Hallituksen kaavailemat muutokset rahoitusmalliin eivät perustu riittävään tutkimustietoon eikä alueiden asukkaiden todellisiin tarpeisiin
10.4.2026 08:58:05 EEST | Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområde | Tiedote
Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut rahoitetaan yhteisillä verovaroilla. Siksi rahoituksen tulee mielestämme perustua todelliseen palvelutarpeeseen ja olla oikeudenmukaista. Nyt näin ei kaikilta osin ole, eivätkä hallituksen kaavailemat muutokset rahoitusmalliin perustu riittävästi tutkimustietoon tai alueiden asukkaiden todellisiin tarpeisiin.
Uusimaa saa väestöön suhteutettuna maan pienimpien joukkoon kuuluvaa rahoitusta, vaikka juuri täällä väestö ja palvelutarve kasvavat nopeimmin. Ikääntyneiden määrän kasvu lisää hoivan, terveydenhuollon ja pelastustoimen tarvetta, mutta rahoitus ei pysy kehityksen mukana. Tämä näkyy arjessa: monin paikoin hoitoon pääsy viivästyy ja perustason palvelut ruuhkautuvat.
Uudenmaan asukkailla on oltava yhdenvertainen oikeus julkisiin palveluihin. Ratkaisuna ei voi olla Uudenmaan hyvinvointialueilla, Helsingin kaupungilla ja HUS-yhtymällä se, että ihmisiä ohjataan yhä enemmän yksityisiin palveluihin oman maksukyvyn mukaan.
– Yhteisesti rahoitetun järjestelmän on kannettava vastuunsa kaikista Suomen asukkaista tasavertaisesti, toteaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelta.
Epäkohta ei rajoitu Uuteenmaahan. Myös muualla Suomessa rahoituksessa on merkittäviä eroja. Samankaltaisen sosiodemografisen väestöpohjan alueilla rahoitustasot poikkeavat toisistaan liikaa. Tämä epäkohta on ollut nähtävissä uudistuksen alusta lähtien ja vaatii perusteellista arviointia. Kyse on merkittävistä tasoeroista, jotka näkyvät suoraan palvelujen saatavuudessa ja eri alueiden mahdollisuuksissa vastata palvelutarpeeseen.
Meidän on välttämätöntä uudistaa sote- ja pelastuspalveluja. Palvelujen on oltava yhdenvertaisesti saatavilla myös alueilla, joilla väestö ja palvelutarve kasvavat nopeasti. Tämä edellyttää rahoitusmallia, joka tunnistaa väestönkasvun ja palvelutarpeen muutokset ajoissa ja kohdentaa rahoitusta niiden mukaisesti.
– Kasvavilla ja monimuotoistuvilla alueilla rahoituksen riittävyys on keskeinen edellytys sille, että palvelut voidaan turvata laadukkaina ja vaikuttavina myös tulevaisuudessa, sanoo hyvinvointialuejohtaja Sanna Svahn Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta.
Olemme uudistuksen alkuvaiheessa. Rahoituksen perustana on oltava tarveperusteisuus ja tutkittu tieto. Mallia tulee kaikkien Uudenmaan hyvinvointialueiden, Helsingin ja HUSin mielestä kehittää pitkäjänteisesti ja avoimesti – ei lyhytnäköisin korjauksin.
Viime kädessä vastuu yhdenvertaisista palveluista ja niiden riittävästä rahoituksesta on valtiolla – ja sen on myös näyttävä rahoituksen jaossa sekä mallin kehittämisessä.
Allekirjoittajat:
hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
toimitusjohtaja Matti Bergendahl, HUS
toimialajohtaja Juha Jolkkonen, Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
hyvinvointialuejohtaja Raija Kontio, Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
hyvinvointialuejohtaja Max Lönnqvist, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue
hyvinvointialuejohtaja Sanna Svahn, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna Svahnhyvinvointialuejohtaja / välfärdsområdesdirektör
Puh:050 544 6535sanna.svahn@luvn.fiLänsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut Espoon, Hangon, Inkoon, Karkkilan, Kauniaisten, Kirkkonummen, Lohjan, Raaseporin, Siuntion ja Vihdin asukkaille.
X: @LUhyvinvointi, @LUpelastus
Facebook: @LansiUudenmaanHyvinvointialue, @LansiUudenmaanPelastuslaitos
LinkedIn: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
YouTube: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Verkkosivut: www.luvn.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområde
Regeringens planerade ändringar i finansieringsmodellen grundar sig inte på tillräckliga forskningsdata eller på de verkliga behoven hos områdenas invånare10.4.2026 09:01:28 EEST | Tiedote
Social- och hälsovårdstjänsterna och räddningstjänsterna finansieras med gemensamma skattemedel. Därför anser vi att finansieringen bör baseras på det verkliga servicebehovet och vara rättvis. Nu är det inte så i alla avseenden, och de ändringar i finansieringsmodellen som regeringen har för avsikt att genomföra grundar sig inte tillräckligt på forskningsdata eller på de verkliga behoven hos områdenas invånare.
Lunna fyller ett år – över 411 000 diskussioner under det första året9.4.2026 16:12:56 EEST | Tiedote
Västra Nylands välfärdsområdes digitala servicekanal Lunna firar sin första födelsedag den 9 april 2026. Under året fördes över 411 000 diskussioner i Lunna. Användarna har gett positiv respons på tjänsten.
Lunna täyttää vuoden – yli 411 000 keskustelua ensimmäisen vuoden aikana9.4.2026 16:09:32 EEST | Tiedote
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen digitaalinen asiointikanava Lunna viettää ensimmäistä syntymäpäiväänsä 9.4.2026. Vuoden aikana Lunnassa on käyty yli 411 000 keskustelua. Palvelu on saanut käyttäjiltä hyvää palautetta.
Välfärdsområdesstyrelsen godkände bokslutet för 202530.3.2026 16:32:30 EEST | Tiedote
Västra Nylands välfärdsområdesstyrelse behandlade bokslutet för 2025 och föreslår för välfärdsområdesfullmäktige att överskottet överförs till över-/ underskottskontot för tidigare räkenskapsperioder. Välfärdsområdesstyrelsen beslutade om värdet på servicesedeln för hemservice för barnfamiljer, om samarbetsförhandlingar samt om projektplanen för boendeenheten inom mentalvårds- och missbrukartjänsterna.
Aluehallitus hyväksyi vuoden 2025 tilinpäätöksen30.3.2026 16:28:38 EEST | Tiedote
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus käsitteli vuoden 2025 tilinpäätöksen ja esittää aluevaltuustolle ylijäämän siirtämistä edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille. Aluehallitus päätti lapsiperheiden kotipalvelujen palvelusetelin arvosta, yhteistoimintaneuvotteluista sekä mielenterveys- ja päihdepalvelujen asumisyksikön hankesuunnitelmasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme