Ilmastonmuutoksen vaikutus näkyi ennätyslämpimässä maaliskuussa

Kulunut maaliskuu oli Suomessa ennätyksellisen lämmin – sekä koko maan keskiarvolla mitattuna että lähes kaikilla yksittäisillä Ilmatieteen laitoksen säähavaintoasemilla. Maaliskuu 2026 oli mittaushistorian ensimmäinen maaliskuu, jolloin koko maan keskilämpötila nousi nollan yläpuolelle: keskilämpötila oli 1,1 °C. Aiempi maaliskuun keskilämpötilan ennätys, tasan 0,0 °C, oli lähes kahden vuosikymmenen takaa vuodelta 2007.

Koko maan keskilämpötilan ennätys rikkoutui 1,2 asteella (erotus laskettuna pyöristämättömistä arvoista), mikä on suurin ennätysmarginaali tämän vuosisadan kuukausikohtaisissa lämpöennätyksissä. Edellinen ennätyslämmin kuukausi Suomessa oli syyskuu 2023, jolloin aiempi ennätys rikkoutui 0,5 asteella. 1900-luvulta löytyy kuitenkin vielä tätäkin suurempia ylityksiä: esimerkiksi helmikuussa 1990 edellinen ennätys ylittyi jopa 2,7 asteella.

Yksittäisillä sääasemilla rikottiin maaliskuun lämpöennätyksiä laajalti eri puolilla maata. Yli 60 vuotta toimineista asemista keskilämpötilan ennätys rikkoutui ainakin 40 sääasemalla (kuva 1a). Esimerkiksi Sodankylän Tähtelässä maaliskuun keskilämpötila oli ‒0,7 °C, joka oli 6,4 astetta ajankohdan keskiarvoa korkeampi ja ylitti aiemman ennätyksen (‒2,2 °C vuodelta 1920) peräti 1,5 asteella. Näin suuri ennätysmarginaali kuukausikohtaisissa keskilämpötiloissa on Sodankylässä harvinaista. Viimeksi näin tapahtui heinäkuussa 2018, jolloin kuukauden lämpöennätys rikkoutui 1,6 asteella.

Lämpimän maaliskuun taustalla pitkäkestoinen lauha ilmavirtaus

Poikkeuksellisen korkeat kuukausilämpötilat liittyvät lähes aina laaja-alaiseen ja pitkäkestoiseen suursäätilanteeseen, jossa samansuuntaiset ilmavirtaukset ylläpitävät lauhaa tai lämmintä säätä viikkojen ajan. Kuluneena maaliskuuna säätä hallitsi Suomen etelä- ja kaakkoispuolella sijainnut korkeapaineen alue sekä Pohjois-Atlantilla vaikuttanut matalapaine. Asetelma oli poikkeuksellisen pitkäkestoinen, ja sen seurauksena ilmavirtaus kävi Suomessa valtaosan ajasta etelän ja lännen väliltä.

Esimerkiksi Sodankylässä kylmän ilman virtaus pohjoisen ja idän väliseltä suunnalta oli maaliskuussa hyvin harvinaista: tämän suunnan osuus koko kuukauden tuulista jäi vain kolmeen prosenttiin. Sen sijaan valtaosan ajasta vallitsi lauha ilmavirtaus etelästä (37 %) tai lounaasta (31 %).

Kylmän tammi-helmikuun jälkeen Itämeren jääpeite kasvoi helmikuun lopulla verrattain laaja-alaiseksi, ja olisi voinut kuvitella, että tällaisen jäätalven jälkeen kevät käynnistyy hitaasti. Toisin kuitenkin kävi: alkuvuoden laajan jääpeitteen vaikutus näkyi oikeastaan vain rannikkosääasemilla, joilla ei aivan päästy maaliskuussa ennätyslämpötiloihin.

Ilmastonmuutos nosti lämpötiloja noin kahdella asteella

Jos maaliskuun lämpötilojen poikkeamia verrataan vain viime vuosiin, suosiollinen suursäätila selittää lämpötiloista isoimman osuuden. Sen sijaan pidemmällä, yli sadan vuoden aikavälillä tarkasteltaessa myös ilmastonmuutoksella on vaikutusta. Kuvissa 1b ja 1c on laskettu ilmastonmuutoksen vaikutus maaliskuun 2026 keskilämpötiloihin yli 60 vuotta toimineilla sääasemilla.

Arvion mukaan ilmastonmuutoksen vaikutus maaliskuun keskilämpötiloihin vaihteli 1,6:n ja 2,4 asteen välillä (kuva 1b), ja näin korkeat lämpötilat olivat 4–15 kertaa todennäköisempiä jo lämmenneen ilmaston takia (kuva 1c). Suurimmat lämpötilan nousut näkyvät rannikkoasemilla, kun taas Itä- ja Pohjois-Suomessa ilmastonmuutoksen vaikutus on ollut hieman pienempi. Tämä saattaa kuulostaa yllättävältä, sillä juuri Itä- ja Pohjois-Suomessa maaliskuun lämpöennätykset rikkoutuivat selvimmin, kun taas rannikkoasemilla kulunut kuukausi ei ollut yhtä poikkeuksellisen lämmin (kuva 1a).

Selitys tälle näennäiselle ristiriidalle on hieman monimutkainen. Ilmastomallien mukaan maaliskuun keskilämpötila nousee rannikkoalueilla nopeammin kuin maa-alueilla, todennäköisesti Itämeren jääpeitteen vähentymiseen liittyvän palauteilmiön takia. Eli kun ilmasto lämpenee, jääpeite vähenee, mikä edelleen lämmittää rannikkoalueita. Tämä ilmiö siirtää rannikkoalueiden lämpötilajakaumaa suhteessa enemmän oikealle Itä- ja Pohjois-Suomeen verrattuna.

Itä- ja Pohjois-Suomessa maaliskuun lämpötilat vaihtelevat paljon enemmän vuodesta toiseen, eli lämpötilojen jakauma on leveämpi. Rannikkoasemilla meren läheisyys tasoittaa lämpötiloja, ja vaihtelu on siten pienempää. Rannikkoasemilla pienempi vuosittainen vaihtelu tarkoittaa sitä, että ilmastonmuutoksen signaali erottuu helpommin “kohinasta”, eli vuosien välisestä luonnollisesta vaihtelusta. Toisin sanoen pienemmän vaihtelun alueilla lämpeneminen näkyy selkeämmin, vaikka äärimmäiset ennätyslämpötilat eivät rikkoutuisi yhtä dramaattisesti.

Vertailemalla kuvia 1a ja 1b selviää, että ilman ilmastonmuutoksen vaikutusta maaliskuu olisi ollut suurimmassa osassa maata silti selvästi tavanomaista lämpimämpi, mutta ei yhtä poikkeuksellinen. Ainoastaan Lounais-Suomessa ilmastonmuutoksen vaikutus oli suuruusluokaltaan samaa tasoa kuin havaittu lämpötilapoikkeama.

Attribuutiomenetelmä perustuu ilmastomalleihin ja havaintoihin

Ilmatieteen laitos on jo noin kahden vuoden ajan tuottanut arvioita ilmastonmuutoksen vaikutuksesta ennätyksellisen lämpimiin kuukausiin. Tämä ilmastonmuutoksen arvioitu osuus eli ns. ilmastonmuutosattribuutio perustuu aiemmin julkaistuun vertaisarvioituun tutkimukseen. Menetelmässä käytetään säähavaintoasemilla tehtyjä kuukausikeskilämpötilahavaintoja, joita ikään kuin “siirretään” esiteolliseen ilmastoon käyttäen maailmanlaajuisten ilmastomallien ennustamia keskimääräisiä lämpötilojen muutoksia. Menettelytavassa otetaan huomioon sekä lämpötilojen keskiarvon että niiden vaihtelun muutos.

Menetelmä on yhtäältä altis ilmastomallien virheille, sillä mallien simuloimat keskimääräiset lämpötilamuutokset eivät aina vastaa havaittuja muutoksia. Esimerkiksi Lapissa tammikuun keskilämpötilat eivät ole nousseet merkittävästi 1900-luvun alusta lähtien, vaikka ilmastomallit simuloivat tammikuiden lämpötiloille voimakkaampaa nousua. Tällöin menetelmä saattaa yliarvioida ilmastonmuutoksen vaikutusta kyseisen kuukauden attribuutiotuloksissa.

Toisaalta ilmastomallien keskiarvo kuvastaa hyvin ns. pakotettua ilmastonmuutosta, eli ihmisen toiminnasta, erityisesti kasvihuonekaasupäästöistä johtuvaa lämpenemistä. Havaittu ilmasto taas on yhdistelmä luonnollista vaihtelua ja pakotettua lämpenemistä, ja luonnollinen vaihtelu voi paikallisesti jopa kumota ihmiskunnan aiheuttaman ilmastonmuutoksen vaikutuksen. Pelkästään havaintoihin perustuva attribuutiomenetelmä voisi tällöin antaa liikaa painoarvoa luontaiselle vaihtelulle.

Menetelmää onkin syytä edelleen kehittää. Alustavat tulokset viittaavat siihen, että jonkinlainen yhdistelmä havaintojen ja ilmastomallien tuloksista tuottaa tarkimman arvion, ja meneillään olevassa Suomen Akatemian rahoittamassa CLAIMS-hankkeessa tällaista kehitystutkimusta tehdään yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa. Lisäksi menetelmää ollaan laajentamassa kuukausikeskilämpötiloista päivittäisiin lämpötiloihin, jolloin tulevaisuudessa pystytään arvioimaan ilmastonmuutoksen vaikutusta lämpö- ja hellejaksoihin, jotka kestävät alle kuukauden. Tällöin päivystävät meteorologit pystyvät lähes reaaliajassa arvioimaan ilmastonmuutoksen osuutta meneillään olevissa lämpöaalloissa.

Tekstin on kirjoittanut Ilmatieteen laitoksen tutkija Mika Rantanen. Puheenvuorot ovat Ilmatieteen laitoksen asiantuntijoiden kommentteja ajankohtaisista sää- ja ilmastoilmiöistä, joita julkaistaan laitoksen verkkopalvelussa osoitteessa https://www.ilmatieteenlaitos.fi/ajankohtaista