Aluehallitus päättää ensihoitopalvelujen hankinnasta ja käsittelee ikäihmisten kehittämisohjelman toteutumista
8.4.2026 17:43:35 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Aluehallituksessa 13.4.2026 käsitellään myös useita muita toiminnan seurantaraportteja, kuten valvontasuunnitelman toteutumista, omavalvontaraporttia sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vuosiraporttia. Ne menevät kevään aikana myös aluevaltuuston käsiteltäväksi.
Ikäihmisten palvelujen IKI2035-kehittämisohjelman tuoreimman seurantaraportin mukaan ikääntyneille annettavien palvelujen määrä on lisääntynyt ja monipuolistunut samalla, kun ennaltaehkäisevien palvelujen merkitys on korostunut. Ympärivuorokautisen palveluasumisen ja yhteisöllisen asumisen asiakasmäärät nousivat hieman. Viime vuonna ympärivuorokautisessa asumisessa eri asiakkaita oli noin 6600, joista uusia asiakkaita oli noin 2000. Yhteisöllisessä asumisessa eri asiakkaita oli noin tuhat, joista uusia noin 700. Myös kotihoidossa erityisesti yli 80-vuotiaiden asiakkaiden määrä nousi.
Sopivien korvaavien tilojen puute on hidastanut laitoshoidosta luopumista. Niin ikään oman palvelutuotannon vahvistuminen asumisen palveluissa on ollut suunniteltua hitaampaa, koska sopivia tiloja ei ole ollut käytettävissä.
Maanantaina kokoontuvalle aluehallitukselle esitetään myös, että se avaisi pelastusjohtajan viran avoimeen hakuun. Pelastusjohtajan virka on tuli avoimeksi, koska Mika Kontio valittiin konsernijohtajaksi.
Aluehallituksen esityslistalla on 13.4. seuraavat asiat:
- Ensihoitopalvelujen hankinta
- IKI2035 kehittämisohjelman raportti 7-12/2025
- Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen valvontasuunnitelman toteutuminen 2025
- Pirkanmaan hyvinvointialueen omavalvontaohjelman vuosiraportti 2025
- Pirkanmaan hyvinvointialueen omavalvontaohjelma 2026-2029
- Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vuosiraportti 2025
- Pirkanmaan hyvinvointialueen hyvinvointikertomus ja -suunnitelmien päivittäminen vuosille 2026-2029
- Konsernijohtajan ehdollisen virkavalinnan vahvistaminen
- Pelastusjohtajan viran auki julistaminen
- Vaikuttamistoimielinten työjärjestykset
- Vastaus valtuustoaloitteeseen - Luottamushenkilöiden roolin kasvattaminen ostopalveluhankintojen valmistelussa ja päätöksenteossa
- Vastaus valtuustoaloitteeseen - In-house-yhtiötoiminnan selvittämiseksi koskien virka-ajan ulkopuolisia kiirevastaanottoja Pirkanmaan hyvinvointialueella
- Vastaus valtuustoaloitteeseen - Pirhan ei tule mainostaa Pride-aatetta
- Vastaus valtuustoaloitteeseen - Avoimen dialogin hoitomallin käyttöönotto Pirkanmaan hyvinvointialueella
Yhteyshenkilöt
Erhola MarinaHyvinvointialuejohtaja, yhteydenotot assistentti Heidi Moksénin kautta
Puh:044 4729908marina.erhola@pirha.fiKinnunen ElinaViestintäjohtaja
Puh:0505292003elina.kinnunen@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Pihlajalinnan muutosneuvottelut eivät koske Pirhan henkilöstöä - uusi sopimus takaa hyvän palvelutason1.4.2026 16:01:15 EEST | Tiedote
Pihlajalinna on käynnistänyt 1.4. muutosneuvottelut Pohjois-Pirkanmaalla. Neuvottelut eivät koske Pirkanmaan hyvinvointialueen nykyistä henkilöstöä.
Pirkanmaan hyvinvointialue hakee rahoitusta hoidon jatkuvuusmallin laajentamiseen1.4.2026 14:17:13 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue on hakenut hoidon jatkuvuusmallin kehittämiseen valtionavustusta sosiaali- ja terveysministeriöltä. Jos valtionavustusta saadaan, sen avulla on tarkoitus tarjota yhä useammalle pirkanmaalaiselle nimetty omalääkäri ja omahoitaja sekä kokeilla ammatinharjoittamallia Pirkanmaalla.
Pirkanmaan hyvinvointialue selvittää ammatinharjoittajamallin toteuttamistapoja – markkinavuoropuhelu psykiatreille ja muille kiinnostuneille 27.4.1.4.2026 13:54:31 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue kutsuu ammatinharjoittajamallista kiinnostuneet keskustelemaan mallin kehittämisestä Teams-tilaisuuteen maanantaina 27.4.2026 klo 12.30–14.
Taysin sairaala-apteekki on saamassa uudet tilat pysäköinti- ja logistiikkarakennuksesta1.4.2026 10:13:04 EEST | Tiedote
Sairaala-apteekin nykyisten puhdastilojen elinkaarta on arvioitu olevan jäljellä noin 10 vuotta, eivätkä tilat kaikilta osin täytä kansainvälisiä tuotantotilojen vaatimuksia. Uusia tiloja suunnitellaan vuonna 2031 valmistuvan P-rakennuksen ylimpään kerrokseen.
”Me hoidamme” - aluehallitus hyväksyi strategian toimeenpanosuunnitelman ja käsitteli tilinpäätöstä30.3.2026 12:18:11 EEST | Tiedote
Aluehallitus käsitteli maanantaina tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja henkilöstökertomuksen. Hallitus hyväksyi myös strategian toimeenpanosuunnitelman. Sen tavoitteena on muun muassa, että luottamus hyvinvointialueeseen kasvaa ja pirkanmaalaiset saavat oikeat palvelut oikeaan aikaan. Tavoite on kiteytetty palvelulupaukseen ”Me hoidamme”.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme