VAS: Li Andersson johtamaan uutta For The People -ajatuspajaa
10.4.2026 11:23:15 EEST | Vasemmistoliitto Euroopan parlamentissa | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Li Andersson on aloittanut toisena johtajana uudessa For The People (FTP) -ajatuspajassa. Eurooppalaiseen vasemmistopuolueeseen (ELA) kytkeytyvä ajatuspaja ruokkii vuoropuhelua sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teemoista sekä muodostaa niihin liittyviä uusia edistyksellisiä politiikka-aloitteita.

Ajatuspajan toimintaan kuuluu niin julkaisuja, keskustelutilaisuuksien ja konferenssien järjestämistä kuin erilaisia koulutuksia. FTP:n tavoitteena on koota mukaan monipuolinen joukko erilaisia toimijoita ympäri Eurooppaa ja olla poikkitieteellinen alusta uudenlaiselle maailmaa muuttavalle ajattelulle, osaamiselle ja myös yhdessä inspiroitumiselle.
– Uudet ja parhaat ideat yhteiskunnassa eivät synny parlamenteissa. Oikeastaan päinvastoin – tällä hetkellä monilla tuntuu olevan pallo hukassa tulevaisuuden suhteen. Uuden suunnan ja toiminnan kannalta tarvitsemme uusia yhteyksiä eri alojen kirkkaimpien ajattelijoiden, kansalaisliikkeiden ja politiikan toimijoiden välillä. Tästä kertoo myös Käänne-festivaalin suuri suosio Suomessa, Andersson sanoo.
FTP:n julkistamistilaisuus järjestetään perjantaina 10. huhtikuuta ajatuspajan kotikaupungissa Brysselissä. Tapahtuman kattoteemana on suvereniteetin vahvistaminen keskellä nousevaa autoritaarisuutta. Tilaisuudessa kuullaan muun muassa palkitun taloustieteen apulaisprofessorin Isabella Weberin puheenvuoro talouspolittisista vastalääkkeistä laita- ja äärioikeiston poliittiselle nousulle.
– Euroopan autonomia tarvitsee vahvistusta niin turvallisuuspolitiikan, digitaalisen talouden kuin ekologisen siirtymän osalta. Myös modernilla vasemmistolla tulee olla uskottavia ratkaisuja näihin kysymyksiin sekä kykyä toteuttaa niitä. Uskomme, että keskellä epävarmuuksia, autoritaarisuuden nousua ja superrikkaiden äärimmäistä rikastumista pystymme rakentamaan demokraattisen vaihtoehdon – politiikkaa ihmisiltä ihmisille, Andersson toteaa.
Lisätietoja ajatuspajasta ja julkistustapahtumasta:
https://forthepeoplefoundation.eu/
https://forthepeoplefoundation.eu/launch-event/
Julkistustapahtuman verkkolähetys Suomen aikaan klo 15 alkaen:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Li AnderssonEuroparlamentaarikko
Puh:+358 40 508 8697li.andersson@ep.europa.euliandersson.fiAleksi KarppinenViestinnän erityisavustaja
MEP Li Anderssonin kabinetti
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto Euroopan parlamentissa
Merja Kyllönen ja Pekka Toveri neuvottelevat Verkkojen Eurooppa -rahoituksesta – tavoitteena Suomen turvallisuutta ja arkea parantavat yhteydet19.3.2026 13:53:16 EET | Tiedote
Euroopan parlamentin jäsenet Merja Kyllönen (The Left/vas.) ja Pekka Toveri (EPP/kok.) on nimetty muodostamaan Euroopan parlamentin kantaa Verkkojen Eurooppa (Connecting Europe Facility, CEF) -rahoitusvälineen muuttamisesta. CEF on EU:n rahoitusohjelma, jolla tuetaan keskeisiä liikenne-, energia- ja digitaaliverkkoja sekä rajat ylittäviä yhteyksiä Euroopassa.
Kulmuni ja Kyllönen: EU:n komissiolta vihreää valoa AdBlue-ongelman ratkomiseksi pohjoisessa12.3.2026 12:34:55 EET | Tiedote
Europarlamentaarikot Katri Kulmuni (kesk./Renew) ja Merja Kyllönen (vas./The Left) saivat vastauksen Euroopan komissiolta aiemmin jättämäänsä kirjalliseen kysymykseen AdBlue-järjestelmän ongelmista arktisissa oloissa. Komission vastauksessa väläytetään mahdollisuutta hyödyntää paremmin pakkasta kestäviä reagensseja erittäin kylmissä olosuhteissa.
VAS Andersson: Orpon EU-politiikka on ilmastolle ja ympäristölle haitallista6.3.2026 15:35:23 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Li Andersson pitää pääministeri Petteri Orpon komissiolle osoittamaa sääntelynpurkukirjettä täydellisenä rimanalituksena. Orpo vaatii tuoreessa kirjeessä Euroopan komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille EU-sääntelyn höllentämistä sekä purkamista erityisesti ympäristölakien kohdalla, mutta myös esimerkiksi energiasääntelyssä.
VAS Andersson: Suomen on torjuttava päästökauppajärjestelmän romuttaminen27.2.2026 15:21:45 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Li Andersson kritisoi voimakkaasti joidenkin EU-jäsenmaiden ja keskieurooppalaisen raskaan teollisuuden pyrkimyksiä heikentää EU:n päästökauppajärjestelmää (ETS). Keskiviikkona 25. helmikuuta lähes kaikki EU:n jäsenvaltiot osallistuivat kokoukseen energiaintensiivisen teollisuuden tilanteesta ja ETS:n tulevaisuudesta.
Pohjoisen mepit Kulmuni ja Kyllönen vaativat komissiolta ratkaisua AdBlue-ongelmaan12.2.2026 14:27:30 EET | Tiedote
Pohjoisen Suomen europarlamentaarikot Katri Kulmuni (kesk./Renew) ja Merja Kyllönen (vas./Left) ovat jättäneet EU:n komissiolle kysymyksen AdBlue-järjestelmän ongelmista arktisissa olosuhteissa. Mepit vaativat komissiota muuttamaan sääntelyä niin, että dieselkalusto toimii myös pohjoisen pakkasissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
