Koivuhaan päiväkoti sai uuden upean ilmeen
10.4.2026 11:04:52 EEST | Paraisten kaupunki | Uutinen
Kasvuun panostavalle Paraisille lasten ja nuorten turvallisten kasvumahdollisuuksien kehittäminen on tärkeää. Siksi Koivuhaan alueella on rakennettu paljon uutta ja tehty korjaustöitä, joiden loppusuora alkaa jo häämöttää.

Lasten ja lapsiperheiden viihtyvyys on Paraisille tärkeää ja kaupungin keskustan kehittäminen turvallisempaan ja toimivampaan suuntaan on kaupungin strategian ydintä. Kasvua hakevalle saaristokaupungille varhaiskasvatukseen panostaminen on luonnollinen osa kehittämistyötä tavalla, joka vastaa muuttuvan yhteiskunnan tarpeisiin.
Siksi Koivuhaassa on viimeisen parin vuoden aikana rakennettu ahkerasti, kun Paraisten kaupunki on satsannut isosti Koivuhaan päiväkodin ja sen lähialueen kehittämiseen. Kaksikielistä päiväkotia on laajennettu ja piha-alue parkkipaikkoineen ja liikennejärjestelyineen on laitettu uuteen uskoon. Alueen kehittämiselle on ollut selvät perustelut varhaiskasvatuksen kasvavien tarpeiden takia. Alkujaan 1970-luvulla rakennetun päiväkodin päivittämiselle oli nyt oikea aika. Pienten kansalaisten turvallisuus edellä kiinnitettiin erityistä huomiota liikenneturvallisuuden parantamiseen.
– Laajennuksen myötä lisääntyvä liikenne huomioitiin suunnittelussa erityisen tarkasti. Aiemmin päiväkodin ja koulun saattoliikenne kulki koulun välituntipihan kautta, mikä aiheutti huolta lasten turvallisuudesta. Uusien liikennejärjestelyjen ansiosta alueen liikenneturvallisuus on parantunut merkittävästi, ja ratkaisut palvelevat sekä päiväkodin että koulun käyttäjiä, ylläpitoinsinööri Markku Lehtola Paraisten kaupungilta kertoo.
Kevätauringon jo paistaessa kirkkaana taivaalla alkoi Koivuhaan remontin loppusuora häämöttää. Rakennustyöt tulivatkin päätökseensä maaliskuun lopulla ja uudet käyttäjät toivotetaan päiväkotiin tervetulleiksi syksyn lukukauden alkaessa. Sitä ennen ovat kuitenkin vuorossa piha- ja pysäköintialueen viimeistelyt sekä sisätilojen kalustaminen. Loppukäyttäjiä on kuunneltu tarkalla korvalla, jotta tilatarpeet vastaavat käyttäjiään aina sisustan värivalintoja myöten. Paraisten kaupungin puolelta projektista vastannut Lehtola on hankkeen toteutuksesta mielissään.
– Täytyy sanoa, että erinomainen yhteistyö käyttäjien ja urakoitsijan kanssa on mahdollistanut tämän kaiken ja lopputuloksena on toimiva ja turvallinen kokonaisuus, Lehtola kertoo.
Työmaasta vastannut Valtteri Ruohoniemi Turun teollisuuden rakentajat Oy:stä on samoilla linjoilla.
– Rakennustöiden lopputuloksen lisäksi olemme erityisen ylpeitä itse prosessista. Avoin vuorovaikutus ja yhteinen tavoite mahdollistivat sen, että myös haastavat työvaiheet etenivät sujuvasti ja aikataulussa, Ruohoniemi toteaa.
Monesti suuret hankkeet voivat tuoda haasteita arkisen ahertamisen keskelle. Koivuhaan henkilökunta kertoo myös kaiken sujuneen mutkattomasti.
– Lapset ovat saaneet seurata rakentamista suurella mielenkiinnolla, ja yhteistyö työmaan kanssa on ollut poikkeuksellisen mutkatonta. On ollut turvallista ja luottavaista olla mukana prosessissa, jossa käyttäjän näkökulma on aidosti huomioitu, kertovat Koivuhaan päiväkodin edustaja Ann-May Landor sekä Paraisten kaupungin varhaiskasvatuksen johtaja Kerstin Lassinniemi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku LehtolaYlläpitoinsinööri
Puh:+358401417303markku.lehtola@pargas.fiKuvat
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Paraisten kaupunki
Välkommen till Pargas bokslutsinfo19.3.2026 13:05:00 EET | Pressinbjudan
Pargas stad ordnar en pressinformation om bokslutet för år 2025 den 23 mars 2026, kl. 13 - 14 i sammanträdesrummet Kajutan i Pargas stads stadshus, Strandvägen 28.
Tervetuloa Paraisten tilinpäätösinfoon19.3.2026 13:05:00 EET | Kutsu
Paraisten kaupunki järjestää medialle tiedotustilaisuuden vuoden 2025 tilinpäätöksestä 23. maaliskuuta klo 13-14 kaupungintalon kokoushuone Kajuutassa, osoitteessa Rantatie 28.
Nytt bostadskvarter planeras vid sundkanten i centrala Pargas19.3.2026 13:00:00 EET | Pressmeddelande
Pargas stads strategiska tillväxtprojekt Från hav till hav har som mål att skapa ett livskraftigt, trivsamt och lättillgängligt stadscentrum längs Sundet i centrala Pargas och att bli ett område som lockar både nya invånare och besökare. Målet är att förtäta stadsstrukturen i anslutning till trafiknätet, servicen och den befintliga infrastrukturen.
Uutta asuinkorttelia suunnitellaan suntinrantaan Paraisten keskustassa19.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Paraisten strategian Mereltä merelle -kasvuhankkeen tarkoituksena on luoda Paraisten keskustassa suntin varrelle elinvoimainen, viihtyisä ja helposti saavutettava keskusta, joka houkuttelee uusia asukkaita ja kävijöitä. Tarkoitus on tiivistää kaupunkirakennetta liikenneverkoston, palvelujen sekä olemassa olevan infrastruktuurin yhteyteen.
Pargas bokslut bättre än väntat19.3.2026 13:00:00 EET | Pressmeddelande
Pargas stads bokslut för år 2025 har färdigställts och verksamheten har gått bättre än den godkända budgeten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


