Seitsemäs lakkovaroitus ammattikorkeakouluihin – historian ensimmäinen lakko Metropoliassa huomenna
7.4.2026 13:35:39 EEST | Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry | Tiedote
OAJ antoi tänään jo seitsemännen ammattikorkeakouluja koskevan lakkovaroituksen, tällä kertaa vuorossa on LAB-ammattikorkeakoulu. Toteutuessaan lakko on 22. huhtikuuta. Koska sopua ei ole löytynyt, historian ensimmäinen lakko ammattikorkeakouluissa toteutuu huomenna Metropoliassa.
Opetusalan ammattijärjestön seitsemännen lakkovaroituksen kohteena on LAB-ammattikorkeakoulu. Vuorokauden mittainen lakko alkaa 22. huhtikuuta, ellei sopua löydy sitä ennen. Työriidan sovittelua jatkettiin eilen.
– Sovittelussa ollaan vielä aivan alkumetreillä. Vielä ei olla päästy keskustelemaan palkoista ja palkkausjärjestelmästä eikä kokonaisuudesta, vaan ensin keskustellaan useista tekstikysymyksistä, joista olemme erimielisiä työnantajatahon kanssa, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto toteaa.
Sovittelua jatketaan tällä viikolla.
Myös Ylemmät Toimihenkilöt YTN on antanut LAB-ammattikorkeakoulua koskevan lakkovaroituksen.
OAJ kantaa vastuun työtaistelusta
Ammattikorkeakoulujen historian ensimmäinen lakko on Metropoliassa huomenna 8. huhtikuuta. Myös Tampereen ammattikorkeakoulun lakko toteutuu torstaina 9. huhtikuuta.
OAJ:n järjestöpäällikkö Kaj Raiskion mukaan lakkovalmius on korkea.
– OAJ seisoo lakon aikana jäsentensä rinnalla ja kantaa täyden vastuun työtaistelusta. Jäsenemme voivat osallistua turvallisin mielin. Kentältä välittyy erittäin hyvä tunnelma – väki on aktiivisesti mukana ja yhteishenki on vahva, Raiskio sanoo.
Metropoliassa lakkovahdit ja lakkotapahtuma
Lakkovartiointi järjestetään Arabian, Karamalmin, Myllypuron ja Myyrmäen kampuksilla. Lakkovahdit ovat tavattavissa klo 9–11 näillä kampuksilla. Lakkotapahtuma järjestetään Myllypuron kampuksella klo 11.30–12.30. OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto on tavattavissa lakkotapahtumassa.
OAJ on aiemmin antanut lakkovaroitukset Metropolia Ammattikorkeakoululle (lakkopäivä 8.4.), Tampereen ammattikorkeakoululle (lakkopäivä 9.4.), Turun ammattikorkeakoululle (lakkopäivä 14.4.), Jyväskylän ammattikorkeakoululle (lakkopäivä 15.4.), Savonia-ammattikorkeakoululle (lakkopäivä 16.4.2026) sekä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (lakkopäivä 21.3.).
Nykyisiä työehtoja noudatetaan siihen saakka, kunnes uusi työehtosopimus tulee voimaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katarina MurtoPuheenjohtajaOAJ
Puh:+358 50 568 9188katarina.murto@oaj.fiKaj RaiskioJärjestöpäällikköOAJ
Puh:+358 50 413 5948kaj.raiskio@oaj.fiOpetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
Opettajat pelkäävät ikäluokkien pienentymisen kasvattavan ryhmiä ja heikentävän oppimisen tukea5.10.2026 04:00:00 EEST | Tiedote
Ikäluokkien pienentyminen uhkaa leikata koulutuksen rahoitusta. Opettajat uskovat, että se kasvattaisi opetusryhmiä ja työmäärää sekä heikentäisi oppimisen tukea. OAJ pitää välttämättömänä, että ikäluokkien pienentymisestä vapautuva raha käytetään opetuksen laadun vahvistamiseen, sillä opetuksen järjestämisen kustannukset eivät laske samassa suhteessa lapsimäärän kanssa.
Lärarna befarar att mindre årsklasser leder till större grupper och sämre stöd för lärandet5.10.2026 04:00:00 EEST | Pressmeddelande
De minskande årsklasserna hotar att leda till nedskärningar i finansieringen av utbildningen. Lärarna befarar att följden blir större undervisningsgrupper, ökad arbetsbelastning och sämre stöd för lärandet. OAJ anser att de pengar som frigörs när årsklasserna minskar måste användas för att stärka kvaliteten i undervisningen, eftersom kostnaderna för att ordna undervisning inte minskar i samma takt som antalet barn.
Suomessa korkeakoulutettujen osuus junnaa, muualla nousee – ”Tarvitsemme kasvutakuun”29.9.2026 13:57:32 EEST | Tiedote
Tuoreesta OECD:n selvityksestä eri maiden koulutusjärjestelmistä käy ilmi, että Suomessa korkeakoulutettujen osuus on pysynyt lähes samana. Kaikissa muissa maissa korkeakoulutettujen määrä nousee. OAJ esittää kasvutakuuta koulutustason nostamiseksi.
OAJ hyväksyi sovintoehdotuksen – ammattikorkeakoulujen uusi työehtosopimus voimaan11.9.2026 15:12:01 EEST | Tiedote
OAJ:n hallitus on hyväksynyt valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen ammattikorkeakoulujen uudeksi työehtosopimukseksi. Myös YTN ja työnantajapuoli Sivista hyväksyivät ehdotuksen. Poikkeuksellisen vaikean neuvottelurupeaman lopputulos oli kokonaisuudessaan sangen tyydyttävä: kaikkien opettajien palkat kehittyvät ja palkkaeroja kavennetaan sopimuskauden aikana.
Kolmas sovintoehdotus ammattikorkeakoulujen työriitaan10.9.2026 07:47:27 EEST | Tiedote
Valtakunnansovittelija Nikolas Elomaa antoi viime yönä klo 01.50 sovintoehdotuksensa ammattikorkeakoulujen työehtosopimusta koskevaan työriitaan. Sopijaosapuolet Sivista, OAJ ja YTN antavat kukin omat vastauksensa ehdotukseen perjantaina 11.9. klo 15 mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme