Lupa- ja valvontavirasto

Vuosittaisten ympäristövahinkomaksujen kerääminen käynnistyi – koskee tuhansia yrityksiä

10.4.2026 08:30:00 EEST | Lupa- ja valvontavirasto | Tiedote

Jaa

Lupa- ja valvontavirasto on aloittanut veroluonteisten ympäristövahinkomaksujen keräämisen tuhansilta toiminnanharjoittajilta. Vuosimaksut vaihtelevat 200 eurosta 30 000 euroon. Maksulla pyritään turvaamaan, ettei valtio joudu maksamaan ympäristön pilaantumisen kustannuksia verovaroin.

Ympäristövahinkomaksua on maksettava ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnasta. Maksu peritään joko kerran tai vuosittain. 400 euron kertamaksujen kerääminen vähäistä pilaantumisen vaaraa aiheuttavasti toiminnasta alkoi vuonna 2025, ja vuosimaksujen kerääminen käynnistyy tänä vuonna.

Ympäristövahinkorahastoon kerättävillä varoilla varaudutaan maksamaan korvauksia ympäristövahingoista sekä niiden torjunta- ja ennallistamiskustannuksista. Rahaston varoja voidaan käyttää tilanteissa, joissa korvausta ei saada perittyä varsinaiselta vastuutaholta esimerkiksi maksukyvyttömyyden vuoksi tai siksi, että vastuutahoa ei saada selvitettyä. Rahasto korvaa aikaisemman öljysuojarahaston ja pakollisen ympäristövahinkovakuutuksen.

Maksu koskee useimpia lupa-, ilmoitus- ja rekisteröintivelvollisia toiminnanharjoittajia

Velvollisuus maksaa ympäristövahinkomaksua koskee käytännössä lähes kaikkia ympäristönsuojelulain perusteella luvan- ja ilmoituksenvaraisia sekä rekisteröitäviä toimintoja. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset kaivos- ja jätteenkäsittelytoiminnot, metsä-, metalli- ja energiantuotanto, polttoaineiden jakeluasemat, turvetuotanto ja tietyt eläinsuojat. Ympäristövahinkomaksun suuruuteen vaikuttaa toimintaan liittyvä ympäristön pilaantumisen vaara.

Maksuvelvollisuus ei lähtökohtaisesti vaadi toiminnanharjoittajalta toimenpiteitä. Lupa- ja valvontavirasto lähettää vuoden 2026 aikana maksupäätöksen sekä laskun niille toiminnanharjoittajille, jotka kuuluvat vuosimaksun piiriin. 200–30 000 euron vuosimaksu kohdistuu aina edellisenä vuonna harjoitettuun toimintaan.

Ympäristövahinkomaksusta säädetään 1.1.2025 voimaan tulleessa ympäristövahinkorahastosta annetussa laissa. Laki annettiin vuonna 2022.

Kysy lisää:

Ympäristöasioiden asiakaspalvelu
Sähköposti: asiakaspalvelu.ymparisto@lvv.fi
Puhelin: 0295 256 920 (maanantai–perjantai kello 9–15)

Lisätietoja medialle:

Ympäristövahinkomaksu: 
Katarina Martonen
ylitarkastaja
Lupa- ja valvontavirasto
p. 0295 254 510
etunimi.sukunimi@lvv.fi

Ympäristövahinkorahasto: 
Kati Leskinen
erityisasiantuntija
ympäristöministeriö
p. 0295 250 090
etunimi.sukunimi@gov.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lupa- ja valvontavirasto on valtakunnallinen, monialainen valtion viranomainen. Virasto kuuluu valtiovarainministeriön hallinnonalaan, ja eri ministeriöt ohjaavat sen toimintaa omilla toimialoillaan. Lupa- ja valvontavirasto aloitti toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtäviin kuuluu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon, ympäristöasioiden, alkoholihallinnon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen, työsuojelun ja pelastustoimen lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Lupa- ja valvontavirastossa turvaamme jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin. 

Lupa- ja valvontavirasto 
PL 20
13035 LVV
lvv.fi

Lupa- ja valvontavirasto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lupa- ja valvontavirasto

Keski-Suomen hyvinvointialueelle huomautus ensihoidon ensivastetoiminnan lainvastaisesta järjestämisestä2.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

Lupa- ja valvontavirasto on antanut Keski-Suomen hyvinvointialueelle huomautuksen ensihoitopalvelujen lainvastaisesta järjestämisestä. Keski-Suomen hyvinvointialue on tuottanut osan ensihoitoon sisällytetystä ensivastetoiminnasta kyläyhdistysten kanssa tehdyin sopimuksin, joissa apu on perustunut vapaaehtoisiin maallikkoauttajaryhmiin. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki ei mahdollista ensivastetoiminnan hankkimista yksityiseltä palveluntuottajalta, joka ei täytä yksityistä terveydenhuollon palveluntuottajaa koskevia vaatimuksia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye