Yleistuki työttömille käyttöön 1.5. – Tarveharkinta koskee useampia kuin ennen
8.4.2026 06:00:00 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Kela alkaa maksaa uutta yleistukea työttömille 1. toukokuuta 2026, jolloin myös Kelan nykyiset työttömyystuet eli työmarkkinatuki ja peruspäiväraha lakkautetaan. Samassa yhteydessä työttömyystuen tarveharkinta laajenee, mikä voi pienentää tuen määrää henkilöillä, joilla on esimerkiksi pääomatuloja.
Toukokuun alussa otetaan käyttöön uusi yleistuki työttömille. Yleistukea voivat saada työttömät, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan tai joiden ansiopäivärahakausi on päättynyt. Kela siirtää nykyiset työmarkkinatuen ja peruspäivärahan saajat yleistuen piiriin 1.5.2026 alkaen.
Yleistuen määrä on sama kuin nykyisten työmarkkinatuen ja peruspäivärahan eli noin 800 euroa kuukaudessa.
Tarveharkinta voi pienentää yleistukea
Työttömille maksettava yleistuki on tarveharkintainen tuki, eli sen saaminen edellyttää taloudellisen tuen tarvetta. Tarveharkinta tulee uutena asiana niille, jotka ovat saaneet aiemmin peruspäivärahaa, sekä yli 55-vuotiaille työmarkkinatuen saajille.
– Tarveharkinta ulottuu jatkossa kaikkiin Kelan työttömyystukea saaviin. Se on merkittävä muutos, sillä peruspäivärahan saajilla tarveharkintaa ei ole ollut lainkaan, ja työmarkkinatuessa tarveharkinta on rajattu pois suurimmalta osalta yli 55-vuotiailta, toteaa etuuspäällikkö Kirsi Metsävainio Kelasta.
Tarveharkinta tarkoittaa, että yleistukeen vaikuttavat pääomatulot ja muut kuin palkkatulot, kuten omaishoidon tuki, osingot tai vuokratulot. Tarveharkinnan tuloraja on 311 euroa kuukaudessa. Jos tuloja on enemmän, puolet tulorajan ylittävistä tuloista vähennetään yleistuesta.
Palkkatulot vaikuttavat yleistukeen samalla tavalla kuin ne ovat vaikuttaneet työmarkkinatukeen ja peruspäivärahaan. Myös yleistuki pienenee asteittain palkkatulojen kasvaessa niin, että jokainen palkkana ansaittu euro vähentää tukea 50 senttiä. Tarveharkinnassa oleva 311 euron tuloraja ei siis koske palkkatuloja.
Osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen vaikutus pohdittavana
Uuden yleistukilain mukaan myös osittainen varhennettu vanhuuseläke vaikuttaa yleistuen tarveharkinnassa ja voi vähentää yleistukea. Tämä yksityiskohta laissa on herättänyt paljon kysymyksiä, sillä moni työtön on alkanut nostaa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä ennen kuin sen vaikutuksista yleistukeen on ollut tietoa.
Tilanne voi kuitenkin vielä muuttua, sillä osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen vaikutukset yleistukeen ovat parhaillaan uudelleen arvioitavana, ja yleistukilakiin saatetaan tehdä vielä muutoksia.
Kela seuraa asian etenemistä ja viestii mahdollisista yleistukilakia koskevista muutoksista asiakkailleen heti kun tiedot tarkentuvat.
Kela-asiointiin ei muutoksia
Yleistukea hakevien Kela-asiointiin ei ole tulossa muutoksia. Tukea voivat hakea Kelasta työttömät, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan tai joiden ansiopäivärahakausi on päättynyt. Edellytyksenä yleistuen saamiselle on, että asiakkaalla on työnhaku voimassa työllisyyspalveluissa. Yleistukea haetaan takautuvasti kuten nykyisiäkin työttömyystukia.
Yli 230 000 Kelan peruspäivärahan ja työmarkkinatuen saajaa siirtyy toukokuun alussa yleistuen piiriin. Vuonna 2025 Kelan työttömyystukia sai kaikkiaan noin 350 000 henkilöä.
Lisätietoja
Yleistuki työttömyyden aikana | Henkilöasiakkaat | Kela
Kela alkaa maksaa yleistukea työttömille | Ajankohtaista | Kela
Kysymyksiä ja vastauksia yleistuesta | Ajankohtaista | Kela
Yleistuki korvaa Kelan työttömyystuet toukokuussa 2026 | Ajankohtaista | Kela
Yhteyshenkilöt
Kirsi MetsävainioetuuspäällikköKela
Puh:020 635 8025kirsi.metsavainio@kela.fiAntti RistimäkijuristiKela
Puh:020 634 2194antti.an.ristimaki@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
I Finland finns det endast en kommun där valfrihetsförsöket ännu inte har utnyttjats – i de här kommunerna har försöket utnyttjats mest och minst21.5.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Sett till antalet besök har valfrihetsförsöket utnyttjats mest i de största städerna, där också det största antalet potentiella kunder finns. Relativt sett har dock försöket utnyttjats mest på mindre orter. I över 200 kommuner har det inte funnits en enda läkare som har erbjudit mottagningstider inom försöket, men trots det har en del invånare använt tjänster inom försöket.
Suomessa on vain 1 kunta, jossa valinnanvapauskokeilua ei ole vielä käytetty – näissä kunnissa käyttö on ollut yleisintä ja harvinaisinta21.5.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Valinnanvapauskokeilun käyttö painottuu määrällisesti suurimpiin kaupunkeihin, koska siellä on eniten potentiaalisia asiakkaita. Suhteellisesti yleisintä käyttö on kuitenkin ollut pienemmillä paikkakunnilla. Yli 200 kunnassa ei ole ollut yhtäkään kokeilun vastaanottoja pitänyttä lääkäriä, mutta on silti asukkaita, jotka ovat hyödyntäneet kokeilua.
Studie: Studiestödet räcker inte till för en rimlig levnadsstandard utan studielån19.5.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
En färsk studie visar att studerande inte når upp till en rimlig levnadsstandard om de inte lyfter studielån eller arbetar. Efter att studerande utanför huvudstadsregionen vars enda inkomst är studiepenning och bostadstillägg har betalat sina boendeutgifter har de råd med en femtedel av de övriga utgifterna i referensbudgeten som används i undersökningen. I huvudstadsregionen räcker förmånerna inte ens till för boende om man inte lyfter studielån.
Tutkimus: Opintotuki ei riitä kohtuulliseen elintasoon ilman opintolainaa19.5.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Opiskelijoiden toimeentulo jää alle kohtuullisen elintason, jos opiskelija ei nosta opintolainaa tai käy töissä, kertoo tuore tutkimus. Pelkällä opintorahalla ja asumislisällä opiskelijalle jää pääkaupunkiseudun ulkopuolella asumismenojen jälkeen rahaa viidennekseen viitebudjetin mukaisista muista hankinnoista. Pääkaupunkiseudulla tuet ilman lainaa eivät riitä edes asumiseen.
FPA påminner om att arbetslöshetsförmånerna betalas ut i två poster i maj18.5.2026 13:28:28 EEST | Pressmeddelande
I maj betalar FPA ut arbetslöshetsförmånerna i två poster. Den första posten består av arbetsmarknadsstöd eller grunddagpenning som har beviljats till utgången av april. Den andra posten består av allmänt stöd som har beviljats från början av maj. Kunderna behöver inte oroa sig även om det dröjer några dagar innan uppgifterna om utbetalning av allmänt stöd går att se i MittFPA.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme