Kela/FPA

Kielteisen oleskelulupapäätöksen saanut henkilö ei voi saada Kelan asumisperusteisia etuuksia 1.4.2026 alkaen

1.4.2026 10:51:38 EEST | Kela/FPA | Tiedote

Jaa

Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi)

Jos henkilöllä ei ole oleskelulupaa, hänellä ei ole oikeutta Kelan asumisperusteisiin etuuksiin 1.4.2026 alkaen. Oikeus etuuksiin päättyy kielteiseen oleskelulupapäätökseen, vaikka päätökseen hakisi muutosta.

Tiedotetta päivitetty 2.4. lisäämällä tietoa siitä, mikä on asumisperusteinen etuus.

Ulkomaalaislaki on muuttunut ja muuttuneessa laissa tarkennetaan sitä, mikä on laillista ja laitonta oleskelua Suomessa. Asumisperusteisten etuuksien maksaminen Suomessa asuvalle tai työskentelevälle muun kuin EU- tai ETA-maan tai Sveitsin kansalaiselle edellyttää jatkossa sitä, että henkilö oleskelee laillisesti Suomessa ja hänellä on voimassa oleva oleskelulupa. Jos oleskelu ei ole laillista, oikeutta asumisperusteisiin etuuksiin ei ole.

Kelan asumisperusteisilla etuuksilla tarkoitetaan etuuksia, joita Kela voi maksaa muiden edellytysten täyttyessä vakinaisesti Suomessa asuvalle henkilölle. Näitä etuuksia ovat esimerkiksi yleinen asumistuki, lääkekorvaukset, kansaneläke ja lapsilisä.

Henkilöllä ei ole 1.4.2026 alkaen oikeutta asumisperusteisiin etuuksiin, jos

  • hän saa kielteisen päätöksen oleskelulupahakemukseensa
  • hänen oleskelulupansa päättyy eikä jatkolupaa ole haettu ajoissa
  • hänen oleskelulupansa perutaan.

Oikeus Kelan asumisperusteisiin etuuksiin päättyy Maahanmuuttoviraston antamaan kielteiseen oleskelulupapäätökseen, vaikka henkilö hakisi päätökseen muutosta. Ennen lainmuutosta etuuksia on voitu maksaa muutoksenhaun ajan siihen asti, kunnes Maahanmuuttoviraston kielteinen päätös on tullut lainvoimaiseksi.

Henkilöllä voi olla kuitenkin olla oikeus Kelan maksamiin etuuksiin jatko-oleskeluluvan käsittelyn ajan, jos hän on hakenut jatko-oleskelulupaa ennen edellisen luvan päättymistä. Tällöin henkilöllä on oikeus etuuksiin siihen asti, kunnes Maahanmuuttovirasto tekee asiassa päätöksen.

Siirtymäaika ennen 1.4.2026 annettuihin kielteisiin päätöksiin

Oikeus Kelan asumisperusteisiin etuuksiin voi jatkua vielä 1.4.2026 jälkeen, jos Maahanmuuttovirasto on antanut kielteisen oleskelulupa- tai turvapaikkapäätöksen ennen 1.4.2026 ja henkilön oleskeluoikeutta koskeva muutoksenhaku on kesken.

Jos kielteinen päätös on annettu 1.4.2026 tai sen jälkeen, oikeus etuuksiin ei jatku muutoksenhaun aikana.

Kiireellisissä tilanteissa voi saada tukea välttämättömään toimeentuloon

Vaikka henkilö olisi saanut kielteisen oleskelulupapäätöksen, hänellä on kuitenkin oikeus saada kiireellisessä tilanteessa tukea, joka turvaa välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon. Käytännössä henkilö voi saada Kelasta esimerkiksi maksusitoumuksen ruokaan ja välttämättömiin reseptilääkkeisiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.

Puh:020 634 7745viestinta@kela.fi

Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA

Studie: Studiestödet räcker inte till för en rimlig levnadsstandard utan studielån19.5.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande

En färsk studie visar att studerande inte når upp till en rimlig levnadsstandard om de inte lyfter studielån eller arbetar. Efter att studerande utanför huvudstadsregionen vars enda inkomst är studiepenning och bostadstillägg har betalat sina boendeutgifter har de råd med en femtedel av de övriga utgifterna i referensbudgeten som används i undersökningen. I huvudstadsregionen räcker förmånerna inte ens till för boende om man inte lyfter studielån.

Tutkimus: Opintotuki ei riitä kohtuulliseen elintasoon ilman opintolainaa19.5.2026 06:00:00 EEST | Tiedote

Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Opiskelijoiden toimeentulo jää alle kohtuullisen elintason, jos opiskelija ei nosta opintolainaa tai käy töissä, kertoo tuore tutkimus. Pelkällä opintorahalla ja asumislisällä opiskelijalle jää pääkaupunkiseudun ulkopuolella asumismenojen jälkeen rahaa viidennekseen viitebudjetin mukaisista muista hankinnoista. Pääkaupunkiseudulla tuet ilman lainaa eivät riitä edes asumiseen.

FPA påminner om att arbetslöshetsförmånerna betalas ut i två poster i maj18.5.2026 13:28:28 EEST | Pressmeddelande

I maj betalar FPA ut arbetslöshetsförmånerna i två poster. Den första posten består av arbetsmarknadsstöd eller grunddagpenning som har beviljats till utgången av april. Den andra posten består av allmänt stöd som har beviljats från början av maj. Kunderna behöver inte oroa sig även om det dröjer några dagar innan uppgifterna om utbetalning av allmänt stöd går att se i MittFPA.

Kela muistuttaa: toukokuussa työttömyystuet maksetaan kahdessa osassa18.5.2026 13:28:28 EEST | Tiedote

Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Kela maksaa toukokuussa työttömyystuet asiakkaille kahdessa erässä. Toisessa erässä maksetaan työmarkkinatuki tai peruspäiväraha, joka on myönnetty huhtikuun loppuun asti. Toisessa erässä maksetaan yleistuki, joka on myönnetty toukokuun alusta alkaen. Asiakkaiden ei kannata huolestua, vaikka yleistuen maksu näkyy OmaKelassa muutaman päivän viiveellä.

Reminder from Kela that unemployment benefits are paid in two instalments in May18.5.2026 13:28:28 EEST | Press release

Kela pays unemployment benefits in two instalments in May. The first instalment consists of labour market subsidy or basic unemployment allowance granted until the end of April. The second instalment consists of general social security benefit granted as of the beginning of May. There is no need for customers to worry even if there is a delay of a few days before their general social security benefit payments show up in OmaKela.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye