Tampereen yliopisto

Digiteknologia ei korvaa tilitoimistojen ihmistyötä

8.4.2026 16:05:23 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote

Jaa

Tilitoimistoalalla on digitalisoitu työtä ja palveluita ripeään tahtiin. Tuoreen tutkimuksen mukaan odotukset tehokkuuden lisääntymisestä eivät ole aina täyttyneet, koska digiympäristöön liittyy hankaluuksia ja hidasteita. 

Henkilö istuu tietokoneen ääressä, ruudulla ohjelmointikoodia.
Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto

Työelämän tutkimuskeskuksen tutkimuksen mukaan syynä ovat ensinnäkin suuret erot työntekijöiden digiosaamisessa. Toiseksi järjestelmät ja niiden linkitykset eivät aina toimi sujuvasti.

Kolmanneksi digitalisoinnista huolimatta käytössä on yhä edelleen perinteinen paperipohjainen kirjanpidon palvelu pienten asiakasorganisaatioiden tarpeisiin. Kahden palvelumuodon rinnakkaisuus lisää työn määrää.   

Digiteknologia ei korvaa tilitoimistojen ihmistyötä eikä muuta tehtäviä yksinkertaiseksi rutiinityöksi vaan edellyttää ammattitaitoisia kirjanpitäjiä ja palkanlaskijoita. Alan osaajista on paikoin jopa pulaa. Työn luonne on muuttunut: paperimappien sijaan asiakkaan tiedot ovat hajallaan eri järjestelmissä ja alustoilla, joita käyttää samanaikaisesti usea työntekijä ja myös asiakas. Samalla työntekijöiden vastuu automatisoidun ja ihmistyön tuottamien tietojen laadusta kasvaa. 

Tutkimuksessa osa työntekijöistä kuvasi muutosta työn “pirstaloitumisena”, kun taas toiset kokivat vaativuuden lisääntymisen myönteisenä. Digikehitys tuottaa siten yhtä aikaa sekä kuormittavia että innostavia vaikutuksia. 

Tilitoimistoissa käytetään useita eri järjestelmiä ja asiakkaiden omia alustoja rinnakkain. Usean järjestelmän, ohjelman ja alustan hallinta on tärkeä resurssikysymys. Erityisesti pienille yrityksille digiteknologia ja päivityksineen kallista ja niiden opettelu vaatii aikaa ja tukevaa digiteknologian perusosaamista. Uuden teknologian hankinta perustuu pitkälle teknologiaan sen sijaan, että kriteerit perustuisivat työn ja organisaation tarpeisiin.    

Digitalisaatio ei siis vähennä ihmistyön tarvetta, vaan muuttaa työn organisointia ja edellyttää mahdollisuuksia digiteknologian oppimiseen.  

Keskeiset havainnot 

  • Automaatio ei ole lisännyt tehokkuutta odotetusti, mikä liittyy osaamiseroihin ja teknologian haasteisiin. 
  • Työn logiikka muuttuu, ja osa työntekijöistä kokee sen työn pirstaloitumisena.  
  • Kirjanpidon ydinosaaminen säilyy keskeisenä, vaikka teknologia muuttaa työprosesseja. 
  • Pienet tilitoimistot kuormittuvat järjestelmäkirjosta, joka vaatii jatkuvaa opettelua ja investointeja. 
  • Digitalisointi edellyttää työntekijöiden osaamistarpeisiin perustuvia oppimismahdollisuuksia. 

Tutkimusta rahoitti ELY-keskus.

***

Taloushallinnon digitalisointi ja yhteisöllinen oppiminen toimintatutkimuksen keinoin – projektin päätösseminaari 


Aika: to 9.4.2026 
 klo 11–13.30   
Paikka: Nokia Arena, Paidia, Kansikatu 3, Tampere  

Teema: Vastuu kasvaa digitalisoituvassa toimihenkilötyössä, mutta riittääkö osaaminen?  Mikä taho on vastuussa digiosaamisesta: yksilö, organisaatio vai yhteiskunta?  

Ohjelma  

11.00 –11.45 Kahvitarjoilu   

11.45 –12.15 Taloushallinnon digitalisointi - projektin keskeisten tulosten esittely. Projektin johtaja Arja Haapakorpi ja tutkija Katriina Tapanila  

12.15 –13.15 Paneeli aihepiireistä ”Vastuu kasvaa digitalisoituvassa toimihenkilötyössä, mutta riittääkö osaaminen? Miten työntekijä, organisaatio, johto ja yhteiskunta vastaavat siitä, että osaaminen riittää?”   

13.15 - Vapaata keskustelua   

Panelistit: johtaja Juha Sihvonen, Suomen Taloushallintoliitto ry., johtaja Minea Pyykönen Ammattiliitto Pro ry., johtaja Jari Konttinen, Palta ry.  ja  dos., yliopistotutkija Jaana Parviainen, Tampereen yliopisto.     

Saapumisohje Paidiaan: Nokia Arenan pääsisäänkäynnin vasemman puolen liukuportaita ylös ja vasemmalle (A3 porttia vastapäätä, Casinon yläpuolella).  

Tilaisuus on avoin ja maksuton.  Tervetuloa!  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tutkimusprojektin johtaja Arja Haapakorpi, arja.haapakorpi@tuni.fi, 050 3182333

Linkit

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 23 200 opiskelijaa ja henkilöstöä noin 4 200. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Liikkuva laboratorio paljasti lentokentän pienhiukkaspäästöjä yllättävän kaukaa – tarkka data parantaa ilmanlaadun seurantaa8.4.2026 08:45:50 EEST | Tiedote

Tampereen yliopiston tutkimuksen tulosten mukaan Helsinki-Vantaan lentoaseman ultrapienet hiukkaspäästöt leviävät tiedettyä laajemmalle alueelle: pitoisuudet ovat koholla jopa 15 kilometrin etäisyydellä kentästä. Ultrapienet hiukkaset jäävät usein perinteisiltä mittareilta piiloon, mutta uusilla menetelmillä niistä on nyt saatu tarkkaa dataa Suomessa. Tämä mahdollistaa ilmanlaadun entistä luotettavamman seurannan.

Älykkäiden sähköverkkojen kehitys vauhtiin miljoonarahoituksella27.3.2026 07:30:00 EET | Tiedote

Sähköverkkojen toimintavarmuutta ja häiriönsietokykyä parantava nelivuotinen tutkimushanke saa miljoonan euron rahoituksen STEK ry:ltä. Tampereen yliopiston ja Vaasan yliopiston yhteishankkeessa kehitetään älykäs kokonaisarkkitehtuuri, joka yhdistää sähköverkon reaaliaikaisen tilannekuvan, hajautetun ohjauksen ja virtualisoidun suojausautomaation. Tavoitteena on parantaa Suomen sähköjärjestelmän kykyä kestää häiriöitä ja nopeuttaa palautumista esimerkiksi myrskyjen ja kyberiskujen jälkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye