Sami Ylisaari Helsingin tapahtumasäätiön toimitusjohtajaksi
14.4.2026 09:00:00 EEST | Helsingin tapahtumasäätiö | Tiedote
Helsingin kaupungin suurimmista yleisötapahtumista vastaavan Helsingin tapahtumasäätiön uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Sami Ylisaari. Hän aloittaa tehtävässä 1. kesäkuuta ja siirtyy Tapahtumasäätiöön Vantaan kaupungin kulttuurijohtajan virasta.

Vuonna 2019 toimintansa käynnistänyt Helsingin tapahtumasäätiö vastaa kaupungin suurimmista yleisötapahtumista ja on keskeinen toimija Helsingin kehittämisessä entistä vetovoimaisemmaksi ja elinvoimaisemmaksi tapahtumakaupungiksi. Tapahtumasäätiön tuottamiin tapahtumiin kuuluvat muun muassa Helsingin juhlaviikot, Lux Helsinki, Helsinki-päivä, Helsingin uudenvuoden juhla, Silakkamarkkinat ja Tuomaan Markkinat. Perustamisvuodesta asti Tapahtumasäätiössä toimitusjohtajana toiminut Stuba Nikula siirtyy 1. elokuuta alkaen johtamaan Suomen elokuvasäätiötä.
“Tapahtumat ovat olennainen osa Helsingin kaupunkistrategiaa ja kansainvälistä profiilia. Odotan innolla työtä, jolla rakennamme Helsingin tapahtumasäätiön henkilökunnan ja laajan sidosryhmäverkoston kautta Helsingin näkyvyyttä, kansainvälistä asemaa ja kaupunkilaisten arkea. Olen äärimmäisen kiitollinen luottamuksesta ja mahdollisuudesta olla osa Helsingin tapahtumasäätiön upeaa tarinaa ja sen roolia osana kaupungin strategista kehittämistä”, Ylisaari sanoo.
Sami Ylisaari (MA in Directing) siirtyy säätiöön Vantaan kaupungin kulttuurijohtajan tehtävästä, jossa hän on vastannut Vantaan kulttuuripalveluiden strategisesta, toiminnallisesta ja taloudellisesta johtamisesta vastuualueinaan museot, kulttuurikeskukset, lastenkulttuuri ja kaupunginkirjasto. Ylisaari on aiemmin työskennellyt muun muassa kulttuurijohtajana Oulun ja Järvenpään kaupungeissa, konsultointi- ja projektijohtotehtävissä kulttuurialan hankkeissa Pink Eminencellä ja toiminnanjohtajana Cirkossa.
“Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme Ylisaaren Helsingin tapahtumasäätiön johtoon. Samilla on vahva ja monipuolinen näyttö kulttuurikentän ja julkisten organisaatioiden johtamisesta Suomen suurissa kaupungeissa. Hänellä on selkeä visionäärinen ote siitä, miten suurtapahtumat rakentavat kaupungin elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä. Uskomme, että hänen kokemuksensa antaa erinomaiset eväät Helsingin aseman vahvistamiseen kansainvälisestikin houkuttelevana tapahtumakaupunkina”, Helsingin tapahtumasäätiön hallituksen puheenjohtaja Jenni Pajunen kertoo.
Yhteyshenkilöt
- Jenni Pajunen Helsingin tapahtumasäätiön hallituksen puheenjohtaja, puh. +358 40 536 5640
- Sami Ylisaari, Helsingin tapahtumasäätiön toimitusjohtaja (1.6.2026 alkaen), puh. +358 50 573 4424
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin tapahtumasäätiö
Stadin Silakkamarkkinoilla uusia aluevaltauksia ja rakastettuja perinteitä16.9.2026 09:00:54 EEST | Tiedote
Stadin Silakkamarkkinat järjestetään Kauppatorin ainutlaatuisessa miljöössä entistäkin bulimpana saaristolaiselämyksenä 4.–10. lokakuuta. Markkinoiden tuotevalikoima laajenee, Keisarinluodonlaiturille rakentuu viihtyisä ravintola-alue ja ohjelmaa on luvassa läpi viikon. Markkinaviikon huipentaa päätöspäivänä neljän mestarikokin valmistama Silakkaillallinen.
Stadin Silakkamarkkinoiden etkot tuovat uniikit silakka-annokset Helsingin ravintoloihin syyskuussa8.9.2026 09:01:31 EEST | Tiedote
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Silakkamarkkinat Stadin rafloissa tuo herkulliset silakka-annokset kymmeneen helsinkiläiseen ravintolaan 25.9.–10.10. Ravintolayhteistyö on osa Silakkamarkkinoiden kehittämistä entistä elämyksellisemmäksi ja kaupunkiin laajemmin levittäytyväksi tapahtumaksi, jossa vuosisatainen markkinaperinne kohtaa modernin merellisen ruokakulttuurin, kiteyttää Silakkamarkkinoiden vastaava tuottaja Saara Vanhala.
Mia Kivinen Lux Helsingin taiteelliseksi johtajaksi8.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Lux Helsinki -valotaidefestivaalin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on valittu valotaiteen kuraattori ja asiantuntija Mia Kivinen. Kivinen aloittaa tehtävässään syyskuussa ja vastaa Lux Helsingin taiteellisesta suunnasta ensi vuoden lopulla käynnistyvästä festivaalista alkaen viisivuotiskauden vuoteen 2032 asti.
Helsinki-päivä täyttää kaupungin ennätysmäärällä tapahtumia 12.6.3.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin syntymäpäivää juhlitaan jälleen 12. kesäkuuta, kun sadat maksuttomat tapahtumat kutsuvat nauttimaan kaupungista musiikin, tanssin, urheilun, luontoelämysten ja erilaisten aktiviteettien äärellä. Koko päivän kestävää ohjelmaa on luvassa muun muassa Helsingin kulttuurikeskuksissa ja Lasipalatsin aukiolla. Yhteensä mukaan on ilmoitettu jo lähes 300 tapahtumaa ympäri kaupungin.
Lux Helsingissä 450 000 kävijää – vuoden päästä festivaalia juhlitaan kahdeksan päivän ajan11.1.2026 22:03:00 EET | Tiedote
Lux Helsinki toi talven kaupunkiin ja houkutteli 6.–11. tammikuuta huikeat 450 000 kävijää kokemaan valon, värin ja pysähtymisen hetkiä. Valotaidefestivaali laajeni yleisön toiveesta kuusipäiväiseksi, ja ensi vuonna kestoa pidennetään kahdeksaan päivään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme