Infra Kiri Oy liittyy osaksi Lohkare Infra -konsernia

31.3.2026 14:30:00 EEST | Lohkare Infra Oy | Tiedote

Jaa

Infra Kiri Oy liittyy osaksi Lohkare Infra -konsernia. Yrityskauppa edellyttää vielä viranomaishyväksyntää, jonka odotetaan toteutuvan myöhemmin keväällä 2026.

Infra Kiri Oy on infrarakentamisen pääurakoitsija, joka toimii pääosin Pirkanmaan alueella. Yritys toteuttaa putki- ja johtoverkkojen rakentamista sekä valaistus- ja sähköurakointia, huoltoa ja kunnossapitoa. Yritysjärjestelyn jälkeen yhtiö jatkaa toimintaansa itsenäisesti omalla nimellään ja nykyisellä organisaatiollaan. Yrityksen omistajat jatkavat entisissä rooleissaan. 

“Liittyminen osaksi Lohkaretta luo Infra Kirille ehdottomasti paremmat edellytykset liiketoiminnan kehittämiseen, kun ”hiekkalaatikko” laajenee ja tämä mahdollistaa myös yhtiön kasvamisen. Liittymisen myötä Infra Kiri pystyy tarjoamaan entistä mielenkiintoisemman työskentely-ympäristön niin nykyisille, kuin uusillekin työntekijöille kaupunki-infran, sekä valaistus-infrankin parissa”, sanoo Infra Kiri Oy:n toimitusjohtaja Timo Kiri. 

Infra Kiri Oy:n liikevaihto on noin 13 milj. euroa ja yhtiö työllistää noin 45 henkilöä (2025). 

Osana Lohkare Infra -konsernia Infra Kiri pystyy hyödyntämään laajempia resursseja sekä yhteistyötä muiden konserniyhtiöiden kanssa. Tämä vahvistaa yrityksen mahdollisuuksia toteuttaa entistä laajempia hankkeita sekä varmistaa toimitusvarmuuden kasvavassa infrarakentamisen markkinassa. 

“Asiakaspuolelle tämä tarkoittaa ehdottomasti entistä luotettavampaa ja laajempaa palvelutarjontaa yhdestä osoitteesta”, Timo Kiri lisää. 

Entuudestaan Lohkare Infra -konserniin kuuluvat VM Suomalainen Oy, Lännen Alituspalvelu Oy, Oteran Oy, Länsi-Suomen Verkkopalvelu Oy sekä Maalinja Oy ja EPR-Asennus Oy. Infra Kiri Oy:n liittyminen vahvistaa konsernin osaamista erityisesti putkilinja- ja johtoverkkorakentamisessa, sekä valaistus- ja sähköurakoinnin saralla. 

Lohkare Infra kuuluu liikevaihdoltaan mitattuna Suomen suurimpien infrarakentamisen toimijoiden joukkoon. Konsernin toimintamalli perustuu hajautettuun ja yrittäjähenkiseen johtamiseen, jossa yritykset säilyttävät oman identiteettinsä ja toimintatapansa hyötyen yhteisistä resursseista ja kehittämisestä. 

“Infra Kiri tuo Lohkareeseen vahvaa osaamista putkilinjojen ja johtoverkkojen rakentamisesta sekä valaistus- ja sähköurakoinnista, sekä näiden huollosta ja kunnossapidosta. Yrityksen liittyminen tukee tavoitettamme rakentaa valtakunnallisesti merkittävä ja erikoisosaamiseen nojaava infra-alan kokonaisuus", Lohkare Infra -konsernin toimitusjohtaja Jussi Niemelä kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lohkare Infra Oy

Lohkare Infra on vuonna 2025 perustettu infra-alan konserni, jonka tavoitteena on yhdistää vahvojen ja hyvämaineisten yritysten osaaminen kilpailukykyiseksi kokonaisuudeksi. Konsernin toimintamalli perustuu hajautettuun ja yrittäjähenkiseen johtamiseen. Konserniyhtiöt säilyttävät oman brändinsä, toimintamallinsa ja asiakassuhteensa hyötyen yhteisistä resursseista, osaamisesta ja kehittämisestä.

Konsernin enemmistöomistaja on eurooppalainen sijoitusyhtiö Triton, joka tukee konsernin kasvua sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta.
 
www.lohkare.fi  

Lohkare Infra Oy:n logo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lohkare Infra Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye