Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta
7.4.2026 09:02:00 EEST | Aalto-yliopisto | Tiedote
Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.

Tekoälykumppani on aina saatavilla, ei tuomitse eikä vaadi mitään. Yksinäiselle tällainen kitkaton suhde voi tuntua houkuttelevalta. Uusi tutkimus kuitenkin osoittaa, että emotionaalisen tuen hakeminen tekoälykumppanilta voi ajan mittaan etäännyttää käyttäjiä heidän tärkeistä ihmissuhteistaan.
Aalto-yliopiston johtama tutkimus selvitti tekoälykumppanin käytön vaikutusta mielenterveyteen ja sosiaaliseen elämään kahden vuoden aikana. Tutkijat keräsivät laajan keskusteluaineiston verkkoalusta Redditistä ja haastattelivat tekoälykumppanien käyttäjiä. Tutkimus keskittyi virtuaaliseksi ystäväksi, mentoriksi ja jopa romanttiseksi kumppaniksi suunniteltuun tekoälychatbot Replikaan.
Tutkimuksen mukaan vuorovaikutus tekoälykumppanin kanssa voi tukea käyttäjiä, mutta samalla heidän kielessään alkoi näkyä lisääntyviä ahdistuksen merkkejä. Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Talayeh Aledavood kuvaa löydöstä paradoksiksi:
“Tekoälykumppanit tarjoavat ehdotonta ja väsymätöntä tukea, mikä on tietenkin houkuttelevaa ihmisille, joilla on sosiaalisia vaikeuksia. Mutta keinokumppani myös nostaa vähitellen kynnystä tosielämän ihmissuhteisiin, jotka ovat sotkuisia, arvaamattomia ja vaativat vaivannäköä. Kun aikaa kuluu, ihmiset lakkaavat pitämästä yhteyttä muihin”, Aledavood kuvailee.
Tutkijat analysoivat lähes 2 000 aktiivisen käyttäjän julkista Reddit-toimintaa ja vertasivat heidän käyttämäänsä kieltä vuotta ennen ja jälkeen sen, kun he ensimmäisen kerran mainitsivat käyttävänsä tekoälykumppania. Tutkijat vertailivat samankaltaisia käyttäjiä ja erottelivat tilastollisilla menetelmillä tekoälykumppanin käytön vaikutuksia muista tekijöistä.
Tutkimus on yksi ensimmäisistä laajamittaisista pitkän aikavälin selvityksistä, joissa tarkastellaan tekoälykumppanien vaikutuksia mielenterveyteen syy-seuraussuhteiden näkökulmasta ja käyttäjien omiin kokemuksiin perustuen.
Chatbotista tuli paikka avautua
Replika-käyttäjien kieli Redditissä oli ristiriitaista, sanoo tohtorikoulutettava Yunhao Yuan Aalto-yliopistosta.
“Käyttäjien viestit keskittyivät paljolti heidän ihmissuhteisiinsa, mutta toisaalta niissä oli enemmän merkkejä yksinäisyydestä, masennuksesta ja jopa itsetuhoisista ajatuksista kuin verrokkiryhmissä”, hän kertoo.
Tutkijat myös haastattelivat 18:aa käyttäjää. Haastatellut kertoivat kääntyvänsä tekoälykumppanin puoleen usein silloin, kun he tunsivat yksinäisyyttä tai surua, tai heillä oli vaikeuksia ihmissuhteissaan.
“Haastattelujen perusteella osallistujien suhde tekoälykumppaniin kehittyi samaan tapaan kuin ihmissuhteet kehittyvät: tunnetason luottamus syventyi vähitellen”, Yuan kertoo.
Monille chatbotista tuli paikka avautua, hakea emotionaalista tukea tai harjoitella etukäteen vaikeita keskusteluja, esimerkiksi oman esihenkilön kanssa.
“Emme vielä tiedä, mitä nämä järjestelmät tekevät meille”
Tutkijat korostavat, etteivät tulokset anna lopullista vastausta siihen, onko tekoälyyn tukeutuminen tunne-elämän pulmissa hyödyllistä vai haitallista. Vaikutukset riippuvat voimakkaasti tilanteesta.
Aledavoodin mukaan käyttäjien ei pitäisi sokeasti olettaa, että se mikä tuntuu hyvältä nyt, on hyödyksi heidän hyvinvoinnilleen myös pitkällä aikavälillä. Teknologiat, kuten Replika, ChatGPT ja vastaavat järjestelmät, kehittyvät myös hyvin nopeasti. Ei siis kannata keskittyä vain niiden houkutteleviin puoliin, hän muistuttaa.
“Alamme vasta nyt ymmärtää, mitä virheitä teimme aikanaan, kun otimme sosiaalista mediaa käyttöön. Tekoälyn kanssa meidän täytyy olla fiksumpia ja varovaisempia. Emme vielä tiedä, mitä nämä järjestelmät tekevät meille”, Aledavood sanoo.
Artikkeli “Mental Health Impacts of AI Companions: Triangulating Social Media Quasi-Experiments, User Perspectives, and Relational Theory” julkaistaan CHI 2026 -konferenssissa, joka on yksi johtavista tapahtumista ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksen tutkimusalalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Talayeh Aledavood
yliopistonlehtori, Aalto-yliopisto
talayeh.aledavood@aalto.fi
0505632634
Yunhao Yuan
tohtorikoulutettava, Aalto-yliopisto
yunhao.yuan@aalto.fi
0509113635
Kuvat
Tietoa julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
3D-teknologia paljasti uusia rakenneyksityiskohtia Halsuan 200-vuotiaasta puukirkosta21.5.2026 11:10:00 EEST | Tiedote
Halsuan kirkosta on tehty Suomen tarkin fotorealistinen 3D-malli. Sen avulla 1820-luvun puukirkon rakenneratkaisuja on voitu tutkia ennennäkemättömällä tarkkuudella.
1600-luvun laivanhylyn matka jatkuu ainutlaatuisena neulemekkona20.5.2026 12:06:08 EEST | Tiedote
Aalto-yliopiston tutkijat valmistivat Hahtiperän hylyn ylijäämäpuusta tekstiilikuitua, kehräsivät sen langaksi ja neuloivat mekoksi uudella, tekoälyä hyödyntävällä teknologialla. Mekkoon pääsee tutustumaan Oulun taidemuseossa 22. toukokuuta avautuvassa Huomisen vaatekaappi -näyttelyssä ja sen kaksoiskappaleeseen 1. syyskuuta avautuvassa Aalto-yliopiston Designs for a Cooler Planet -näyttelyssä.
Kaupunkivihreän potentiaalia ilmastoratkaisuna ei hyödynnetä riittävästi – uusi käsikirja tarjoaa siihen keinoja20.5.2026 10:00:01 EEST | Tiedote
Hiiliviisaan kaupunkivihreän käsikirja tarjoaa konkreettisia työkaluja siihen, miten kaupunkivihreää voidaan hyödyntää tehokkaammin ilmasto- ja luontotyössä. CO-CARBON -hankkeen loppuseminaaria voi seurata suorana verkossa keskiviikkona 20.5. klo 13–15.
Aalto-yliopisto perustaa Radikaalin luovuuden keskuksen – tavoitteena tukea yhteiskunnan ja yritysten uudistumista19.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Keskus vastaa yritysten ja yhteiskunnallisten toimijoiden kiinnostukseen ja uudistumisen tarpeeseen ja kutsuu kumppaneita mukaan.
Laaja selvitys OmaKannasta kertoo: Potilastiedot voivat loukata – etenkin mielenterveyteen hoitoa saaneet herkkiä sanavalinnoille14.5.2026 21:30:00 EEST | Tiedote
Virheet, epäkunnioittava kieli ja tarpeettomaksi koettu tieto voivat loukata sähköisissä potilastiedoissa. Tuore tutkimus on ensimmäisiä, joissa eri potilasryhmien kokemuksia vertaillaan keskenään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

