Jari Sokan läksiäisblogi: Muutamia viisauksia eläkejärjestelmien eroista ja elämän tarkoituksesta

Suomessa toimii rinnakkain useita erilaisia eläkejärjestelmiä. Näistä kansan- ja takuueläkkeistä huolehtii Kela eikä niiden rahoittamiseen liity rahastointia. Sama koskee esimerkiksi yrittäjien ja maatalousyrittäjien eläkkeitä – niissä viulut maksetaan kulloistenkin menojen syntyessä ilman etukäteistä rahastointia. 

Hieman kummallisesti viime aikoina on käyty keskusteluja, joissa yrittäjäeläkkeiden heikosta rahoitustilanteesta on syytetty aikanaan 1970-luvulla tehtyjä päätöksiä olla rahastoimatta varoja kertyneisiin yrittäjäeläkevastuisiin. Kansalliseepoksemme sanoin: ”En mää täs syyllisi kaipaa yhtikän. Konekivääri ja Lahtista mää kaipasin.” Myös YEL:n kehittämisessä kannattaisi ehkä keskittyä ratkaisuihin ja jättää turha menneisyyden kaivelu vähemmälle.

Sitten jotain aivan muuta: rahastoivat eläkejärjestelmät

Rahastoimattomien järjestelmien ohella kokonaisuuteen sisältyy useampi osittain rahastoiva eläkejärjestelmä. Julkisella sektorilla rahastointia toteutetaan erikseen valtion ja kuntien sekä hyvinvointialueiden osalta: näistä vastaavat Valtion eläkerahasto VER ja Keva. Molempien osalta rahastointi on luonteeltaan niin sanottua puskurirahastointia, jossa varoja kerätään ikään kuin pahan päivän varalle ja niiden käytöstä eläkemaksujen alentamiseen päättää julkinen valta eräänlaisella ad hoc -tyyppisellä mekanismilla. 

Vaikka näiden kahden järjestelmän perusperiaatteet ovatkin samanlaiset, niissä on toki aste-eroja. Valtion eläkerahaston varat ovat varsin selkeästi samalla myös valtiovarainministeriön vippikassa, kun taas Kevan varat ovat ehkä hieman paremmassa turvassa. Tosin muistan kyllä istuneeni vuosikymmeniä sitten Senaatintorin laidalla perustelemassa, miksi Kevan eläkemaksun alentamisessa kunnallisveron nostomahdollisuuksien lisäämiseksi ei ole järkeä. Kun vastassa olivat herrat Sauli Niinistö ja Raimo Sailas, ei vastuskaan ollut heikoimmasta päästä, mutta taistelu voitettiin. Jotenkin asia on viime aikojen puheenvuoroja kuunnellessa palautunut elävästi mieleen.

TyEL – aivan oma lukunsa

Keskeisin osa Suomen eläkejärjestelmää on kuitenkin yksityisalojen työeläkejärjestelmä TyEL. Sen rahoitusmekanismi poikkeaa merkittävällä tavalla edellä mainittujen julkisen sektorin järjestelmien vastaavista. Rahastointi on samoin osittaista, mutta sen toteutus on kovin toisenlaista. 

TyEL:ssä rahastointi tapahtuu henkilötasoisena eli jokainen ansaittu euro paitsi kartuttaa eläkettä, myös kasvattaa rahastointia. Vastaavasti eläkkeen tullessa maksuun, näistä vakuutettukohtaisista rahastoista purkautuu varoja eläkemenon kattamiseksi. Tämä merkitsee, että TyEL-rahastoinnilla on selkeä ajallinen rakenne, joka puuttuu julkisen sektorin järjestelmistä. Siksi TyEL:ssä toteutetulla rahastoinnilla ei ole mitään luontaista rajaa esimerkiksi sen suhteen, kuinka suureksi rahastot voivat kasvaa (tai vastaavasti pienentyä). Rahastoinnin määrä noudattaa viiveellä työvoiman määrän ja ansiotason kehitystä – tosin lisäksi sen kokoa määrittävät tietenkin myös sijoitustuotot.

Rahastoivien järjestelmien eroista johtuen julkisuudessa näkee jatkuvasti jopa hyvinkin asiantuntevien tahojen virheellisiä tulkintoja siitä, että myös TyEL-rahastoissa olisi kyse puskureista, joita voitaisiin käyttää erilaisiin julkisen talouden vahvistamistarkoituksiin tai muuten poliittisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Koska myös TyEL-järjestelmästä säädetään lailla, eduskunta voi tietenkin riittävällä enemmistöllä päättää melko laajasti myös eläkejärjestelmän rahoittamiseen ja sijoituksiin liittyvistä asioista. Tällä ei kuitenkaan voi välttää sitä seikkaa, että jokainen poikkeama rahastointiperiaatteiden noudattamisessa vaikuttaa piiskan tavoin myös tulevaisuuden rahoitusmahdollisuuksiin. 

Päätöksentekijöiden asema ei ole helppo ja kyynisyyteen taipuvaisena pelkään, että jo lähitulevaisuudessa voi syntyä päätöksiä, joilla on kauaskantoisia eikä pelkästään positiivisia vaikutuksia. Aivan erityisessä vaarassa ovat nykyiset nuoremmat sukupolvet, joiden luottamusta eläketurvan kestävyyteen tullaan todennäköisesti koettelemaan.

Lopuksi: ajan suhteellisuuden tärkeydestä

Yksityisalojen työeläkejärjestelmä on toiminut reilut 60 vuotta käytännössä samoihin keskeisiin periaatteisiin tukeutuen. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa vaatimus työeläkejärjestelmän osallistumisesta taloustalkoisiin on ainakin moraalisella tasolla oikeutettua. Silti olisi erityisen tärkeää, että hyväksi todettuihin periaatteisiin ei lähdetä tekemään hätäisiä muutoksia. 

Työmarkkinajärjestöt ovat toistuvasti kyenneet neuvottelemaan eläkeuudistuksia, jotka vahvistavat työeläkejärjestelmän taloutta ja myös julkista taloutta. Viime viikolla eduskunnalle annettu eläkeuudistus vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä 0,8 prosenttiyksikköä bruttokansantuotteesta, eli noin kaksi miljardia euroa. Tämä on tuplasti sen mitä maan hallitus asetti uudistukselle tavoitteeksi. 

Aktuaarien asiantuntemukseen ja työmarkkinaosapuolten huolelliseen harkintaan perustuva päätöksenteko on jatkossakin se pohja, johon voidaan nojata. Tällä tavoin vältetään ainakin pahimmat virheet ja pidetään myös tulevien sukupolvien näkökulma kirkkaana, vaikka päälle hyökyvät talouskriisit varmasti houkuttelevat päätöksentekijöitä lyhytnäköisiin päätöksiin. 

Sillä ainakin kaltaiseni lähes eläkeikäiset lukijat muistavat, mitä alussa mainitsemani Linnunradan käsikirjan kannessa lukee suurilla ystävällisillä kirjaimilla. Vaikka kyseessä on melko kulunut ilmaus, jääköön se nyt kuitenkin testamentikseni kaikille eläkejärjestelmiä jatkossa kehittäville: ÄLÄ HÄTÄILE.