Vihreät: Hallitus rakentaa opiskeluoikeuden rajauksella korkeakouluihin lisäbyrokratiaa
7.4.2026 15:00:00 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Hallituksen esitys yhden opiskeluoikeuden rajauksesta synnyttää korkeakouluihin lisää byrokratiaa, lisää nuorten kokemia paineita ja petaa tietä mahdollisille lukukausimaksuille. Vihreät vastustaa rajausta ja peräänkuuluttaa hallitukselta korkeakoulupolitiikan suunnanmuutosta.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan säännöstä opiskeluoikeuden päättymisestä, kun opiskelija ottaa vastaan uuden tutkintoon johtavan opiskeluoikeuden.
– Vihreät ei kannata tutkinto-oikeuden mekaanista rajaamista, joka rakentaa uusia raja-aitoja ja byrokratiaa korkeakouluopintoihin. Pahimmillaan samalla pedataan tietä toisen tutkinnon lukukausimaksujen käyttöönotolle, vihreiden kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Mari Holopainen sanoo.
Esitys kuvastaa hallituksen väheksyvää suhdetta tietoon, koulutukseen ja osaamiseen.
– Korkeakoulut eivät ole pelkkiä makkaratehtaita. Olennaisinta on se, että nuoret voivat tavoitella unelmiaan ja hankkia osaamista epätavallisillakin yhdistelmillä. Jossain tapauksissa toisen tutkinnon suorittamiselle voi olla hyvät perusteet, eikä silloin opiskelijoille pitäisi luoda keinotekoisia hidasteita, Holopainen korostaa.
Hallituksen perustelut siitä, että rajauksella vapautettaisiin opiskelupaikkoja nuorille, eivät vakuuta.
– Pelkkä opinto-oikeus ei kuluta korkeakoulun resursseja eli lisäsäästöjä tai uusia aloituspaikkoja tästä ei synny. Korkeakoulujen suunnalta on myös kuulunut viestiä, että nyt syntyy turhaa lisäbyrokratiaa. Olleellista olisi turvata monialaisten opintojen mahdollisuus jatkossakin esimerkiksi osatutkinnoin ilman, että joutuisi opiskelemaan kaksi peräkkäistä tutkintoa ja käyttämään tähän siksi vielä enemmän aikaa, vihreiden kansanedustaja ja parlamentaarisen korkeakouluvisioryhmän jäsen Inka Hopsu toteaa.
Hallituksen opiskelijoita koskeva politiikka ei saa vihreiltä laajemminkaan kiitosta.
– Flirttailu lukukausimaksujen kanssa nakertaa nuorten tulevaisuudenuskoa vielä entisestään. Korkeakoulutuksen hankkiminen on monelle merkittävä kuluerä. Opintorahan reaalinen arvo on laskenut ja ostovoima heikentynyt. Samalla lainapainotteisuutta on lisätty. Vastavalmistuneella ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneella on nyt jo yli 20 000 euroa lainaa, eikä lainataakka osoita kutistumisen merkkejä, Vihreiden nuorten puheenjohtaja Maria Saita korostaa.
Vihreät jätti tiistaina 7.4. aiheesta vastalauseen sivistysvaliokunnassa yhdessä vasemmistoliiton kanssa.
Yhteyshenkilöt
Inka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiMari HolopainenKansanedustaja
Puh:0505143452Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virta: Puolueiden on sitouduttava nostamaan Suomi taas koulutuksen mallimaaksi1.4.2026 10:11:35 EEST | Tiedote
Kaikilta koulutusasteilta on 2000-luvun aikana leikattu. Suomen PISA-tulokset ovat pudonneet, korkeakoulutusaste on jämähtänyt paikalleen ja koulutuksen rahoituksessa on revennyt miljardiluokan kuilu muihin pohjoismaihin verrattuna. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta peräänkuuluttaa puolueilta sitoutumista koulutuksen rahoituksen pitkäjänteiseen turvaamiseen, jotta Suomi voidaan nostaa taas koulutuksen mallimaaksi.
Vihreät mukana välikysymyksessä: Lapsiköyhyys ei syvenny vahingossa – se on hallituksen tietoinen valinta31.3.2026 10:44:18 EEST | Tiedote
Vihreät on mukana vasemmistoliiton välikysymyksessä köyhyydestä. Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan lapsiperheköyhyyden syventäminen on karmea virhe. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen muistuttaa, että köyhyyttä kasvattava politiikka voi tulla kalliiksi myös taloudellisesti.
Vihreiden Virta ministeri Multalan tueksi: bensapopulismille ei pidä antaa periksi28.3.2026 12:49:34 EET | Tiedote
Ympäristöministeri Sari Multala torjui tänään Ylen ykkösaamussa polttoaineiden jakeluvelvoitteen laskemisen energiakriisin vastauksena. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta asettuu Multalan tueksi ja vaatii hallitusta valitsemaan Multalan linjan tilanteessa, jossa hallituspuolue perussuomalaiset painostavat jakeluvelvoitteen purkuun. Vihreät esittää oikeudenmukaiseksi vastaukseksi ylimääräistä indeksikorotusta perusturvaan.
Vihreiden Forsgrén ja Hyrkkö: Vihateot Pride-tapahtumissa hälyttävän yleisiä – Pride viralliseksi liputuspäiväksi ja sateenkaaripoliittinen ohjelma Suomeen26.3.2026 17:38:22 EET | Tiedote
Noin puoleen Pride-tapahtumista Suomessa kohdistuu vihatekoja tai häirintää, ilmenee Setan tuoreesta raportista. Vihreiden Bella Forsgrén ja Saara Hyrkkö vaativat hallitukselta toimia vihapuheen kitkemiseksi ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen turvallisuuden vahvistamiseksi.
Vihreiden Virta ja Tynkkynen vaativat sote-järjestöleikkauksien perumista: “Hallitus rikkoo eduskuntapuolueiden parlamentaarisen sopimuksen”26.3.2026 13:18:56 EET | Tiedote
Vihreät vaatii sote-järjestöleikkausten perumista ja rahoituksen palauttamista parlamentaarisesti sovitulle tasolle. Orpon hallitus leikkaa sote-järjestöjen valtionavustuksista yli kolmanneksen ja rikkoo samalla kaikkien eduskuntapuolueiden yhdessä tekemän parlamentaarisen sopimuksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme