Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsinkiläiset äänestivät OmaStadissa saunoja, vehreyttä sekä toimintaa nuorille

10.4.2026 14:12:30 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Jaa

Helsinkiläiset valitsivat OmaStadi-äänestyksessä 640 ehdotuksen joukosta suosikkinsa. Seuraavaksi kaupunkilaiset ja asiantuntijat kehittävät eniten ääniä saaneita ehdotuksia. Hankkeiden toteutus alkaa ensi syksynä.

Nainen, lapsi ja koira nauttivat ulkoilmatapahtuman tunnelmasta.
OmaStadi-hankkeet lisäävät toiminnallisuutta ja viihtyisyyttä Helsinkiin. Kuva: Jukka Vaso, Helsingin kaupunki.

OmaStadissa äänesti reilut 31 000 helsinkiläistä, ja äänestysprosentti oli 5,1. Maaliskuussa järjestetyn OmaStadi-äänestyksen perusteella Helsingin kaupunki toteuttaa 54 kaupunkilaisten tekemää ehdotusta. Hankkeiden budjetti on yhteensä 10 miljoonaa euroa.

Käynnissä olevalla neljännellä OmaStadi-kierroksella helsinkiläisiltä saivat eniten ääniä erityisesti saunat ja uimapaikat, joihin liittyviä hankkeita toteutuu laajasti eri puolilla kaupunkia. OmaStadin ansiosta julkisten saunojen tarjonta on kasvanut Helsingissä paljon, ja tälläkin kertaa toteutukseen eteni viisi saunaehdotusta. Edellisten kierrosten tapaan Helsinkiin äänestettiin lisää puita ja viheralueita, siisteyttä sekä ulkokuntosaleja.

– Kaupunkilaisten suosikeiksi nousivat tällä kertaa monet nuorille suunnatut ehdotukset, kuten nuorten yökahvila Itä-Helsinkiin ja jalkautuva nuorisotyö Herttoniemeen. Lähes kaikilla suurpiireillä tuli valituksi jokin lapsille ja nuorille suunnattu ehdotus, kertoo kehittämispäällikkö Kirsi Verkka.

Suurpiireittäin toteutettavat hankkeet ja äänestystulokset löytyvät OmaStadin verkkosivuilta

OmaStadi-hankkeita kehitetään yhdessä kaupunkilaisten kanssa

Tämän vuoden OmaStadi-äänestyksessä eniten ääniä saaneiden ehdotusten toteutus käynnistyy syksyllä. Tätä ennen asukkaat ja kaupungin asiantuntijat suunnittelevat hankkeiden toteutusta yhdessä. 

– Äänestyksen jälkeen yhteiskehittämisvaiheessa helsinkiläiset vaikuttavat siihen, miten eniten ääniä saaneet ehdotukset toteutetaan käytännössä, sanoo osallisuuspäällikkö Johanna Stadius.

Kaupunkilaisille järjestetään avoin kehittämistilaisuus 27.5.2026 kello 17.30–19.30 Helsingin keskustakirjasto Oodissa (ei ennakkoilmoittautumista). Kaupunkilaiset voivat kommentoida ehdotuksia myös omastadi.hel.fi-sivustolla 20.4.–1.6.2026.

– OmaStadissa on hienoa se, että helsinkiläiset ovat mukana sen jokaisessa vaiheessa ideoinnista toteutukseen, jatkaa Stadius.

OmaStadi on Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin väline. Sen neljän kierroksen aikana helsinkiläiset ovat ehdottaneet ja äänestäneet, miten kaupunki on käyttänyt yhteensä 32 miljoonaa euroa. Kun kaikkien neljän OmaStadi-kierroksen toteutukset ovat valmistuneet, on kaupunki toteuttanut yhteensä 218 OmaStadi-hanketta. Ne ovat tehneet Helsingistä asukkailleen toimivamman ja viihtyisämmän kaupungin.

Tutustu OmaStadin tarinaan.

OmaStadi-uutisia on julkaistu Hel.fi-sivustolla ruotsiksi ja englanniksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Helsingin kaupunginkanslia:

Kirsi Verkka, kehittämispäällikkö, osallisuusyksikkö, p. 040 3362281, kirsi.verkka@hel.fi

Johanna Stadius, osallisuuspäällikkö, osallisuusyksikkö, p. 040 1834931, johanna.stadius@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

MEDIAKUTSU: Kruunuvuorensillan avajaiset lauantaina 18. huhtikuuta8.4.2026 10:05:00 EEST | Kutsu

Laajasalon Kruunuvuorenrannan ja Korkeasaaren yhdistävä Suomen pisin silta, Kruunuvuorensilta, avataan lauantaina 18. huhtikuuta 2026 kello 14. Jalankulkijat pääsevät sillalle kello 14 ja pyöräilijät kello 17. Kruunusillat-hanke ja Helsingin kaupunki kutsuvat toimituksenne edustajan sillan avajaisiin sekä ennakkotilaisuuteen Korkeasaaren sisääntulorakennuksen kokoustilaan kello 13 alkaen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye