Elinvoimakeskukset

Avustusta haettavana kaupunkivesien haitta-aineiden hallintaan

1.4.2026 08:55:12 EEST | Elinvoimakeskukset | Tiedote

Jaa

Itä-Suomen elinvoimakeskus avaa haun kaupunkivesien haitta-aineiden hallinnan ja vähentämisen hankkeille. Avustusta on haettavissa yhteensä noin 1 miljoona euroa valtakunnallisesti. Hakuaika on 1.4.–15.6.2026, ja avustusta voivat hakea kunnat, kuntayhtymät ja niiden omistamat yhtiöt, muut kuntaomisteiset toimijat, yhdistykset, yritykset sekä muut yhteisöt. Avustusta ei voida myöntää yksityishenkilöille eikä valtion virastoille tai laitoksille.

Piirroskuvassa ihmiset pitää banneria ylhäällä jossa lukee Pidetään huolta kaupunkivesistä.
Avustusta on haettavissa valtakunnallisesti noin miljoona euroa. Tiistaina 21.4.2026 kello 13–14 järjestetään webinaari, jossa esitellään tarkemmin hakua.

Avustushaun taustalla on yhdyskuntajätevesidirektiivin (EU) 2024/3019 mukainen riskiperusteinen lähestymistapa, jossa arvioidaan yhdyskuntajätevesistä aiheutuvia ympäristö- ja terveysriskejä sekä rankkasateiden aiheuttamien ylivuotojen ja mikroepäpuhtauksien vaikutuksia vastaanottaviin vesistöihin.

Direktiivin mukaan kokonaisvaltainen yhdyskuntajätevesien hallintasuunnitelma on laadittava taajamille, joiden asukasvastineluku (avl) on vähintään 100 000. Mikroepäpuhtauksien poisto puolestaan on pakollinen jätevedenpuhdistamoilla, joiden avl on vähintään 150 000.

Taajamissa, joiden avl on 10 000–100 000, on laadittava hallintasuunnitelma, ja taajamissa, joiden avl on 10 000–150 000, on toteutettava mikroepäpuhtauksien poisto, mikäli riskinarviointi osoittaa sen tarpeelliseksi. Tässä haussa riskinarviointihankkeille ei aseteta taajaman kokoon perustuvia rajoituksia.

Haun tavoitteena on kehittää ja testata käytännössä sovellettavia, toistettavia ja monistettavia riskinarviointimenetelmiä, jotka tukevat päätöksentekoa ja vesien hyvän tilan saavuttamista. Valmista standardoitua menetelmää riskinarviointiin ei ole.

Avustettavat hankekokonaisuudet 

"Haitta-aineet hallintaan" -teemassa avataan kaksi hakukokonaisuutta, joista hakijoiden tulee valita hankkeelleen sopivin vaihtoehto. (Tarkemmin hakuohjeessa)

Hulevesien ympäristö- ja terveysriskien arviointi

Hankkeissa laaditaan selkeä ja dokumentoitu riskinarviointimenetelmä ja sovelletaan sitä käytännössä valitulla kohdealueella. Arvioinnissa tarkastellaan yksittäisten kuormituspisteiden vaikutuksia sekä kuormituksen kumuloitumista vastaanottavassa vesistössä. Tavoitteena on tunnistaa merkittävimmät riskialueet ja tuottaa perusteltu priorisointipohja mahdollisille jatkotoimenpiteille. Haussa ei rahoiteta investointeja eikä hallintarakenteiden suunnittelua, vaan riskinarviointiin perustuvaa tiedontuotantoa.

Jätevesien mikroepäpuhtauksien aiheuttamien vesistöriskien arviointi

Hankkeissa kehitetään tai sovelletaan riskinarviointimenetelmä mikroepäpuhtauksien aiheuttamien vesistöriskien arviointiin ja testataan sitä käytännössä eri purkupisteissä ja vesistöolosuhteissa. Arvioinnissa huomioidaan purkupisteen sijainti, vastaanottavan vesistön ominaisuudet ja herkkyys, päästöjen laimeneminen sekä aineiden kulkeutuminen ja mahdollinen kumuloituminen. Tavoitteena on tuottaa selkeää ja hyödynnettävää tietoa riskiperusteisten toimenpiteiden kohdentamisen tueksi.

Infotilaisuus avustushakijoille 

Tiistaina 21.4.2026 kello 13–14 järjestetään webinaari, jossa esitellään tarkemmin haun sisältöä ja hakuprosessia sekä annetaan käytännön ohjeita hakemuksen laatimiseen. Tilaisuus tarjoaa mahdollisuuden esittää kysymyksiä asiantuntijoille. Ilmoittautuminen webinaariin tapahtuu tästä linkistä

Hakumenettely ja lisätiedot

Haku toteutetaan Itä-Suomen elinvoimakeskuksessa, joka hallinnoi avustuksia ja antaa lisätietoja hakemiseen liittyen. Tarkempi hakukokonaisuuksien sisältö ja ohjeistus löytyvät hakusivustolta

Tämä avustushaku on osa ympäristöministeriön Ahti-ohjelmaa (2023–2027), jonka tavoitteena on vähentää vesistöjen ravinnekuormitusta, hallita haitta-aineita ja edistää kestäviä vesienhallintaratkaisuja. Lisätietoja Ahti-ohjelmasta löytyy ympäristöministeriön verkkosivuilta.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Riina Tuominen
hankekoordinaattori
Puh:0295 024 147
riina.tuominen@elinvoimakeskus.fi

Katri Senilä
ympäristöasiantuntija
Puh:0295 024 162
katri.senila@elinvoimakeskus.fi

Esa Pekonen
rahoitusasiantuntija
Puh:0295 024 159
esa.pekonen@elinvoimakeskus.fi

Kuvat

Piirroskuvassa ihmiset pitää banneria ylhäällä jossa lukee Pidetään huolta kaupunkivesistä.
Avustusta on haettavissa valtakunnallisesti noin miljoona euroa. Tiistaina 21.4.2026 kello 13–14 järjestetään webinaari, jossa esitellään tarkemmin hakua.
Lataa

Linkit

Elinvoimakeskukset ovat työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvia valtion aluehallinnon viranomaisia. Elinvoimakeskukset hoitavat muun muassa elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinvoimakeskukset

Nya finansieringsmöjligheter för projekt inom försvarsbranschen – Genomförandet av Ett tryggt Finland -temat inleds 15 april 202613.4.2026 15:47:37 EEST | Pressmeddelande

Finansiering från livskraftscentralen riktas till offentliga aktörer för utveckling av trafikinfrastrukturen samt små och medelstora företag för projekt som främjar dubbla användningsområden. Målet är att stärka uppkomsten av innovationer inom försvarssektorn, produktionens tillväxt och företagens internationalisering samt den militära rörligheten och den nationella försörjningsberedskapen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye