Puolustusalan liikevaihto kasvoi voimakkaasti – puolustusteollisuus vahvistaa nousuaan Suomen talouden tukipilariksi
7.4.2026 14:34:35 EEST | Puolustus- ja ilmailuteollisuus PIA ry | Tiedote
Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n jäsenyritysten liikevaihto kasvoi merkittävästi vuonna 2025, nousten noin 42 prosenttia edellisvuodesta. Vuoden 2025 yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 4,2 miljardia euroa (n. 3 mrd v. 2024). Liikevaihdosta noin 55 % koostui viennistä.
Lisäksi PIA ry:n jäsenistön suora työllistävyys oli yli 14 000 työntekijää (12 000). Toimialan epäsuora työllistävyys Suomessa on 35 000 henkilöä.
Kasvu kuvastaa puolustus-, ilmailu-, avaruus- ja turvallisuusteollisuuden vahvaa kehitystä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Erityisesti puolustus- ja avaruussektoreilla kysyntä on jatkunut korkeana muuttuneen turvallisuusympäristön ja teknologisten investointien myötä.
Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan panostaminen pysyi korkealla, 15 %. PIA:n jäsenyritykset investoivat merkittävästi innovaatioihin, uusiin teknologioihin, osaamiseen ja tuotantokapasiteettiin, mikä tukee toimialan pitkän aikavälin kasvua ja kilpailukykyä.
”Voimakas liikevaihtokasvu osoittaa, että suomalaisella puolustus-, ilmailu- ja avaruusteollisuudella on poikkeuksellisen vahva kehitys- ja kasvuvaihe. Ala ei ainoastaan vastaa turvallisuusympäristön muutoksiin, vaan on myös kasvamassa yhdeksi Suomen talouden tukipilareista. Tämä edellyttää pitkäjänteistä yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välillä sekä panostuksia innovaatioihin, osaamiseen, tutkimukseen ja kansainväliseen verkottumiseen,” kommentoi Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n pääsihteeri Tuija Karanko.
Kasvun taustalla vaikuttavat toimintaympäristön muutokset ja lisääntyneet puolustusinvestoinnit, mikä näkyy erityisesti vahvistuneena vientitoimintana. Suomalaisten puolustusalan yritysten kilpailukyky perustuu korkeaan teknologiseen osaamiseen, luotettavuuteen sekä kykyyn toimia osana kansainvälisiä toimitus- ja arvoketjuja. Tämä luo erinomaiset edellytykset kasvattaa vientiä, syventää kansainvälisiä kumppanuuksia ja vahvistaa Suomen roolia eurooppalaisessa puolustusteollisessa yhteistyössä.
* * *
Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry on Suomessa toimivan puolustus-, ilmailu-, avaruus- ja turvallisuusteollisuuden etujärjestö. PIA:n jäsenenä on vajaa 300 alalla toimivaa teknologiayritystä. Vuoden 2025 tiedot perustuvat PIA:n jäsenyritysten toimittamiin tietoihin.
Lisätietoja:
Ada Leskinen
Communications & Marketing Manager
Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry
+358 40 557 8190
Linkit
Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry on Suomessa toimivan puolustus-, ilmailu-, avaruus- ja turvallisuusteollisuuden etujärjestö. PIA:n jäsenenä on liki 300 alalla toimivaa teknologiayritystä. Vuoden 2025 tiedot perustuvat PIA:n jäsenyritysten toimittamiin tietoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Puolustus- ja ilmailuteollisuus PIA ry
Puolustusteollisuudella on mahdollisuus kasvaa yhdeksi Suomen talouden tukipilareista11.12.2025 11:15:23 EET | Tiedote
Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry arvioi, että suomalaisella puolustus-, ilmailu-, avaruus- ja turvallisuusteollisuudella on nyt poikkeuksellinen mahdollisuus kasvaa yhdeksi Suomen talouden tulevista tukipilareista. Kansainvälisten, erityisesti eurooppalaisten puolustusinvestointien kasvu avaa suomalaisille yrityksille markkinat, joiden avulla ala voi viiden vuoden kuluessa saavuttaa vahvaan vientikauppaan nojautuvan 12 miljardin euron liikevaihdon ja 40 000 henkilön suoraan työllistävyyden. PIA näkeekin puolustukseen investoinnin tuloeränä Suomelle.
Puolustus- ja ilmailuteollisuuden pääsihteeri Naton teollisuusryhmän varapuheenjohtajaksi1.3.2024 11:04:08 EET | Tiedote
Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n pääsihteeri Tuija Karanko on valittu Naton teollisuusryhmän, NIAG:in, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi 29.2.2024. Ryhmän nimi on NIAG (NATO Industrial Advisory Group). Se on Naton teollisuusryhmä, jonka tehtävänä on nimensä mukaisesti tukea Natoa teollisuuteen ja materiaalisten suorituskykyjen kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä. Ryhmässä on edustettuina kaikkien Nato- ja kumppanimaiden teollisuuden johto, yhteensä yli 100 delegaattia. Ryhmä on osa Naton siviilirakennetta ja se raportoi puolustusinvestoinneista vastaavalle Naton apulaispääsihteerille. ”Teollisuuden ja NIAG:n rooli on korostunut ja kasvaa tässä turvallisuustilanteessa. Pidän valintaani luottamuksen osoituksena koko suomalaiselle puolustusteollisuudelle. Olemme toimineet aktiivisesti Natossa jo kumppanuusajoista lähtien,” toteaa pääsihteeri Karanko. Varapuheenjohtajuus on kaksivuotinen. NIAG:n johto koostuu puheenjohtajasta sekä kahdesta varapuheenjohtajasta Lisätietoja: Tuij
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme