VM: Hankintalain muutos lisää kustannuksia, ei luo markkinoita ja vaarantaa kyberturvan
8.4.2026 12:30:53 EEST | Kustos ry-Julkishallinnon palvelukumppanit | Tiedote
Valtiovarainministeriö (VM) varoittaa, että hankintalain muutos ei lisää kilpailua eikä markkinaehtoista palvelutuotantoa, vaan kasvattaa kustannuksia, hallinnollista taakkaa ja riskejä erityisesti pienissä kunnissa. VM on erityisen huolissaan lakimuutoksen aiheuttamasta kyberturvavaarasta ja kansallisen tietoteknologisen suvereniteetin vaarantumisesta. Ministeriö esittää näkemyksensä eduskunnan perustuslakivaliokunnalle 16.3.2026 antamassaan harvinaisen suorasanaisessa lausunnossaan.

Keskeinen hankintalakiehdotuksen kiistakohta on ehdotus, jonka mukaan sidosyksiköiltä hankkiminen edellyttäisi vähintään 10 prosentin omistusosuutta. VM:n mukaan muutos kohdistuisi epätasaisesti eri kuntiin.
”On mahdollista ja tietyiltä osin jopa todennäköistä, että ehdotettu vaatimus ei muuttaisi suurten kuntien toimintaa juuri lainkaan, mutta ajaisi pienet (…) kunnat kestämättömään tilanteeseen”, ministeriö toteaa.
Lausunnon mukaan pienet ja syrjäiset kunnat voivat jäädä tilanteeseen, jossa palveluja ei ole saatavilla sidosyksiköiltä eikä markkinoilta.
VM torjuu hallituksen keskeisen perustelun siitä, että uudistus lisäisi kilpailua. Ministeriön mukaan sidosyksiköt jo nyt kilpailuttavat palveluja kuntien puolesta.
”Esitys ei kasvattaisi markkinoilta hankittavien palveluiden määrää, vaan etupäässä vain lisäisi (…) hallinnollista taakkaa ja kustannuksia, jotka jäisivät veronmaksajien maksettaviksi.”
Samalla kilpailutukset pirstoutuvat pienempiin kokonaisuuksiin, mikä todennäköisesti vähentäisi tarjousten määrää.
Lausunnon keskeisin huoli koskee kyberturvaa. VM:n mukaan sidosyksiköt ovat keskeisessä roolissa varautumisessa ja niiden purkaminen lisää riskejä.
”Erityisenä riskinä esityksessä nähdään kyberturvallisuuden vaarantuminen.”
Nykyisten järjestelmien hajottaminen voi altistaa kunnat tietomurroille ja kyberhyökkäyksille. Samalla markkinaehtoiset ratkaisut voivat olla jopa moninkertaisesti kalliimpia, eikä niiden toimivuudesta kriisitilanteissa ole varmuutta.
Ministeriö muistuttaa myös, että sidosyksiköt eivät ole pelkkiä hankintayksiköitä, vaan vastaavat palvelujen suunnittelusta, käyttöönotosta ja jatkuvuudesta. Yhteishankinnat eivät korvaa tätä roolia.
VM nostaa esiin myös tietoteknologisen suvereniteetin. Sidosyksiköt mahdollistavat kansallisen osaamisen ja kapasiteetin rakentamisen, ja niiden heikentäminen voi lisätä riippuvuutta ulkomaisista toimijoista.
Lisäksi esitys vaikuttaa kuntien itsehallintoon. Ministeriön mukaan sääntely rajoittaa kuntien mahdollisuuksia päättää omasta palvelutuotannostaan.
VM korostaa, että mikäli lakimuutos etenee, siirtymäaikojen on oltava riittävän pitkät. Lyhyet siirtymäajat kasvattaisivat kustannuksia ja pakottaisivat kunnat nopeisiin, kalliisiin järjestelyihin.
Ministeriön johtopäätös lakiesityksestä on poikkeuksellisen suora: esitys ei lisää kilpailua, luvattujen säästöjen sijaan lisää kustannuksia, se heikentää kyberturvaa ja horjuttaa palvelujen jatkuvuutta erityisesti pienissä kunnissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi PitkänenKustos ry:n toiminnanjohtaja
Puh:+358 40 574 8106paivi.pitkanen@kustos.fiLiitteet
Linkit
- Yksityiskohtainen tarkastelu VM:n lausunnosta perustuslakivaliokunnalle: Hankintalain muutos ei kasvata markkinoita, vaan lisää kustannuksia ja hallinnollista taakkaa sekä vaarantaa kyberturvan
- Valtiovarainministeriö: Lausunto hallituksen esityksestä hankintalain muuttamiseksi (PeVL 16.3.2026)
- Asiantuntijat varoittavat perustuslaillisista riskeistä hankintalain uudistuksessa
- Kuusi esimerkkiä hankintalakimuutoksen vaarallisista ja kalliiksi tulevista käytännön vaikutuksista
- Yksityiskohtainen tarkastelu kuudesta esimerkistä hankintalakimuutoksen käytännön vaarallisista ja kalliiksi tulevista vaikutuksista
- Hankintalain käsittelytiedot: eteneminen, asiakirjat ja eduskuntakäsittelyn aikaiset lausunnot
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustos ry-Julkishallinnon palvelukumppanit
Kuusi esimerkkiä hankintalakimuutoksen vaarallisista ja kalliiksi tulevista käytännön vaikutuksista7.4.2026 12:12:38 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomeen jopa 600 ICT-kilpailutusta! Pienkuntien muutoskustannus talous- ja henkilöstöhallinnon uudelleenjärjestelystä 2 miljoonaa euroa per kunta! Ei lonkkaleikkauksia Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla! Kansallinen kyberturva vaarantuu, jos laki estää inhouse-yhtiön kriittisten palveluiden runkoverkon käytön! Tekstiilipesu keskittyy jatkossa yhdelle yritykselle! Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Pohjanmaan kunnat vaille yhteistä ruokapalvelua! Siinä kuusi konkreettista esimerkkiä suunnitellun hankintalain vaikutuksista joka puolella Suomea.
Ehdotettu hankintalaki ei tuo miljardeja markkinaan, vain 50–150 miljoonaa euroa9.3.2026 07:59:00 EET | Tiedote
Suunnitellun hankintalain vaikutuksista on pitkään liikkunut voimakkaasti harhaanjohtavia tietoja, erityisesti sen vaikutuksesta markkinoille siirtyvään liiketoimintaan. Lähemmässä tarkastelussa käy ilmi, että markkinoille voisi siirtyä enintään 50–150 miljoonaa euroa nykyisten sidosyksiköiden liikevaihdosta. Pelkästään muutoskustannuksia lakimuutoksesta aiheutuisi kuitenkin 1–2 miljardia euroa.
Hankintalaki voi aiheuttaa laajan hankintasopimusten irtisanomisen tai purkaantumisen3.3.2026 12:29:28 EET | Tiedote
Inhouse-yhtiöiden ja markkinatoimittajien välillä on satoja tuhansia kilpailutettuja sopimuksia. Suunnitteilla oleva hankintalain muutos estäisi inhouse-yhtiöiden mahdollisuutta tarjota palveluja alle kymmenen prosenttia omistaville omistajilleen. Muutos voi käytännössä merkitä sitä, että näille poistuville asiakasomistajille tehtävien palveluiden osalta inhouse-yhtiön ja alihankkijoiden välisiä sopimuksia joudutaan supistamaan tai jopa irtisanomaan. Kun volyymi laskee, hankintalaki velvoittaa uudelleenkilpailuttamaan osan näistä sadoista tuhansista sopimuksista.
Valtion kyberturvallisuusjohtaja varoittaa suunnitellun hankintalain 10 prosentin minimiomistusvaatimuksen vaarantavan Suomen kyberturvallisuutta ja moninkertaistavan kustannukset10.2.2026 10:57:11 EET | Tiedote
Valtion kyberturvallisuusjohtaja Rauli Paananen varoittaa, että hallituksen valmistelema hankintalain uudistus voi toteutuessaan vakavasti heikentää Suomen kyberturvallisuutta. Erityisesti sidosyksiköitä koskeva 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimus uhkaa romahduttaa nykyiset toimivat ICT- ja kyberturvallisuusrakenteet, joihin erityisesti kunnat, hyvinvointialueet ja osa valtionhallintoa nojaavat. Palvelujen yksityistäminen pois inhouse-palveluista myös moninkertaistaisi kyberturvan kustannukset, kyberturvallisuusjohtaja varoittaa hankintalakiesityksessä.
Budjettiriihessä huomioitava hankintalain aiheuttamat satojen miljoonien lisäkustannukset kunnille ja hyvinvointialueille28.8.2025 14:53:23 EEST | Tiedote
Hallitus kokoontuu syyskuun alussa budjettiriiheen tilanteessa, jossa kuntatalous on jo ennestään ahtaalla. Kustos ry muistuttaa, että hankintalain kokonaisuudistus aiheuttaa kunnille mittavat, väistämättömät lisäkustannukset – vähintään miljoona euroa per kunta erilaisten hankintaprosessien, yhteisomistusten uudelleenjärjestelyjen ja hallinnollisten muutosten vuoksi. Myös hyvinvointialueille koituu mittavia lisäkustannuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme