Työeläkeyhtiö Elo

Elon Carl Pettersson: Tesiä pääomittamalla tai eläkeyhtiöitä kovistelemalla emme rakenna seuraavia suomalaisia menestystarinoita

7.4.2026 15:43:16 EEST | Työeläkeyhtiö Elo | Blogi

Jaa

Eläkeyhtiöt ovat jo nyt merkittäviä sijoittajia startup- ja kasvuyrityskentässä ja olemme systemaattisesti mukana uusien, kiinnostavien hankkeiden taustalla. Me Työeläkeyhtiö Elossa sijoitimme viime vuonna yli 100 miljoonaa euroa kotimaisiin kasvuyrityksiin, iso osa kotimaisten pääomarahastojen kautta. Viimeisen viiden vuoden aikana sijoituksia on tehty noin 400 miljoonan euron arvosta, kirjoittaa Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson blogissaan.

Juuri nyt vaaditaan kykyä katsoa päätöksenteon keinovalikoimaa realistisin, ei ideologisin silmin, sanoo Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson.
Juuri nyt vaaditaan kykyä katsoa päätöksenteon keinovalikoimaa realistisin, ei ideologisin silmin, sanoo Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson.

"Pääomien saamisen vaikeus jarruttaa erityisesti kasvuyritysten investointeja ja hidastaa niiden kansainvälistymistä.

Tässä keskustelussa toistuu ajatus, että eläkeyhtiöt eivät tee riittävästi kotimaisen kasvun eteen. Tämä on puolet totuudesta. Eläkeyhtiöt ovat jo nyt merkittäviä sijoittajia startup- ja kasvuyrityskentässä ja olemme systemaattisesti mukana uusien, kiinnostavien hankkeiden taustalla. Me Työeläkeyhtiö Elossa sijoitimme viime vuonna yli 100 miljoonaa euroa kotimaisiin kasvuyrityksiin, iso osa kotimaisten pääomarahastojen kautta. Viimeisen viiden vuoden aikana sijoituksia on tehty noin 400 miljoonan euron arvosta. Olemme toimineet kasvuyritysten kentällä koko historiamme ajan", kirjoittaa Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson blogissaan.

Kuskin paikalle tarvitaan tuottoa hakevaa, yksityistä pääomaa

"Yksi tosiasia jää helposti sanomatta ääneen: Pelkästään Tesiä pääomittamalla tai eläkeyhtiöitä kovistelemalla emme rakenna seuraavia suomalaisia menestystarinoita. Kasvuyrityksiin tarvitaan nykyiseen tapaan julkista rahaa ja eläkeyhtiön pääomia, mutta kuskin paikalle on saatava rohkeaa, tuottoa hakevaa yksityistä pääomaa ja osaavia omistajia, jotka kantavat riskin ja rakentavat yrityksiä pitkäjänteisesti. Tämä on kasvun lähtökohta."

Enemmän pitkäjänteisyyttä, vähemmän ideologiaa

"Mitä kasvun aikaansaaminen vaatii? Ympäristöä, joka houkuttelee kotimaisen pääoman lisäksi myös kansainvälisiä sijoittajia. Päättäjien rooli on varmistaa, että pääomat saadaan liikkeelle ja otamme askeleita kohti vahvempaa omistamisen yhteiskuntaa. Ylipäätään peräänkuulutan päätöksentekijöiltä kaukokatseisuutta ja ymmärrystä talouden fundamenteista. Juuri nyt vaaditaan kykyä katsoa päätöksenteon keinovalikoimaa realistisin, ei ideologisin silmin."

Lisää arvostusta omistamiselle, menestymiselle ja riskinotolle

"Tulevaisuuden veropolitiikan pitäisi nojata kahteen periaatteeseen: merkittävään kokonaisveroasteen laskuun, jota kohti edetään asteittain. Lisäksi verotuksen linjan ja tehtävien päätösten tulee edustaa vakautta, ennakoitavuutta ja luotettavuutta.  Yritykset ja sijoittajat tekevät suunnitelmia ja investointipäätöksiä pitkäjänteisesti, minkä vuoksi myös päätöksenteon tulee tarjota selkeä näkymä tulevaan.

Politiikkatoimien rinnalla ei voida tarpeeksi korostaa, miten iso merkitys myönteisellä, kasvuhakuisella ilmapiirillä on. Tarvitsemme yhteiskunnallista henkeä, jossa sekä arvostetaan omistamista, menestymistä ja riskinottoa, että myös rohkaistaan siihen."

Koko Petterssonin blogi löytyy Elon verkkosivuilta: https://www.elo.fi/fi-fi/elomedia/kasvuun-tarvitaan-rohkeaa-paaomaa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Neljä viidestä pienyrittäjästä kokee työnsä muuttuneen raskaammaksi – 70 % näkee uusia yritystoiminnan avauksia31.3.2026 08:50:00 EEST | Tiedote

Epävarmat ajat ja kustannusten nousu ovat ravistelleet suomalaisten pienyrittäjien arkea. Lähes 80 % pienyrittäjistä sanoo Elon kyselyssä, että heidän työnsä on muuttunut vaativammaksi vain viime vuosien aikana. Epävarmuuden keskellä 70 % yrittäjistä uskoo samalla tunnistavansa yritystoiminnan uusia avauksia ja löytävänsä resurssit niiden toteuttamiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye