Pyöräkeskus avautuu jälleen 1.4. – uudet aukioloajat
30.3.2026 13:17:32 EEST | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote
Suosittu Pyöräkeskus avautuu keskiviikkona 1.4. klo 10 Töölönlahdenpuiston tapahtuma-aukiolla. Pyöräkeskuksessa jokainen pääsee huoltamaan pyöräänsä itse ja saa käyttöönsä maksutta työkaluja ja asiantuntijoiden neuvoja.

Pyöräkeskuspalvelun tavoitteena on tehdä pyöräilystä houkuttelevampaa ja helpompaa. Keskuksessa kaupunkilaiset voivat huoltaa pyöräänsä itse: pyöriin saa ilmaa, työkalut käyttöön ja asiantuntijalta opastusta.
Pyöräkeskuksessa voi tehdä omalle pyörälleen pikahuollon keskuksen ammattilaisten opastuksen ja työkalujen avulla. Lisäksi neuvoja saa myös Helsingin kaupunkipyöräpalvelun käyttöön, sillä yhteistyökumppanimme Inurba Mobility toimii myös kaupunkipyöräpalvelun operaattorina.
Asiakaspalautteen perusteella aukioloaikoja muutettiin niin, että Pyöräkeskus on auki pidempään iltapäivällä. Pyöräkeskus on avoinna huhtikuusta lokakuun loppuun asti arkisin klo 10–18 sekä aina kuukauden ensimmäisenä lauantaina klo 10–18. Pääsiäisen poikkeusaikataulujen vuoksi huhtikuussa Pyöräkeskus on auki lauantaina 11.4.
Pyöräkeskus on Kaupunkiliikenne Oy:n tuottama palvelu, jonka yhteistyökumppanina jatkaa Inurba Mobility.
Kannustamme kaupunkilaisia pyöräilyn pariin
Kaupunkiliikenne Oy tuottaa ja kehittää yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa Helsinkiin erilaisia pyöräliikenteen palveluita. Pyöräkeskuksen palvelujen tarjoaminen on osa kokonaisvaltaista pyöräliikenteen edistämistä. Helsingin kaupunki on tarjonnut kaupunkilaisille Pyöräkeskuspalvelua vuodesta 2012 lähtien aina keväästä syksyyn. Palvelun tavoitteena on tehdä pyöräilystä houkuttelevampaa ja helpompaa ja näin auttaa pyöräilyä osaksi matkustusketjua. Pyöräkeskuksen lisäksi kaupunkiliikenne vastaa metro- ja juna-asemien pyörien liityntäpysäköinnistä ja Kaisantunnelin Pyörätallista.
Lisätietoja Pyöräkeskuspalvelusta Kaupunkiliikenteen nettisivuilta.
Yhteyshenkilöt
Anton HärkönenKaupunkiliikenne Oy / Palvelusuunnittelija
Puh:+358405747403anton.harkonen@kaupunkiliikenne.fiKuvat

Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Keilaniemen metroaseman liukuporrasryhmiä suljetaan huoltotöiden vuoksi huhti–lokakuussa2.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Keilaniemen asemalla tehdään huhti–lokakuussa paloilmoitinjärjestelmän, savunpoistoluukkujen ja valaistuksen huoltotöitä liukuportaiden yläpuolisissa kattorakenteissa. Hissit ovat normaalisti käytössä huoltotöiden ajan.
Vaaralan varikon toteuttajaksi valittu SRV Rakennus – toteutus käynnistyy kesällä2.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Vantaan ratikkaa palvelevan Vaaralan varikon projektijohtourakan toteuttajaksi on valittu SRV Rakennus Oy. Asiasta päätti Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n hallitus 17.3.2026. Varikon rakentaminen ajoittuu vuosille 2026–2029.
Markkinaoikeus vahvisti Kaupunkiliikenteen päätöksen raitiovaunuhankinnasta27.3.2026 12:02:14 EET | Tiedote
Markkinaoikeus on perjantaina 27.3. tekemässään päätöksessä hylännyt Skoda Transtechin tekemän valituksen pääkaupunkiseudun raitiovaunuhankinnasta. Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n hallitus teki 18.11.2025 päätöksen, jossa se valitsi pääkaupunkiseudun uusien raitiovaunujen toimittajaksi Stadler Polskan ja sulki Skoda Transtechin tarjouksen ulos tarjouskilpailusta.
Pohjois-Haagan, Kannelmäen ja Malminkartanon juna-asemien perusparannusten urakoitsijat on valittu24.3.2026 15:38:13 EET | Tiedote
Kesällä 2026 junaliikenne katkeaa kokonaan Huopalahden ja Myyrmäen välisellä osuudella noin kahden kuukauden ajaksi, kun Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy toteuttaa kolmen juna-aseman perusparannukset. Pohjois-Haagan juna-aseman perusparannuksen urakoitsijaksi on valittu VM Suomalainen Oy, Kannelmäen ja Malminkartanon juna-asemien Kreate Group.
Junatien metrosillan valmistelevat työt alkavat – Kalasataman alueelle liikennejärjestelyjä24.3.2026 11:08:04 EET | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy uusii Junatien metrosillan Kalasataman ja Sörnäisten välillä vuosina 2026–2028. Töiden aloitus aiheuttaa Kalasataman alueen auto-, pyöräily- ja jalankulkureitteihin muutoksia. Valmistelevat työt alkavat ja liikennejärjestelyt astuvat voimaan 20.4. alkavalla viikolla. Metro liikennöi normaalisti ja Kalasataman metroasema on auki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme