Aito Säästöpankki

Mihin paikalliset Säästöpankit lahjoittavat rahaa? Hyviä tekoja -äänestys käynnistyy

7.4.2026 12:45:00 EEST | Aito Säästöpankki | Tiedote

Jaa

Säästöpankkien valtakunnallinen Hyviä tekoja -kampanja on käynnistynyt ja kutsuu nyt paikalliset asukkaat mukaan vaikuttamaan. Äänestyksessä voi ehdottaa ja äänestää kohteita, joihin Säästöpankit ja Säästöpankkisäätiöt voivat lahjoittaa rahaa lähialueidensa hyväksi. Äänestys on avoinna sunnuntaihin 3.5. asti.

Aito Säästöpankin toimialueella tullaan jakamaan yhteensä 70 000 euroa paikallisiin hyviin tekoihin. Kuva: Aito Säästöpankki
Aito Säästöpankin toimialueella tullaan jakamaan yhteensä 70 000 euroa paikallisiin hyviin tekoihin. Kuva: Aito Säästöpankki

Hyviä tekoja -kampanjassa on vuodesta 2015 alkaen lahjoitettu ja myönnetty apurahoja yli kymmenen miljoonaa euroa, muun muassa koulutukseen ja tutkimukseen, paikallisille yhdistyksille sekä lasten ja nuorten harrastus- ja liikuntatoimintaan. Kampanjan keskiössä onkin erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen.

Äänestykseen voi osallistua kuka tahansa. Äänestäjät voivat nimetä mielestään sopivan lahjoituskohteen, ja äänestää jo ehdotettuja kohteita. Paikalliset Säästöpankit ja Säästöpankkisäätiöt hyödyntävät äänestyksen tuloksia itsenäisten lahjoitus- ja apurahapäätöstensä tukena.

Lahjoituksia ja apurahoja myönnetään eri puolilla Suomea kuluvan vuoden aikana, ja paikalliset Säästöpankit tiedottavat omista lahjoituksistaan omilla alueillaan. Koko Säästöpankkiryhmän lahjoitusten ja apu-rahojen yhteissumma julkistetaan myöhemmin vuoden aikana.

Jaossa 70 000 euroa paikallisiin hyviin tekoihin

Vuosien varrella avustusten määrä on kasvanut sadoista tuhansista euroista miljooniin euroihin vuodessa. Vuoden 2025 aikana Hyviä tekoja -kampanjassa jaettiin lahjoituksia ja apurahoja ennätykselliset 3,1 miljoonaa euroa. Aito Säästöpankki lahjoitti ja myönsi apurahoja yhdessä paikallisten Säästöpankkisäätiöiden kanssa yhteensä lähes 900 000 euroa. 

Myös näissä lahjoituksissa painotettiin lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. Lahjoituksia ohjattiin tahoille, jotka tarjoavat matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille, ehkäisevät kiusaamista, syrjäytymistä tai lähisuhdeväkivaltaa sekä tukevat huostaanotettuja tai vakavasti sairaita lapsia ja heidän perheitään.

”Meille on tärkeää kohdentaa lahjoitukset aidosti tärkeisiin kohteisiin. Hyviä tekoja -äänestys antaa asukkaille mahdollisuuden vaikuttaa siihen, mihin alueellamme panostetaan, ja tuoda esille sitä, mitkä kohteet koetaan paikallisesti tärkeiksi. Tulemme jakamaan tämän vuoden äänestyksen kautta Aito Säästöpankin toimialueella yhteensä 70 000 euroa paikallisiin hyviin tekoihin”, Aito Säästöpankin toimitusjohtaja Heini Piitulainen kertoo.

Lahjoituskohteen nimeäminen ja äänestäminen tapahtuvat täällä: Hyviä tekoja. Äänestys on käynnissä sunnuntaihin 3.5. asti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:

Heini Piitulainen | toimitusjohtaja | Aito Säästöpankki | 050 412 9240 | heini.piitulainen@saastopankki.fi

Kuvat

Aito Säästöpankin toimialueella tullaan jakamaan yhteensä 70 000 euroa paikallisiin hyviin tekoihin. Kuva: Aito Säästöpankki
Aito Säästöpankin toimialueella tullaan jakamaan yhteensä 70 000 euroa paikallisiin hyviin tekoihin. Kuva: Aito Säästöpankki
Lataa

Linkit

Aito Säästöpankki

Aito Säästöpankki Oy on valtakunnalliseen Säästöpankkiryhmään kuuluva paikallinen säästöpankki. Pankki palvelee Pirkanmaalla, Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Pankin tehtävänä on edistää säästämistä sekä asiakkaiden ja koko toimialueen taloudellista hyvinvointia tarjoamalla henkilökohtaista talouden valmennusta ja sujuvaa pankkipalvelua.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aito Säästöpankki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye