omistavat yhdessä MTV Oy ja Porin kaupunki. Päätapahtuman, Suomen suurimman yhteiskunnallisen festivaalin SuomiAreenan vuoden 2026 teemana on luottamus. SuomiAreena järjestetään Porissa 23.–26.6.2026. Tapahtuma viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SuomiAreena
20-vuotias SuomiAreena liikutti ja innosti – uutta tapahtuma-aluetta kiitettiin2.7.2026 11:57:15 EEST | Tiedote
SuomiAreenan 20-vuotisjuhlavuosi sai ihmiset sankoin joukoin liikkeelle. Viikko osoitti jälleen yhteiskunnallisen keskustelun ja kohtaamisten merkityksen ja vetovoiman. Bluetooth-lähettimiin perustuva kävijädata sekä tapahtuma-alueella tehty manuaalinen laskenta osoittavat, että SuomiAreenassa vieraili viikon aikana noin 60 000 kävijää. Kasvua edellisvuoteen oli noin 11 %. Viikon kohokohtiin kuului muun muassa Kanadan entisen pääministerin Justin Trudeaun esiintyminen täydelle Raatihuoneenpuistolle torstaina 25.6. Trudeaun keskustelua paikan päällä kuunteli järjestäjän arvion mukaan noin 5 000 henkeä. Edellisenä iltana SuomiAreenan ja UN Women Suomen järjestämässä tilaisuudessa ranskalainen ihmisoikeusvaikuttaja David Pelicot ja tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb puhuivat naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisesta arviolta 3 000 liikuttuneelle kuulijalle. Jo festivaalin ensimmäisenä iltana tuhannet ihmiset kuuntelivat puolustusvoimain komentajan, kenraali Janne Jaakk
”Kuuntele, keskity, koita ymmärtää nuorta” – SuomiAreenan kesätyöntekijät haastoivat vanhempia sukupolvia yhteiseen luottamuskeskusteluun25.6.2026 11:33:33 EEST | Tiedote
SuomiAreenalla tänä vuonna kesätyöohjelmassa työskentelevien nuorten työviikko huipentui Raatihuoneenpuiston lavalla torstaina järjestettyyn omaan lavaohjelmaan. Viikon aikana suunniteltu lavakokonaisuus oli täysin nuorten itsensä suunnittelema ja toteuttama. Keskustelussa käsiteltiin monipuolisesti eri sukupolvien välistä luottamusta vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Tärkeänä viestinä nuoret jakoivat ajatuksiaan siitä, miten vuorovaikutusta eri sukupolvien välillä voitaisiin parantaa. ”Perusluottamuksen voi saada heti, syvempi luottamus ansaitaan”, Elli Poskiparta muistutti. ”Luottamus kehittyy aina tekojen kautta. Auktoriteettiasema ei johda siihen, että olisi luotettava ihminen,” muistutti Olavi Kanerva. Nuoret pohtivat keskustelussa myös sitä, mistä väärinymmärrykset sukupolvien välillä syntyvät ja antoivat vinkkejä nuoren näkökulmasta siihen, miten luottamusta ja vuorovaikutusta voisi parantaa. ”Älä katso puhelinta, kun nuori puhuu, vaan keskity asiaan. Koita ymmärtää, miksi nuor
Pohjoismaat luottavat Suomeen – jopa enemmän kuin suomalaiset itse24.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Uusi pohjoismainen luottamustutkimus piirtää Suomesta kaksijakoisen kuvan. Muut Pohjoismaat katsovat Suomea erittäin myönteisesti, mutta suomalaiset itse kokevat yhteiskunnallisen luottamuksen heikentyneen poikkeuksellisen voimakkaasti. Tanska erottuu vertailussa kokonaisuutena vahvimpana luottamusmaana.
SuomiAreena alkaa tänään: uusi festivaalijuna kuljettaa kävijöitä lavojen välillä23.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Uusi festivaalijuna tarjoaa uuden tavan siirtyä keskustelusta toiseen SuomiAreenassa. Junan kumppanina on Suomessa 80 vuotta toiminut Saab, ja juhlavuoden kunniaksi junassa tarjotaan päivittäin matkaeväitä.
SuomiAreena: Raatihuoneenpuistosta lähetetään SAMK:in opiskelijoiden satelliitti16.6.2026 09:02:34 EEST | Tiedote
Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijoiden rakentama KitSat-satelliitti nousee stratosfääriin SuomiAreenan Suuressa avaruuspäivässä 26. kesäkuuta. Satelliitin lähettäminen nähdään suorana Porin Raatihuoneenpuistosta osana SuomiAreenaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
