Julkistus: Ensi vaalikauden sopeutusten vaikutukset kasvuun ja julkiseen velkaan

7.4.2026 10:38:07 EEST | Uuden talousajattelun keskus UTAK ry | Kutsu

Jaa

Seuraavalle hallituskaudelle suunnitellaan historiallisesti poikkeuksellisia 8–11 miljardin euron säästötoimia. Säästöt esitetään julkisuudessa välttämättöminä, mutta niiden seurauksista ei ole toistaiseksi esitetty juuri minkäänlaisia arvioita. Uuden talousajattelun keskuksen 9.4. julkistettavan raportin myötä tilanteeseen tulee muutos.

Kutsu tiedotusvälineille raportin julkistukseen

Aika: torstai 9.4.2026 10.30.–12.00.
Paikka: Tiedekulma, Fönster, Yliopistokatu 4, Helsinki

Uuden talousajattelun keskuksen 9.4. julkistettavassa ”Talouden turvavyö vai kasvun käsijarru?” -raportissa estimoidaan, miten seuraavalle hallituskaudelle suunnitellut sopeutukset vaikuttavat talouskasvuun ja julkiseen velkaan tulevien vuosien aikana. Selvityksen on laatinut UTAKin pääekonomisti Otto Kyyrönen.

Selvityksessä havaitaan, että valtiovarainministeriön ja Euroopan komission tekemiin sopeutuslaskelmiin ja -suosituksiin liittyy merkittäviä riskejä. Virallisissa velkakestävyyslaskelmissa ei esimerkiksi täysin huomioida julkisiin menoihin kohdistuvien leikkausten pitkäaikaisvaikutuksia. Tämän myötä laskelmat päätyvät aliarvioimaan sopeutuskuurin vaikutusta talouskasvuun sekä merkittävästi yliarvioimaan sopeutustoimien julkista taloutta vahvistavaa vaikutusta.

Raportti tuo uutta olennaista tietoa niin sopeutustoimien välittömistä vaikutuksista kuin niiden pitkäaikaisvaikutuksistakin. Raportissa myös analysoidaan, miten veronkorotusten ja menoleikkausten vaikutukset eroavat toisistaan sekä esitetään simulaatioita siitä, millaisilla politiikkatoimilla Suomen talous selviäisi parhaiten lähivuosien haasteista.

Tilaisuuden ohjelma:

10.30–10.45: Talouden tilannekuva (Lauri Holappa, toiminnanjohtaja, UTAK)

10.45–11.15: Raportin keskeiset tulokset (Otto Kyyrönen, pääekonomisti, UTAK)

11.15-: Yleisökeskustelu

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Uuden talousajattelun keskus

Uuden talousajattelun keskus (UTAK) on progressiivinen ajatuspaja, jonka pyrkimyksenä on keynesiläisen hyvinvointivaltion päivittäminen 2020-luvulle. UTAKin yhteiskunnallisia tavoitteita ovat demokratia, täystyöllisyys, tasa-arvo, kestävä kehitys sekä pienet varallisuus- ja tuloerot.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uuden talousajattelun keskus UTAK ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye