Vihreiden Inka Hopsu vaatii ulkomaalaislainsäädäntöön tehtyjen lukuisten muutosten kokonaisarviota
9.4.2026 17:17:25 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu arvostelee hallitusta siitä, että ulkomaalaislakiin on tehty kuluvalla hallituskaudella useita muutoksia ilman kokonaisarviota niiden yhteisvaikutuksista. Hopsu osoittaa tukensa yhdenvertaisuusvaltuutetun eduskuntakertomuksessa esitetyille suosituksille.

– Ulkomaalaislakiin on tehty useita sirpalemaisia muutoksia, mutta niiden yhteisvaikutuksista ei ole tehty yhtä ainutta kokonaisarviota. Myös muihin ulkomaalaisia koskeviin lakeihin on tehty lukuisia muutoksia. Hallituskaan ei tiedä, mitä sen omat päätökset yhdessä aiheuttavat, Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu sanoo.
Hopsu vaatii, että tehtyjen muutosten ihmisoikeus- ja kokonaisvaikutukset selvitetään viipymättä.
Hopsu viittaa yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreeseen eduskuntakertomukseen, jossa nostetaan esiin ongelmia yhdenvertaisuuden toteutumisessa ja lisääntyneitä syrjintäkokemuksia.
– Kertomuksesta käy selkeästi ilmi, miten koventunut asenneilmapiiri, rasistisen puheen normalisoituminen ja Orpon hallituksen tekemät lainsäädäntömuutosten seuraukset näkyvät konkreettisesti ihmisten arjessa, Hopsu toteaa.
Kertomuksessa suositellaan myös monia muita Vihreille tärkeitä toimia ihmisoikeuksien parantamiseksi.
– Olen esimerkiksi jättänyt viime vuonna lakialoitteen pakottavan kontrollin kriminalisoimisesta, joka on vakava henkisen väkivallan muoto. Lapsen edun ensisijaisuuden kirjaaminen ulkomaalaislakiin ja vastaanottolakiin sekä lasten säilöönoton kieltäminen puolestaan olisivat konkreettisia parannuksia lapsen oikeuksiin, Hopsu linjaa.
Hopsu huomauttaa, että useat kertomuksen suositukset ovat samoja kuin aikaisemmin, mikä kertoo siitä, ettemme ole yhteiskuntana onnistuneet yhdenvertaisuuden edistämisessä.
– Demokratia vahvistuu, kun yhdenvertaisuutta vahvistetaan. Yhdenvertaisuusvaltuutetun lakiesitykset eivät ole kalliita toteuttaa. Sen sijaan yhteiskunnalle käy kalliiksi, mikäli jakautuminen ja syrjäytyminen lisääntyy entisestään. Nyt on korkea aika ottaa käyttöön kertomuksessa esitetyt keinot ja ryhtyä töihin yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi, Hopsu paaluttaa.
Yhteyshenkilöt
Inka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiSaana SarmelaViestintäsuunnittelija
Puh:0503559327saana.sarmela@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Hyrkkö kommentoi 8 miljardin veroraporttia: ”Näivettämällä ei Suomea nosteta”9.4.2026 13:14:17 EEST | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Saara Hyrkkö (vihr) kommentoi torstaina julkaistua Uuden talousajattelun keskus UTAK:n velkajarruraporttia, joka ehdottaa jopa 8 miljardin veronkorotuksia vaihtoehtona leikkauksille. Hyrkkö pitää yksioikoista leikkauspolitiikkaa kyseenalaistavaa keskustelunavausta tervetulleena ja väläyttää miljardiluokan verouudistusta.
Kansanedustaja Jenni Pitko tyrmää hallituksen ministereiden ilmastopuheet: “Hallituksen ilmastopolitiikka on vuosisadan sumutus”8.4.2026 15:03:50 EEST | Tiedote
Ympäristöministeriön tekemä ilmastolain välitarkastelu on valmistunut. Tarkastelun mukaan ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan lisää toimia. Hallituksen suunnalta kommentointi on keskittynyt toteamaan, että lisätoimia ei tehdä ja myös arvostelemaan koko tarkastelua. Kansanedustaja ja vihreiden varapuheenjohtaja Jenni Pitko pitää hallituksen vastuunpakoilua täysin vastuuttomana.
Vihreiden Tiina Elo vastaa Essayahille: Fossiiliriippuvuus vaarantaa ruokaturvan, ja juuri siksi maataloustukia on uudistettava8.4.2026 14:04:51 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Tiina Elo perää hallitukselta toimia maataloustukien uudistamiseksi ja kierrätyslannoitteiden käytön vauhdittamiseksi. Hänen mukaansa Suomen ruokaturvaa uhkaavat paitsi riippuvuus fossiilisista tuontilannoitteista, myös erityisesti ilmastokriisi sekä luontokato.
Sofia Virta: Hallituksen politiikan seurauksena pian lähes joka kuudes lapsi Suomessa elää köyhyydessä8.4.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Vihreät on mukana vasemmistoliiton tänään jättämässä välikysymyksessä köyhyydestä. Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan hallitus tekee kohtalokkaan virheen, kun se syventää kuiluja suomalaisten välillä epävarmassa ajassa.
Vihreät: Hallitus rakentaa opiskeluoikeuden rajauksella korkeakouluihin lisäbyrokratiaa7.4.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys yhden opiskeluoikeuden rajauksesta synnyttää korkeakouluihin lisää byrokratiaa, lisää nuorten kokemia paineita ja petaa tietä mahdollisille lukukausimaksuille. Vihreät vastustaa rajausta ja peräänkuuluttaa hallitukselta korkeakoulupolitiikan suunnanmuutosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme