Haltialan kotieläintilasta on tehty kaupat konseptikilpailun voittajan kanssa
2.4.2026 10:22:38 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Uusi omistaja on Lännentilaa Lumijoella pyörittävä perheyritys. Kaupunki myi yritykselle tilan 31 rakennusta/rakennelmaa sekä eläimet. Tilan lampolassa voi vierailla keväällä.

Lännentilan kilpailuryhmä voitti Helsingin kaupungin vuonna 2025 järjestämän konseptikilpailun ehdotuksellaan Haltiala elämyksien maatila. Rakennusten uusi omistaja on Lännentilan perustama yhtiö Haltialan Tila Oy.
Uusi toimija aloittaa kesäkuussa
– Teemme pieniä parannustöitä alueella nyt keväällä ja tavoitteenamme on aloittaa toiminta isommin Haltialassa kesäkuun alussa. Lampaita ja uusia karitsoita pääsee keväällä katsomaan kuten aikaisempinakin vuosina, kertoo Lännentilan Klaus Karjula.
Myöhemmin Haltialaan on suunniteltu tulevan muun muassa rieskapizzeria, maatilamajoitusta, saunoja ja latukahvila.
Sujuva toimijanvaihdos keväällä
Kevään aikana Haltialassa tehdään sujuva toimijanvaihdos, jonka aikana uusi toimija ottaa haltuun aiemmin kaupungin pyörittämän tilan. Nykyisin tilalla toimivat Staran eläinhoitajat ja muut ammattilaiset perehdyttävät uudet omistajat tilaan, sen rakennuksiin ja eläimiin.
Kaupunkiympäristölautakunta päätti Haltialan konseptikilpailun voittajasta kokouksessaan 10.2.2026.
Tilan rakennusten myyntihinta oli 200 000 euroa. Myyntihinnan lisäksi ostaja sitoutuu rakentamaan kotieläintilan tarvitseman uuden lantalarakennuksen. Uusi toimija on solminut kaupungin kanssa alueista maanvuokrasopimuksen, joka on noin 21 000 euroa vuodessa.
Lampolassa voi vierailla keväällä
Haltialan tilan lampolaan pääsee vierailemaan keväällä 31.3.-3.5.2026. Lampola on auki seuraavina aikoina:
- tiistaisin ja torstaisin klo 9–13
- lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10–14
Lampolaan saapuessa vierailijoille annetaan kenkäsuojat. Vierailijoiden määrää sisätiloissa voidaan joutua rajoittamaan paloturvallisuussyistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu Hämäläinenprojektipäällikkö
Kaupunkiympäristön toimiala,
maaomaisuuden kehittäminen ja tontit
Klaus Karjula
Lännentila oy
Kuvat

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Sillalla tavataan lauantaina 18. huhtikuuta – oma kruunu päähän!8.4.2026 09:59:00 EEST | Tiedote
Helsingin Laajasalon ja Korkeasaaren yhdistävä Suomen pisin silta, Kruunuvuorensilta, avataan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön lauantaina 18.4.2026. Jalankulkijat pääsevät sillalle klo 14 ja pyöräilijät klo 17. Samalla aukeaa merkittävä uusi väylä kantakaupungin ja Laajasalon välille.
Helsingfors stads miljöskyddsföreskrifter uppdateras6.4.2026 08:33:10 EEST | Pressmeddelande
Miljöskyddsföreskrifterna, som senast uppdaterades 2018, föreslås bli preciserade i fråga om hanteringen av snö och bullerbekämpningen. De viktigaste förändringarna handlar om att inrätta mottagningsplatser för snö och om bullerolägenheter under konserter. Stadsmiljönämndens miljö- och tillståndssektion behandlade föreskrifterna den 9 april.
Helsingin kaupungin ympäristönsuojelumääräyksiä päivitetään6.4.2026 08:33:10 EEST | Tiedote
Viimeksi vuonna 2018 päivitettyihin ympäristönsuojelumääräyksiin esitetään täsmennyksiä lumenhallinnan ja meluntorjunnan osalta. Keskeisimmät muutokset liittyvät lumen vastaanottopaikkojen perustamiseen ja konserttien meluhaittoihin. Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto käsittelee määräyksiä 9. huhtikuuta.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 31.3.202631.3.2026 17:27:23 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 31.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Ett nytt fotbollsstadion för 8 000 åskådare planeras i Åggelby27.3.2026 08:55:08 EET | Pressmeddelande
Staden planerar att bygga ett nytt fotbollsstadion i Åggelby idrottspark. Samtidigt ska övriga motions- och idrottsförhållanden i området förbättras. Intill idrottsparken, nära snabbspårvägen, ska nya bostäder för 500 invånare byggas.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme