Vuoden 2026 maatiaiskasviksi on valittu lanttu

Lanttu (Brassica napus subsp. napobrassica) on etupäässä Pohjoismaissa tunnettu ja viljelty juurikasvi. Lanttu kuuluu kaalien tavoin ristikukkaisiin. Se on 2 vuotinen kasvi, joka ensimmäisenä kasvuvuonna muodostaa suurikokoisen mukulan. Vuonna 2024 Suomessa saatiin lanttusatoa 11 546 miljoonaa kiloa (LUKE avomaan tilastot). Suomalainen syö lanttua vain 1 kg:n vuodessa ja se pääosin joulun aikaan. Olisiko nyt lantun vuonna aika nostaa tätä kulutusta?

Mistä lanttu on lähtöisin?

Lanttu on syntynyt ilmeisesti kaalin ja nauriin risteytymästä ja Pohjolassa sitä on viljelty 1500-1600 –luvuilta lähtien perinteisesti kaskimailla.  Mukula muodostuu pääasiassa juuren ydin- eli puuosan laajuuskasvuna. Rakenteen takia suurikokoisen lantun malto saattaa vanhetessaan muuttua hohkaiseksi ja tikkuiseksi. Lanttu on tunnettu myös mm. näillä nimillä: räätikkä, sinikka ja juuriska. Räätikkä sana tulee ruotsin kielen sanasta rättika, retikka. Inkerissä lanttu on tunnettu kaalikkana.  Pohjolan appelsiiniksi lanttua on myös kutsuttu, sillä lanttu on hyvä C-vitamiinin lähde sekä sisältää myös karoteenia. Lantun energiasisältö on suuri mukulan korkean sokeripitoisuuden vuoksi.  Hyvän varastointikestävyytensä vuoksi se on ollut esivanhemmillamme tärkeä talviajan vitamiini- ja ravintolähde, mutta muualla Euroopassa sitä on käytetty melkeinpä vain rehukasvina. Lanttua voi käyttää porkkanan tavoin raakaraasteena sekä moniin  perinteisiin suomalaisiin ruokalajeihin, kuten laatikoihin, pataruokiin ja kukkoihin. Mutta lanttu taipuu myös nykyisin ruokiin ja siitä voi tehdä jopa lantturanskalaisia.

Lantun lajikkeet jaetaan kelta- ja valkomaltoisiin ja pääasiassa keltamaltoisia käytetään ihmisravintona. Lajikkeiden kuori voi olla sinertävä/liila, kellertävä, vihreä tai ruskeanpunertava.

Lanttu satokasviksi aurinkoiseen ja valoisaan paikkaan

Lanttu menestyy parhaiten multavassa hyvin kalkitussa ja runsasravinteisessa savimultamaassa, taasen turve-ja hiekkamaat ovat huonoja lantun viljelyyn. Hiesumailla voi myös ilmetä ongelmia maan kuorettumisen takia, varsinkin siementen itäessä. Maan ph-arvo tulisi kalkituksen avulla nostaa 7 möhöjuuren torjumiseksi sekä riittävä boorilannoitus on myös tärkeätä. Boorin puute aiheuttaa ruskotautia lantun mallossa. Lantun esikasvatuksen voi aloittaa huhtikuussa varhaistuontantoa varten. Kylvösyvyys on 1 cm.

Taimet esikasvatetaan 5 cm:n läpimittaisissa poteissa tai lokerikoissa ja esikasvatusaika on 4-5 viikkoa. Tai vaihtoehtoisesti siemenet suorakylvetään avomaalle 40-60 cm rivietäisyydelle ja harvennetaan 15-20 cm:n taimietäisyydelle rivissä. Taimettuminen onnistuu hyvin, kun siemen kylvetään kosteaan maahan touko/kesäkuussa. Lisälannoistusta annetaan 1-2 kertaa kasvukauden aikana.

Taimivaiheessa lanttua voivat vioittaa kirpat sekä sinappikuoriaiset. Tuholaisvioituksia voi torjuja peittämällä kylvökset harsolla tai kylvää vasta kesäkuun puolivälissä. Pahaa tuhoa aihauttavat myös kaalikärpäsen toukat, jotka kaivautuvat mukulaan. Näitä voi torjua kasvattamalla lanttua eri paikassa seuraavana vuonna. Myöhemmin kasvuakaudella saattaa lehdistössä ruokailla perhostoukkia.

Lantun sadonkorjuu

Lanttu voidaan korjata myöhään syksyllä ennen yöhallojen tuloa, mutta korjuulla ei sinänsä ole kiire, sillä lanttu kestää yleensä vioittumatta 1. pakkaset. Naatit listitään aivan mukulan läheltä ja ne varastoidaan 0-1 C:n lämpötilassa haihtumiselta suojattuna. Varastointiaika on jopa 8 kk.

Lantun siemenviljelys

Frans Salonen kirjoittaa näin kirjassaan Keittiökasvien ja marjan viljelys vuodelta (1925) lantun siemenviljelyksestä:

“Lantun siemenviljelys onnistuu maassamme melkein poikkeuksetta joka vuosi. Voipa se, suuremmassa mitassa harjoitettuna joskus tulla kannattavaksikin.  Lanttusadon syksyllä korjattaessa valitaan riittävä määrä juurikkaita. Laadusta ja sen puhtaudesta pitäisi olla täydellinen varmuus. Istukkaiksi valittujen yksilöiden pitää olla kaikin puolin mallikelpoisia. Valitessa on ennankaikkea huomioonotettava istukkaiden muoto. Kuoren värilläkin on suuri merkitys. N.s. pitkäkaulaiset yksilöt sekä sellaiset yksilöt, joissa on useampi kuin yksi naatti, on ehdottomasti hyljättävä. Haaraantuneet, pitkänomaiset, jollain tavoin vikaantuneet tai kysymyksessä olevaa laadun yleisistä ominaisuuksista poikkeavat ovat niinikään hyljättävät. Istukkaiksi on osoittautunut parhaiten soveltuvan keskisuuret yksilöt. Naatteja leikatessa jätetään jokaiseen istukkaseen 4-5 sm:n pituiset tyngät. Juuria on korjatessa mahdollisuuden mukaan estettävä liiaksi kuivumasta. Istukkaat säilytetään parahiten aumassa. Pienemmät määrät on kuitenkin paras säilyttää kellarissa tai kuopassa. Varhain keväällä, mieluummin pilvisellä säällä istutetaan istukkaan noin 40 sm:n päähän toisistaan riveihin, rivivälien ollessa 60-70 sm. Istutettaessa saavat lantut peittyä kokonaan multaan, mutta jos – kuten tavallisesti – niissä jo on talvisäilössä kasvaneita vaaleita lehtiä, on lehdet jätettävä mullasta näkyviin.  Istukkaitten hentoja lehtiä suojataan alkuaikoina auringolta ja mahdollisesti sattuvilta yöhalloilta kevyellä kuusenhavupeitteellä. Siemeniä ei ole yleensä hyvä kiirehtiä liian aikaisin korjaamaan, mutta kuitenkin on huolehdittava siitä, ettei siemenet pääse maahan karisemaan. Vähemmän tuleentuneissa liduissa tulee siementen jälkikypsynnän tapahtua hitaasti”.

Ote Maatiaisen ylläpito –siemenviljlyohjeesta:

Lanttu on ristisiittoinen - hyönteispölytteinen. Suojaetäisyys siemenviljelyssä on 2 km – 600 m maastonmuodoista ja avoimuudesta riippuen. Brassica-suvun lajit (lanttu, nauris, rypsi, rapsi, kaalit, turnipsi, mustasinappi ja sareptansinappi) saattavat risteytyä keskenään, yhtä aikaa kukkivien yksilöiden kanssa. Ainoastaan yhtä suvun lajia voi lisätä vuosittain, jos lisäys tapahtuu ulkona. Ensimmäisen vuotena varoetäisyyttä ei tarvita, ainaoastaan toisena vuotena, kun kasvi kukkii.

Useat Brassica-lajin edustajat ovat lisäksi itsesteriilejä eli ne tarvitsevat siitepölyä toisesta kasvista pölyttyäkseen.

Siemenviljelyssä pitää siten olla useampia yksilöitä (mielellään parikymmentä), joilla on riittävän erilainen perimä, näin yksilöiden perimä ei kavennu liikaa ja ominaisuuksia häviä. Varsinkin Pohjois-Suomessa istukkaat voi myös laittaa toukokuussa esikasvatukseen ämpäriin kasvattamaan juuriaan. Yöhallojen loppumisen jälkeen esikasvatukset voidaan siirtää avomaalle. Esikasvatus varmistaa sen, että siemenet ehtivät kypsyä. Kukintovarsi kannattaa tukea kepillä, sillä muuten kukkivat varret saattavat kaatua. Pölytystä voi varmistaa heiluttelemalla kukkaversoja toisiaan vasten mieluiten aamupäivän aikana. Siemenet kypsyvät eri aikaan: keruu tapahtuu sitä mukaan kun ne kypsyvät. Kypsät lidut eivät tunnu enää tahmeilta ja kukintovarsista kuuluu ravistaessa rapiseva ääni siementen liikkuessa lidun sisällä. Korjatessa varsi leikkataan alhaalta poikki ja siemenvarsia voi jälkituleennuttaa sisällä kuivassa paikassa mm. pöydän päällä. Alle on hyvä laittaa jokin kangas, mihin siemenet ropisevat. Tuleentuneita siemeniä säilytetään kuivassa, viileässä ja pimeässä paikassa. Siementen itävyys säilyy 4-6 vuotta.

Yhteystiedot: Maatiainen ry, toimisto@maatiainen.fi