Kotien korjaaminen huomioitava kehysriihessä
7.4.2026 08:20:00 EEST | Kiinteistöliitto | Tiedote
Suomessa asuinrakennusten arvioitu korjaustarve on vuosittain miljardeja euroja ja kasvaa entisestään. Korjausrakentamisen määrä on vähentynyt 2023–2025. Kiinteistöliitto pitää tärkeänä, että kotien korjaamisen näkyy hallituksen kehysriihen päätöksissä. Kiinteistöliiton yhteiskuntasuhdepäällikkö peräänkuuluttaa konkreettisia avauksia ja poliittista keskustelua yhteiskunnallisesti merkittävän aiheen tiimoilta.
”Kodit koskettavat jokaista meistä. Kansallisvarallisuuden arvosta on sulanut 2020-luvulla kymmeniä miljardeja euroja. Osa selittyy alueiden eriytymisellä ja heikoilla markkinoilla, mutta kasautunut korjaustarve on kolikon toinen puoli. Ajan saatossa tekemättömät remontit vaikuttavat omaisuuden arvon lisäksi asumisterveyteen ja -turvallisuuteen. Kotien vuotuinen korjaustarve on yhdeksän miljardin euron luokkaa, joten tekemistä riittää”, painottaa Kiinteistöliiton yhteiskuntasuhdepäällikkö Janne Salakka.
Keinoihin kotien korjaamiseksi lukeutuvat asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakaus ja asuintalovaraus. Ensimmäinen madaltaa pankin kynnystä myöntää lainaa korjauksiin, jälkimmäinen helpottaa taloyhtiöiden omatoimista taloudellista varautumista remontteihin. Jotta valtiontakausta hyödynnettäisiin, sen ehdot on korjattava saavutettavammiksi. Asuintalovarauksen taso on puolestaan nostettava vastaamaan korjaamisrakentamisen inflaatiokehitystä.
Kodit turvallisuuden ja hyvinvoinnin ytimessä
Asuinrakennuksissa vastataan moniin Suomen haasteisiin. Suomen väestö ikääntyy vauhdilla, mikä tulee huomioida myös asuinrakennuskannassa. Yhdeksän kymmenestä yli 75-vuotiaasta asuu kotona, mutta vain neljäsosa asuinrakennuksista on esteettömiä. Samaan aikaan muistisairauksista on tullut uusi kansantauti: Suomessa on diagnosoitu jo yli 150 000 muistisairautta ja määrän arvioidaan jopa kaksinkertaistuvan 2050-luvulle tultaessa.
”Väestön ikääntyminen ja muistisairauksien yleistyminen tarkoittaa, että tarve esteettömyyttä ja saavutettavuutta parantaville korjauksille kasvaa. Niitä on järkevää avustaa myös jatkossa. Jos kysymme, missä hoivaa tarvitsevat ikäihmiset asuvat nyt ja tulevaisuudessa, vastaus on: omassa kodissaan. Tässä ollaan inhimillisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden ytimessä”, Salakka muistuttaa.
Samaan aikaan kun korjaustarve on kasaantunut, vaatimustaso rakennuksille kasvaa. Energiatehokkuus ja sähköautojen latauspisteet, energian kysyntäjousto ja monimutkaistuvat järjestelmät, sääolosuhteisiin liittyvät riskit ja väestösuojien käyttöönottovalmiuden ylläpitäminen nostavat rimaa suunnitelmalliselle kiinteistönpidolle ja asunto-osakeyhtiöiden toiminnalle.
”Ilmastonmuutos tuo mukanaan kosteat talvet ja korventavat helteet. Rakennusten pitää sietää kosteutta ja kuumuutta jatkossa entistä tehokkaammin. Ei riitä, että korjaamme samalle tasolle kuin aiemmin, vaan rakennusten tulee olla yhä parempia. Taloyhtiöissä nähdään korjaaminen tärkeänä, mutta epävarmoina aikoina sielläkin kaivattaisiin pientä rohkaisua. Asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakauksen valuvikojen korjaaminen ja asuintalovarauksen tason päivittäminen helpottaisivat lainansaantia ja omatoimista taloudellista varautumista. Kasvava korjausrakentaminen taas tietäisi lisää työtä ja verotuloja”, arvioi Salakka.
Yhteyshenkilöt
Janne Salakkayhteiskuntasuhdepäällikkö
Puh:040 5233964janne.salakka@kiinteistoliitto.fiTietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Lyhytvuokraustoimintaan tulossa selventävää sääntelyä – puutteitakin vielä jää30.4.2026 15:11:32 EEST | Tiedote
Kiinteistöliitto pitää hyvänä sitä, että lyhytvuokraustoimintaan liittyvät pahimmat epäselvyydet asumisen ja lyhytvuokrauksen välisestä rajanvedosta korjaantuvat, kun asia määritellään lain tasolla. Hallitus antoi 30.4. esityksensä rakentamislaista, johon on kirjattu lyhytvuokraustoimintaan liittyvää sääntelyä.
Aurinkosähköjärjestelmät yleistyvät hiljalleen taloyhtiöissä29.4.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Viisi prosenttia taloyhtiöistä kertoo, että yhtiössä on oma aurinkosähköjärjestelmä. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton energia- ja ilmastoaiheisesta kyselystä. Vuonna 2022 aurinkosähköjärjestelmä oli kahdella prosentilla kyselyyn vastanneista taloyhtiöistä.
Normaalia elämää ei voi taloyhtiössä rajoittaa28.4.2026 09:08:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiössä arkeen kuuluvat monenlaiset elämisen äänet, joita ei voi säännöillä suitsia. Mutta miten normaalit elämisen äänet määritellään, eli mitä asukkaiden pitää sietää, ja mitä voidaan pitää häiritsevänä?
Tupakointikielloista päättäminen siirtyisi kunnan viranomaiselta taloyhtiöille27.4.2026 12:22:13 EEST | Tiedote
Tupakkalain muutosta koskeva lakiluonnos on lausuntokierroksella 10.6.2026 saakka. Sosiaali- ja terveysministeriö esittää tupakkalakiin asuntoyhteisöjen tupakointikieltosääntelyä koskevia merkittäviä muutoksia. Jatkossa tupakkalain 79 §:n mukaisista kielloista ei tarvittaisi kunnan viranomaisen päätöstä, vaan taloyhtiö voisi itse päättää parveke- ja käyttöpihatupakointikielloista sekä asuintilan sisäosaan määrättävästä tupakointikiellosta. Kiellot koskisivat myös poltettavaksi tarkoitettuja kasviperäisiä tuotteita sekä sähkötupakkaa.
Kiinteistöliitto pitää hallituksen korjausrakentamista kirittäviä toimia tarpeellisina23.4.2026 12:22:35 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallitus päätti 22.4. päättyneessä kehysriihessä useista toimista, joilla edistetään korjausrakentamista Suomessa. Suomen Kiinteistöliitto pitää päätöksiä tervetulleina ja tarpeellisina. Korjausrakentamisen määrä on Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometrin ja tilastojen mukaan laskenut kolmena vuotena peräkkäin. Heikentynyt taloustilanne ja nousseet markkinakorot ovat nostaneet tummia pilviä vuoden 2026 korjausrakentamisen näkymiin. Samaan aikaan asuinrakennusten vuotuinen korjaustarve on yhdeksän miljardin luokkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme