Yrittäjät kehysriiheen: Arkipyhät ja sairausajan palkanmaksu tarkasteluun – YEL-uudistuksen vahvistettava luottamusta
11.4.2026 07:25:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Suomen Yrittäjät vaatii hallitukselta kehysriihessä konkreettisia toimia: YEL-järjestelmän ongelmien korjaamista, maksuehtolain valvonnan käynnistämistä, hankintalain viemistä maaliin, yrittämisen ja työnteon verotuksen kiristämättä jättämistä, sairauspäivärahan omavastuun lyhentämistä ja työajan pidentämistä. ”Maan talous ja työllisyys edellyttävät päätöksiä, jotka vahvistavat kasvun ja työllistämisen edellytyksiä”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Hallitus on nimennyt kehysriihen kasvu- ja työllisyysriiheksi. Siksi Yrittäjät esittää hallitukselle kymmentä toimenpidettä, joilla kasvua ja työllisyyttä voidaan vahvistaa. Punaisena lankana on, että verotus ei kiristy, työelämää uudistetaan ja yritysten rahoitusta helpotetaan. Yrittäjät esittää myös listaa purettavista normeista.
Pienimmissä yrityksissä moni on ahtaalla juuri nyt.
”On erittäin tärkeää, että maksuehtolainsäädäntöä aletaan viimein valvoa. Maan valitettava tapa on, että pienet yritykset joutuvat käytännössä toimimaan suurten yritysten pankkeina. Myös yrittäjien eläkelain uudistus on tästä näkökulmasta tärkeä. Monella on vaikeuksia selvitä nykyisistä eläkemaksuistaan”, Pentikäinen sanoo.
Uusia muutoksia työelämään kaivataan
Yrittäjät tarjoaa päättäjille omaa vaihtoehtoaan sairauspoissaoloista työnantajille aiheutuvien kustannusten korvaamisesta. Sairastuneen työntekijän sairauspäivärahan omavastuuaika tulisi lyhentää kolmeen päivään nykyisestä kymmenestä.
”Nyt yrittäjä maksaa vähintään kymmenen päivää sairaana olevan työntekijän palkkaa, eikä saa siitä mitään hyvitystä. Pk-yrityksille pienetkin kustannukset ja riskit voivat muodostua esteeksi palkkaamiselle”, johtaja, pääekonomisti Päivi Puonti sanoo.
Yrittäjät esittää, että hallitus käynnistää selvitykset työajan pidentämisestä ja sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentämisestä jo tällä vaalikaudella. Näin ratkaisuvaihtoehdot olisivat valmiina seuraaviin hallitusneuvotteluihin, ja toimeenpano voisi alkaa nopeasti vaalien jälkeen.
”Kilpailukykyinen Suomi tarvitsee enemmän työtä, ei vähemmän. Siksi esimerkiksi arkipyhät sekä julkisen sektorin pitkät lomat on arvioitava avoimesti. Suomi ei voi menestyä, jos työpanos vähenee samaan aikaan kun menot kasvavat”, Puonti sanoo.
Yrittäjien keskeisimmät esitykset kehysriiheen:
- Työajan pidentämisen selvitys käynnistettävä
Hallituksen tulee käynnistää selvitys toimista, joilla yksityisen ja julkisen sektorin vuosittaista työaikaa voidaan lisätä työnantajien kustannuksia kasvattamatta. - Sairausajan omavastuuajan lyhentäminen laskemaan työllistämisen kynnystä
Nykyinen sairausajan palkanmaksuvelvollisuus on erityisen raskas pienille työnantajille. Yrittäjät esittää, että sairauspäivärahan omavastuuaika lyhennetään kymmenestä päivästä kolmeen. Muutos ei lisäisi valtion kustannuksia, sillä sairauspäivärahan rahoittavat työnantajat, yrittäjät ja palkansaajat. Asiasta pitää käynnistää selvitys. - YEL-uudistus lisäämään luottamusta
Yrittäjien eläkelain uudistuksen tulee lisätä yrittäjien luottamusta järjestelmään ja kannustaa yrittäjyyteen. Lisäksi eläkejärjestelmää pitää tehostaa ja joustoa lisätä. - Hankintalain uudistus avaamaan markkinoita
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen uudesta hankintalaista tavoitteena lisätä kilpailua ja vähentää kilpailuttamatta tehtäviä hankintoja. Uudistus on vietävä määrätietoisesti läpi. - Maksuviiveet kaatavat yrityksiä – valvonta maksuehtolakiin välittömästi
Konkurssien määrä on kasvanut, ja moni yritys kaatuu siihen, ettei saa saataviaan ajoissa. Maksuehtolakia rikotaan laajasti, myös valtionyhtiöissä. Yrittäjät vaatii, että asetetaan viranomainen valvomaan maksuehtolain noudattamista. - Verolinjausten pitäminen vahvistaa ennakoitavuutta
Hallitus on alentanut ansiotuloverotuksen korkeimpia marginaaliveroja, alentaa yhteisöveroa 2027 alusta ja linjannut, ettei listaamattomien yritysten osinkoverotusta kiristetä. Veropolitiikan ennakoitavuus on ratkaisevaa investoinneille ja kasvulle. Linjauksista on pidettävä kiinni. - Rakentamisen korjaussarja tarvitaan nopeasti
Yrittäjät esittää, että hallitus luo rakentamisen vauhdittamiseksi korjaussarjan. Lupaprosesseja on tehostettava ja valtiontakauksia tarvitaan rakennushankkeisiin, jotta investointeja saadaan liikkeelle. Remonttibuustin synnyttämiseksi kotitalousvähennystä on parannettava. - Pk-yritysten rahoitus kuntoon, pienyrityksille oikeus maksutiliin
Rahoitusmarkkinasääntely tarvitsee kokonaisarvioinnin ja tarpeeton kansallinen lisäsääntely on purettava. Lisäksi on toteutettava pikaisesti ehdotus mikro- ja pienyritysten oikeudesta perusmaksutiliin, jotta pk-yritykset saavat peruspankkipalvelut. Valtion innovaatiorahoituksen osuutta on lisättävä merkittävästi. - Sote-kustannusten läpinäkyvyys on avattava
Yksikkökustannusten vertailukelpoinen laskenta on välttämätöntä kustannustehokkaan palvelujärjestelmän rakentamiseksi. Kustannukset on avattava yksikkökohtaisesti ja julkaistava, jotta vertailu julkisen ja yksityisen tuotannon välillä on mahdollista. - Normien purkamista ja sääntelyn järkeistämistä jatkettava
Hallitus on sitoutunut vaalikauden aikana purkamaan vähintään 300 yrityksiä haittaavaa normia, joista hieman yli puolet on toteutettu. Suomen Yrittäjät vaatii työn jatkamista ja yrityksille aiheutuvan sääntelytaakan keventämistä. Yrittäjien norminpurkulista on täällä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiPäivi Puontijohtaja, pääekonomisti
Puh:050 534 3536paivi.puonti@yrittajat.fiAtte Rytkönen-Sandbergjohtaja
Puh:040 359 1986atte.rytkonen@yrittajat.fiHarri Jaskarijohtaja
Puh:050 512 2874harri.jaskari@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 26 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Yrittäjälle on turvattava uusi alku epäonnistumisen jälkeen5.11.2026 09:32:24 EET | Tiedote
Yrittäjä tarvitsee paremmat mahdollisuudet selvitä tilapäisistä talousvaikeuksista ja jatkaa yrittäjänä konkurssin jälkeen. Yrittäjät esittää pienille yrityksille kevyempiä ja kohtuuhintaisempia keinoja talousvaikeuksien ratkaisemiseen.
Yrittäjägallup: Omistajanvaihdos ajankohtaisempaa aiempaa useammalle yritykselle – rahoitushuolet kasvaneet4.11.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Kasvaneet rahoitushuolet vaikeuttavat yritysten jatkuvuuden turvaamista. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä huoli korostuu, vaikka juuri niissä yrityksen arvoa kehitetään selvästi keskimääräistä useammin. ”Omistajanvaihdos on ajankohtainen kymmenille tuhansille yrityksille. Yritysten jatkuvuus ei voi olla yksin yrittäjien varassa. Myös rahoituksen on toimittava, jotta elinkelpoisten yritysten tulevaisuus voidaan turvata. Pelissä ovat työpaikat, palvelut ja verotulot”, omistajanvaihdostoiminnan päällikkö Inkeri Sundberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät tukevat laajalti kotihoidon tukea31.10.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Yrittäjägallupiin vastanneista, joilla on alaikäisiä tai aikuisia lapsia, 69 prosenttia haluaa säilyttää kotihoidon tuen. Kotihoidon tuen poistamista kannattaa vain 12 prosenttia vastaajista. Tuella on ollut merkitystä myös yrittäjäperheiden toimeentulolle: 42 prosenttia kertoo kotihoidon tuella olleen merkitystä perheen toimeentulolle lasten ollessa pieniä.
Yrittäjät: Ammattidieselin taso liian matala22.10.2026 16:38:38 EEST | Tiedote
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen ammattidieselistä. Veronpalautus olisi 3,3 senttiä litralta ja koskisi linja-autoja sekä vähintään 7,5 tonnin kuorma-autoja. Suomen Yrittäjät pitää esityksen etenemistä hyvänä, mutta vaatii palautuksen tason nostamista ja käyttöönoton aikaistamista.
Yrittäjägallup: Perussuomalaisten nousu jatkuu yrittäjien keskuudessa – Purran suosio vahvistuu19.10.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten kannatus yrittäjien keskuudessa on yhä vahvistunut. Kokoomus on selvästi suosituin yrittäjien keskuudessa, mutta sen kannatus on laskenut reilussa vuodessa 39 prosentista 28 prosenttiin. – Yrittäjät ovat isossa roolissa ratkaisemassa, mikä on vaaleissa suurempi porvaripuolue, kokoomus vai perussuomalaiset, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen arvioi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme