Pohteen alkuvuosi on ylijäämäinen, myös hoitojonot lyhenevät
7.4.2026 15:30:00 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 7.4.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Alkuvuoden tietojen mukaan Pohteen talous ja toiminta kehittyvät suunnitellusti.

Helmikuun kuukausikatsaus osoittaa sekä myönteistä kehitystä että riskejä
Helmikuun tulos oli 43,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen, mikä on enemmän kuin vuotta aiemmin helmikuussa. Koko vuoden 2026 talousarvion mukainen 37 miljoonan euron ylijäämä näyttää tässä vaiheessa mahdolliselta. Se kuitenkin edellyttää, että päätetyt tuottavuus- ja taloudellisuustoimet toteutuvat täysimääräisesti.
Tulosta paransi kertaluonteinen 7,3 miljoonan euron suuruinen kiinteistöveron oikaisu. Asiakaspalvelujen ostot ylittävät budjetin, ja tähän liittyy ylitysriski koko vuodelle 2026. Ylitystä on erityisesti ikäihmisten ja vammaispalvelujen asumispalveluissa, lasten, nuorten ja perheiden erityispalveluissa sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumisen ostopalveluissa.
Vuodelle 2026 on varattu kymmenen miljoonaa euroa jonojen purkuun erikoissairaanhoidossa ja psykiatriassa. Hoitoa yli kuusi kuukautta odottaneiden määrä on vähentynyt suunnitellusti. Arvion mukaan hoitoonpääsy saadaan lainmukaiseksi 30.4.2026 mennessä.
Sosiaali- ja terveyskeskusten puhelinjärjestelmää on alkuvuonna yhtenäistetty, mikä luo pohjan sujuvammalle palvelulle. Tammi−helmikuussa suun terveydenhuollossa vastattiin saman päivän aikana 98 prosenttiin puheluista. Puhelinyhteydensaannissa vastaanotolle on edelleen kehittämisen tarvetta, sillä saman päivän aikana vastattiin 76,3 prosenttiin puheluista.
Digitaalisen sote-keskuksen palveluntuottaja vaihtui helmikuun lopussa. Samalla virka-aikainen palvelu siirtyi omaan tuotantoon ja aukioloajat muuttuivat. Päivystysavun siirtyminen omaksi toiminnaksi eteni suunnitellusti. Esko-potilastietojärjestelmän käyttö laajeni.
Mielenterveyspalveluissa otettiin käyttöön yhteinen virkalinja ja ensilinjan puhelinpalvelu, johon asiakkaat voivat soittaa kiireettömissä mielenterveyden haasteissa.
Ikäihmisten palveluja kuormittivat järjestelmien käyttöönotot ja kotihoidon henkilöstön saatavuushaasteet. Palveluun pääsy ikäihmisten sosiaalipalveluihin on toteutunut lakisääteisessä kolmen kuukauden määräajassa.
Vammaispalveluissa on vahvistettu omaa asumispalvelua lisäämällä tuettua ja yhteisöllistä asumista sekä ympärivuorokautista palveluasumista.
Pelastustoimessa hälytystehtävät ovat kasvaneet noin 15 prosenttia, mutta taloustilanne on edelleen hyvä.
Vammais- ja vanhusneuvostojen edustajat jatkavat hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnassa
Vammaisneuvosto ja vanhusneuvosto ovat tehneet aloitteet puhe- ja läsnäolo-oikeudesta tulevaisuuslautakunnassa sekä turvallisuus- ja valmiuslautakunnassa. Aloitteissa korostettiin tarvetta päästä vaikuttamaan asioihin jo valmisteluvaiheessa sekä vahvistaa ikääntyneiden ja vammaisten henkilöiden osallisuutta päätöksenteossa.
Puhe- ja läsnäolo-oikeuden laajentaminen edellyttäisi hallintosäännön muutosta. Aluehallitus päätti, ettei hallintosääntöön valmistella muutoksia aloitteiden perusteella, vaan neuvostojen osallisuutta kehitetään nykyisten vaikuttamismahdollisuuksien pohjalta.
Pohteella on käytössä useita keinoja, joilla vanhus- ja vammaisneuvostojen vaikuttamisen mahdollisuuksia tuetaan. Neuvostoilla on edustus hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnassa. Ne osallistuvat aktiivisesti lausuntojen, aloitteiden ja kannanottojen valmisteluun. Yhteistyö neuvostojen ja toimialueiden johdon välillä on säännöllistä ja vakiintunutta.
Aluehallitus toteaa, että vanhus- ja vammaisneuvostojen rooli päätöksenteon valmistelussa on tärkeä, ja niiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia kehitetään edelleen.
Muut kokousasiat
Aluehallitus sai tiedoksi seuraavien tytäryhtiöiden raportit:
- Hyvinvointiyhtymä NordLab, toimitusjohtaja Anne Piikivi
- Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon tukisäätiö Terttu-säätiö, asiamies Miia Turpeinen
- PPE-Köökki Oy, toimitusjohtaja Eija Kangasoja
- PPP-Köökki Oy, toimitusjohtaja Anu Turunen
Vanhojen asiakas- ja potilastietojärjestelmäkantojen arkistointi Pohteen ja Laphan yhteishankintana palautettiin valmisteltavaksi.
Lisäksi aluehallitus käsitteli muun muassa seuraavia asioita ja hyväksyi ne esityslistan mukaisesti:
- Lastenpsykiatrian ja sairaalakoulun tilajärjestelyt
- Leikkaustoimenpiteitä koskeva hankintapäätös
- Leikkausrobottijärjestelmän hankinnan käynnistäminen
- Turvallisuus- ja valmiuslautakunnan raportti hyvinvointialueen turvallisuus- ja varautumisjärjestelyjen toteutumisesta
- Jäsenmuutos Pohjois-Suomen yhteistyöalueen tutkimustoimikunnassa
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 14.4.2026.
Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivuilta aluehallituksen sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mirja VehkaperäAluehallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 512 1949mirja.vehkapera@pohde.fiIlkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiJouko LuukkonenKonsernipalvelujen johtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohde järjestää paikallisia asukastilaisuuksia sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmasta7.4.2026 11:43:31 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde järjestää huhti-toukokuun aikana sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmaan liittyviä tilaisuuksia. Niissä alueen asukkaat, Pohteen henkilöstö sekä eri sidosryhmät voivat kertoa näkemyksensä kehittämisen kohteista ja heille tärkeistä asioista sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Reseptien uusimisessa on viivettä1.4.2026 15:17:27 EEST | Tiedote
Reseptien uusiminen on ruuhkautunut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella. Reseptien käsittelyajoissa voi esiintyä tilapäistä viivettä ruuhkan takia.
Pohteen talous kääntyi ylijäämäiseksi – vuoden 2025 tulos 57,3 miljoonaa euroa31.3.2026 14:35:51 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 31.3.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus käsitteli viime vuoden tilinpäätöstä ja esittää sen hyväksymistä aluevaltuustolle. Aluehallitus asetti johto- ja neuvottelukunnan Lapin ja Pohteen yhteiselle tietohallinnolle.
Uusi potilastietojärjestelmä otetaan käyttöön Oulussa26.3.2026 13:57:31 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa perusterveydenhuollossa vaiheittain käyttöön Esko-potilastietojärjestelmän, jota käytetään myös Pohteen erikoissairaanhoidossa. 31.3.2026 alkaen potilastietojärjestelmä otetaan käyttöön Oulussa. Käyttöönotto voi aiheuttaa ajoittaista ruuhkaa esimerkiksi puhelinpalveluissa ja Digitaalisessa sote-keskuksessa.
Lääkärin hoitopuhelujen maksullisuus laajenee Pohteella 1.4. alkaen26.3.2026 09:01:00 EET | Tiedote
Pohteen erikoissairaanhoidossa, kuten Oulun yliopistollisessa sairaalassa, voidaan 1.4.2026 alkaen periä asiakasmaksu lääkärin hoitopuheluista, kun ne korvaavat perinteisen vastaanottokäynnin. Videovastaanotoista asiakasmaksu on voitu periä jo aiemmin. Lääkärin hoitopuhelujen maksullisuus koskee ennalta sovittuja vastaanottoja, joista asiakkaalle kerrotaan etukäteen. Pohteen perusterveydenhuollossa vastaava käytäntö on ollut jo käytössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme