Ilmaiset junamatkakortit tarjoavat 18-vuotiaille seikkailun Euroopassa
8.4.2026 11:45:00 EEST | Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen | Tiedote
Euroopan unioni jakaa vuosittain kymmeniätuhansia DiscoverEU-junamatkakortteja Euroopassa asuville 18-vuotiaille nuorille. DiscoverEU-matkan voi voittaa osallistumalla kahdesti vuodessa järjestettävään hakuun. Jo tuhannet suomalaiset nuoret ovat olleet EU:n tuella junamatkalla Euroopassa.
DiscoverEU on EU:n Erasmus+ -ohjelmaan kuuluva toiminto, joka tarjoaa nuorille mahdollisuuden tutustua Euroopan monimuotoisuuteen, kulttuureihin ja historiaan sekä uusiin ihmisiin. Matkakortit mahdollistavat 1–30 päivää kestävän raidematkan Euroopassa.
Keväisin ja syksyisin järjestettävään hakuun voi Suomessa osallistua jokainen 18 vuotta täyttänyt tai pian 18 vuotta täyttävä nuori, jolla on Suomen kansalaisuus, tai jonka asuinpaikka on Suomi.
Matka tarjoaa elämyksiä ja kerryttää itseluottamusta
Aiemmin DiscoverEU-matkalla olleet nuoret kertovat oppineensa muun muassa suunnittelutaitoja, mukautumista muuttuviin tilanteisiin ja kohtaamaan uusia ihmisiä. Moni kertoo reissun aikana itsenäistyneensä ja saaneensa lisää itseluottamusta.
– Opin luottamaan siihen, että asiat voi aina järjestää ja suunnitelmaa muuttaa tarvittaessa, viime kevään hakukierroksella matkakortin voittanut nuori kertoo.
Ympäristöystävällisempää matkustamista junalla
Yksi DiscoverEU:n tavoite on tutustuttaa nuoria ympäristövastuullisempaan matkustamiseen. Lentomatkustamisen arkipäiväisyyden vuoksi nuorilla ei välttämättä ole aiempaa kokemusta junamatkustamisesta ulkomailla.
Lisäksi halutaan tuoda eurooppalaisuutta ja Euroopan unionia lähemmäksi nuoria. Matkakortin avulla ovet Eurooppaan avautuvat edullisesti.
– Matka oli upea tilaisuus nähdä Eurooppaa ja oppia muista kulttuureista, toinen nuori kuvailee.
Alennuksia eurooppalaisella nuorisokortilla
Matkakortin voittaneet nuoret saavat lisäksi eurooppalaisen nuorisokortin, jolla saa alennusta esimerkiksi kulttuurikohteista, liikuntapaikoista, paikallisliikenteestä, majoituspaikoista ja ravintoloista.
Matkan aikana nuoret voivat myös osallistua DiscoverEU-matkalla olevien nuorten yhteisiin Meet up -tapaamisiin eri puolilla Eurooppaa. Matkalle lähteville nuorille järjestetään heidän kotimaissaan lähtijäinfoja, joissa saa hyödyllisiä vinkkejä matkaa varten.
Suomessa asuville nuorille jaossa noin 500 matkakorttia
Seuraava hakukierros alkaa 8.4.2026 klo 13 ja päättyy 22.4.2026 klo 13. Hakea voivat kaikki 1.7.2007–30.6.2008 (nämä päivämäärät mukaan luettuina) syntyneet nuoret. Suomessa asuville 18-vuotiaille on tässä haussa jaossa noin 500 matkakorttia. Hakemuksen pääsee tekemään Euroopan nuorisoportaalissa.
Vuonna 2018 alkaneen DiscoverEU:n avulla jo tuhansia suomalaisnuoria on tutustunut Eurooppaan, junamatkustamiseen ja samalla itseensäkin.
– Toivomme, että mahdollisimman moni nuori saa tietoa DiscoverEU-matkakorttien hausta ja löytää tämän upean mahdollisuuden tutustua eurooppalaisuuteen ja omaan itseensä, Opetushallituksen erityisasiantuntija Ari Huotari toteaa.
Opetushallitus toimii Erasmus+ - ja Euroopan solidaarisuusjoukot -ohjelmien kansallisena toimistona Suomessa ja jakaa tietoa DiscoverEU:sta nuorille ja nuorten kanssa työskenteleville.
DiscoverEU pähkinänkuoressa
- DiscoverEU-matkakortin voittaneet pääsevät 1–30 päivää kestävälle junamatkalle Eurooppaan.
- Matkakorttia voivat hakea 18-vuotiaat nuoret, joilla on asunpaikka tai kansalaisuus jossakin EU:n jäsenmaassa tai Erasmus+ -ohjelmaan assosioituneessa EU:n ulkopuolisessa maassa (Islanti, Liechtenstein, Norja, Pohjois-Makedonia, Serbia ja Turkki).
- Seuraava hakukierros alkaa 8.4.2026.
- Hakukierroksella matkakortin voittaneet voivat tehdä matkan 1.7.2026–30.9.2027 välisenä aikana.
- Matkakorttia voi hakea yksin tai korkeintaan 5 nuoren ryhmänä.
- Mikäli nuorella on vamma tai muu terveydellinen rajoite, matkalle voidaan tehdä erityisjärjestelyjä (esim. saattaja tai opaskoira).
- Hakemus tehdään Euroopan nuorisoportaalissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ari HuotariErityisasiantuntijaOpetushallitus
Puh:029 533 1157ari.huotari@oph.fiLinkit
Opetushallitus on kansallinen koulutuksen, kielen ja kansainvälistymisen asiantuntija, kehittäjä ja palveluntuottaja. Opetushallituksen mediapalvelu palvelee maanantaista torstaihin klo 9–16 ja perjantaisin sekä juhlapyhien aattoina 9–15.
- puh. 0295 331 703 media@oph.fi
- Opetushallituksen verkkopalvelu: Medialle
- Tietosuojaseloste
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetushallitus / Utbildningsstyrelsen
Gratis tågresekort ger 18-åringar möjlighet till äventyr i Europa8.4.2026 11:45:00 EEST | Pressmeddelande
Europeiska unionen delar årligen ut tiotusentals DiscoverEU-tågresekort till 18-åriga unga som bor i Europa. Man kan vinna en DiscoverEU-resa genom att delta i ansökningsomgången som ordnas två gånger per år. Redan tusentals finländska ungdomar har rest i Europa med EU-stöd.
Rättelse av antalet sökande vid den gemensamma ansökan till högskolor för tre högskolors del25.3.2026 16:50:00 EET | Pressmeddelande
I den ena av bilagorna till Utbildningsstyrelsens meddelande ”Totalt 149 000 sökte en studieplats vid vårens andra gemensamma ansökan till högskolor” som publicerades den 25 mars 2026 kl. 12.30 fanns ett fel. I bilagan där antalet sökande vid vårens andra gemensamma ansökan presenterades enligt högskola fanns felaktiga siffror för Helsingfors universitet, Humanistinen ammattikorkeakoulu och Hämeen ammattikorkeakoulu. Själva meddelandet innehöll inget fel. Vi ber om ursäkt för det inträffade och distribuerar här meddelandet på nytt med korrigerad bilaga.
Oikaisu korkeakoulujen yhteishaun hakijamääriin kolmen korkeakoulun osalta25.3.2026 16:50:00 EET | Tiedote
Opetushallituksen 25.3.2026 klo 12.30 julkaiseman tiedotteen ”Kevään toisessa yhteishaussa korkeakoulupaikkaa tavoittelee 149 000 hakijaa” toisessa liitetiedostossa oli virhe. Liitteessä, jossa eriteltiin korkeakoulujen kevään toisen yhteishaun hakijamäärät korkeakouluittain, oli virheelliset luvut Helsingin yliopiston, Humanistisen ammattikorkeakoulun ja Hämeen ammattikorkeakoulun kohdalla. Itse tiedotetekstissä ei ollut virhettä. Pahoittelemme tapahtunutta! Alla kyseinen tiedote uutena jakeluna – mukana korjattu liite.
Kevään toisessa yhteishaussa korkeakoulupaikkaa tavoittelee 149 000 hakijaa25.3.2026 12:30:00 EET | Tiedote
Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin haki kevään toisessa yhteishaussa 149 000 hakijaa, mikä on noin 1000 enemmän kuin viime vuonna. Korkeakoulujen syksyllä alkaviin suomen- ja ruotsinkielisiin koulutuksiin oli tarjolla yli 56 000 aloituspaikkaa.
Totalt 149 000 sökte en studieplats vid vårens andra gemensamma ansökan till högskolor25.3.2026 12:28:22 EET | Pressmeddelande
Antalet sökande till yrkeshögskolor och universitet i vårens andra gemensamma ansökan var 149 000, vilket är cirka 1 000 fler än förra året. Det fanns över 56 000 nybörjarplatser att söka inom finsk- och svenskspråkig högskoleutbildning som inleds på hösten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme