Näe kaikki Sami Välimäen lyönnit The Mastersissa – turnaus yksinoikeudella Ruudussa 8.4.–12.4.
1.4.2026 10:00:11 EEST | Nelonen Media | Tiedote
Miesten golfkauden ensimmäinen major-turnaus The Masters nähdään jälleen yksinoikeudella Ruudussa. Arvostettua turnausta seurataan suorina lähetyksinä 8.–12. huhtikuuta Ruutu+ Urheilu -tilauksella. Tänä vuonna katsojat voivat nauttia myös suomalaisosaamisesta, sillä Sami Välimäen jokainen lyönti esitetään Ruudussa.

Ensimmäisenä suomalaisena PGA Tourin voittanut Sami Välimäki tekee tänä keväänä debyyttinsä The Masters -turnauksessa. Ruutu esittää Sami Välimäen jokaisen lyönnin omassa lähetyksessään. Välimäki on mukana turnauksessa torstaina ja perjantaina ja jatkaa viikonlopulle, mikäli sijoittuu kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen 50 parhaan joukkoon. Välimäen lähetysten aikataulu ja selostaja varmistuvat lähempänä turnausta.
The Mastersin päälähetykset selostaa suomeksi Antti Ahokas ja asiantuntijakommentaattorina toimii itsekin The Mastersissa pelannut Mikko Ilonen.
"Itselle The Mastersin hienous on siinä, että areena on aina sama. Ihmiset ovat oppineet vuosien varrella kentän tosi hyvin, muistaa väylät ja historian tapahtumat. En voi kuvitella toista kenttää, joka olisi yhtä hyvin ihmisten tietoisuudessa. Itse kilpailu on tänä vuonna mielenkiintoinen, LIV-kiertueen kuumat pelaajat, Jon Rahm ja Bryson DeChambeau vastaan PGA Tourin isot hepat. Omat ennakkosuosikkini ovat: Scottie Scheffler, Cameron Young, Rahm ja DeChambeau", Mikko Ilonen kommentoi.
“Sami Välimäen mukanaolo kilpailussa on koko suomalaiselle golfille kova juttu. Lisäksi se, että Mikko Ilonen kommentoi lähetyksissä edellisenä suomalaisena Augustan kilpailijana, on varmasti yhdistelmä, jota ei kannata missata", sanoo Antti Ahokas.
Viime vuonna The Mastersin ensimmäistä kertaa voittanut irlantilainen Rory McIlroy lähtee turnaukseen puolustavana mestarina. Suurena suosikkina kisaan osallistuu myös maailmanlistan ykkönen ja jo kaksi kertaa vihreän takin harteilleen ripustanut yhdysvaltalainen Scottie Scheffler. Nuoremman sukupolven haastajiin kuuluu Ruotsin Ludvig Åberg, joka on pelannut Augustassa hyvin vaikka ei ole vielä voittoon yltänyt.
Ennen varsinaista turnausta pelataan jälleen leikkimielinen Par 3 -kilpailu, jossa pelaajien caddieina nähdään usein puolisoita ja lapsia.
Lähetysaikataulut Ruudussa
Par 3 -kilpailu
Ke 8.4. klo 21.00
selostus englanniksi ja suomeksi
1. kierros
To 9.4. klo 20.00
Kuumat ryhmät klo 16.15
selostus englanniksi ja suomeksi
Sami Välimäki alustavasti klo 14.45, selostus suomeksi
2. kierros
Pe 10.4. klo 20.00
Kuumat ryhmät klo 16.15
selostus englanniksi ja suomeksi
3. kierros
La 11.4. klo 19.00
Kuumat ryhmät klo 17.15
selostus englanniksi ja suomeksi
Finaalikierros
Su 12.4. klo 19.00
Kuumat ryhmät klo 17.15
selostus englanniksi ja suomeksi
Kaikki The Masters -lähetykset näkee Ruudusta Ruutu+ Urheilu -tilauksella.
Yhteyshenkilöt
Saara KoivusaloViestinnän asiantuntija, Ruutu, Nelonen Media
Puh:050 3525203saara.koivusalo@nelonenmedia.fiLinkit
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka portfoliosta löytyvät suoratoistopalvelu Ruutu sekä televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits, Groove FM ja Kantriradio sekä monipuolinen audiopalvelu Supla.
Nelonen Media levittää kotimaisia elokuvia ja osana Nelonen Mediaa toimii musiikkiyhtiö Kaiku Entertainment, joka julkaisee ja kustantaa kotimaista musiikkia.
Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yli 20 suurtapahtumaa, konsertteja ja risteilyjä eri puolilla maata. Suurimpiin tapahtumiin kuuluvat mm. Rockfest, Tammerfest, Suomipop-festivaalit, Tikkurila Festivaali ja RMJ.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
KUTSU: Tervetuloa Räjähdyspisteen pressiaamiaiselle 1.6. klo 9 – draamasarja vuoden 1986 Mikkelin panttivankitapauksesta18.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tervetuloa Elisa Viihde alkuperäissarjan Räjähdyspiste pressiaamiaiselle maanantaina 1.6. klo 9 Strindbergille (2. krs, Pohjoisesplanadi 33). Paikalla ovat näyttelijät Johannes Holopainen, Laura Malmivaara, Roosa Söderholm, Minka Kuustonen, sekä ohjaaja Petri Kotwica ja käsikirjoittaja Hannu Kontturi.
Uusi true crime -sarja hyödyntää tekoälyä poikkeuksellisella tavalla – alkaa Ruudussa lokakuussa18.5.2026 09:02:06 EEST | Tiedote
Riku Rantala & Kale Puonti: Pimeä puoli -uutuussarjassa syvennytään Suomessa tapahtuneisiin rikostapauksiin tekoälyn avulla.
Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus8.5.2026 10:15:14 EEST | Tiedote
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
Tähdet, tähdet -äitienpäiväjaksossa vieraileva tuomari presidentti Tarja Halonen arvioi rakkauslauluja: ”Upea baritoni saa meidät hyvälle rakastavalle mielelle”7.5.2026 10:28:01 EEST | Tiedote
Äitienpäivän kunniaksi Tähdet, tähdet -kilpailijat tekevät hyvää Pelastakaa Lasten kanssa. Sunnuntain jaksossa lauletaan rakkaudesta ja nähdään tarinoita äidinrakkaudesta ja äitinä olemisesta maailman pahimmissa paikoissa. Jakson vierailevana tuomarina toimii Pelastakaa Lasten pitkäaikainen tukija, presidentti Tarja Halonen.
Legendaarinen Pelkokerroin tekee paluun uudistuneena - haku on nyt auki!7.5.2026 08:59:00 EEST | Tiedote
Pelkokertoimessa kilpailijat kohtaavat pahimmat pelkonsa ja fobiansa silmästä silmään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme