Classic jyräsi finaaleihin, TPS enää voiton päässä
6.4.2026 21:04:59 EEST | Fliiga | Tiedote
F-liigan naisten sarja on saamassa tutut finalistit, kun Classic löi välieräsarjassaan SB-Pron 3-0 ja TPS johtaa EräViikinkejä vastaan otteluin 2-0. Classicin kolmas voitto tuli kotona lukemin 3-1 ja TPS:n toinen vieraissa tuloksella 4-2.
SB-Pro johti vielä pelin puolivälissä Petra Aallosen avauserässä iskemällä osumalla eikä Classic tuntunut löytävän puolustuksesta aukkoja kunnes yhtäkkiä napsahti kahdesti puolessa minuutissa. Classicin tasoituksen pommitti pistekuningatar Suvi Hämäläinen, ja kohta Lotta Purhonen kiskaisi maalin kattoon johto-osuman. Lempäälän illan viimeinenkin maali nähtiin jo toisessa erässä, kun Zara Gauffin-Kausteen lähettämä pallo leijasi yllättäen Emmi Pölösen maalin yläkulmaan erän viimeisellä minuutilla.
Maalinteon aloitti Helsingissä EräViikinkien Pinja Suhonen, mutta Aada Heikkinen tasoitti ennen taukoa. Ratkaiseva ero syntyi toisen erän viimeisellä viisiminuuttisella, kun ensin Janella Järvinen iski Emilia Pietilän nousun jälkeen TPS;n johtoon ja kohta vielä Jenna Saario toisen tauon lukemiksi 3-1 vieraille. Pinja Suhosen toinen osuma nosti kotijoukkueen vielä maalin päähän, mutta Eerika Koski naulasi loppunumerot etuyläkulmaan jo ennen päätöserän puoliväliä.
Loppuottelupaikka on katkolla TPS:lle keskiviikkona kotona Kupittaalla.
TPS ja Classic ovat ratkoneet naisten mestaruuden vuosina 2023, 2024 ja 2025.
Hyökkääjä Roni Laasonen laukoi F-liigan miesten karsintasarjassa kolme tärkeää maalia, kun LASB siirtyi 2–1-johtoon kaatamalla kotonaan Karhut 5-4.
Kotonaan voittanut haastaja Karhut siirtyi toisessa erässä johtoon Tomi Jerkun alivoimamaalilla, ja erän puolivälissä Frans Katila laukoi porilaiset jo 3–1-johtoon. Roni Laasonen aloitti LASBin nousun onnekkaalla kavennuksella, ja päätöserän alussa Janne Jaanus sijoitti tasoituksen takakulmaan. Karhut käväisi Markus Hautaojan osumalla vielä 4–3-johdossa, mutta viimeinen kymppi oli Roni Laasosen. Tasoitusmaali syntyi ajassa 50.17, ja vajaat kaksi minuuttia myöhemmin Laasonen iski illan voitto-osuman maalia kiertäneen Niko Laitin ovelasta syötöstä.
Paikka F-liigassa on katkolla LASBille torstaina Porissa.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Välieräparit selvillä – kolmen maalin minuutti saatteli Oilersin mitalipeleihin5.4.2026 19:50:59 EEST | Tiedote
Mestari Oilers selvisi kuin selvisikin F-liigan välieriin, kun se kaatoi kotonaan 1 150 katsojan edessä yllättäjä OLS:n 5-2 ja vei ottelusarjan 4-3. Välieräpareiksi muodostuivat näin Classic–Westend Indians ja Nokian KrP–Oilers.
SB-Pro taipui taas niukasti – Classic voiton päässä finaaleista5.4.2026 19:46:22 EEST | Tiedote
Classic eteni jo voiton päähän F-liigan naisten finaaleista, kun se kaatoi vieraissa SB-Pron 3-1 ja johtaa ottelusarjaa 2-0.
Indians upotti SPV:n, OLS ja Oilers seitsemänteen otteluun4.4.2026 20:33:21 EEST | Tiedote
Westend Indians eteni yllättäjänä F-liigan välieriin, kun se kaatoi kotonaan SPV:n 4-2 ja vei ottelusarjan samoin 4-2. Vielä isompi yllättäjä on OLS, joka tasoitti loppuunmyydyn katsomon riemuksi sarjan mestari Oilersia vastaan 3–3:een voittamalla kotonaan 5-3. Sarjan ratkaisu nähdään sunnuntaina Espoossa.
TPS:lle ensimmäinen kiinnitys finaalipaikkaan4.4.2026 19:43:10 EEST | Tiedote
Toinenkin naisten viime kevään finalisti aloitti välierät 4–2-kotivoitolla, kun TPS kukisti Kupittaalla EräViikingit.
Suvi Hämäläisen maalit nostivat Classicin välierien avausvoittoon3.4.2026 20:44:31 EEST | Tiedote
Classic aloitti F-liigan naisten välierät voitolla, kun se kaatoi kotonaan Lempäälässä SB-Pron 4-2. Finaalipaikka aukeaa kolmella voitolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme