Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Anders Adlercreutz käytettävissä jatkokaudelle puolueen puheenjohtajana ja ehdolle eduskuntavaaleissa 2027

10.4.2026 12:58:40 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote

Jaa

RKP:n puheenjohtaja ja opetusministeri Anders Adlercreutz kertoo olevansa käytettävissä jatkokaudelle puolueen puheenjohtajana ja asettuvansa ehdolle vuoden 2027 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä.

– RKP:n hyvä vaalitulos kunta- ja aluevaaleissa osoittaa, että sillanrakentajapuolueelle on suurempi tarve kuin koskaan. Haluan johtaa RKP:n hyvään tulokseen eduskuntavaaleissa 2027, Adlercreutz sanoo.

– Vahvan ehdokaslistan avulla tavoitteena on lisätä sekä äänimääräämme että paikkamääräämme eduskunnassa.

– Tuleva vaalikausi tulee olemaan Suomelle käännekohta. Miten yhdessä sovittua velkajarrua tullaan soveltamaan? Miten saamme kasvun käyntiin? Ja miten onnistumme varmistamaan, että kilpailuetumme konkretisoituvat talouskasvuksi – ja sitä kautta vahvistavat tulevaisuudenuskoa? Nämä ovat edessämme olevia suuria kysymyksiä, ja niissä tarvitaan RKP:n ääntä, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutz valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuonna 2015, ja hän on sen jälkeen toiminut keskeisissä tehtävissä muun muassa eduskuntaryhmän puheenjohtajana, Eurooppa-ministerinä ja nyt opetusministerinä.

– Politiikka on tänä päivänä aiempaa polarisoituneempaa. Minä ja RKP haluamme olla vastavoima tälle kehitykselle. Uskon politiikkaan, joka rakentaa siltoja ja vahvistaa ihmisten välistä yhteistyötä. Politiikkaan, joka etsii ratkaisuja sen sijaan että lietsoo vastakkainasettelua, Adlercreutz sanoo.

– Kuluneella vaalikaudella minulla on ollut mahdollisuus toimia sekä ministerinä että puolueen puheenjohtajana. Olen nähnyt, kuinka tärkeää on, että RKP on mukana siellä, missä päätöksiä tehdään, ja olen saanut energiaa ja välineitä jatkaa työtä Suomen parhaaksi.

RKP:llä on tällä hetkellä kolme kansanedustajaa Uudenmaan vaalipiiristä, ja tavoitteena on vahvistaa asemaa entisestään seuraavissa vaaleissa.

– Olen iloinen, että sekä Henrik että Otto ovat päättäneet asettua ehdolle. Meillä tulee olemaan erittäin vahva lista Uudellamaalla, ja meillä on hyvät mahdollisuudet voittaa lisäpaikkoja. Kysyntä liberaalille ja vastuulliselle porvarilliselle politiikalle on selvästi olemassa, Adlercreutz sanoo.

Anders Adlercreutz asuu Kirkkonummella ja on koulutukseltaan arkkitehti. Hänet valittiin RKP:n puheenjohtajaksi vuonna 2024. RKP valitsee puheenjohtajan puoluekokouksessaan 6.–7.6.2026 Vantaalla.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Emma Ringbom ställer inte upp för omval som kretsordförande i Helsingfors9.4.2026 14:58:43 EEST | Pressmeddelande

Emma Ringbom har meddelat att hon inte ställer sig till förfogande för omval till kretsordförande för Svenska folkpartiet i Helsingfors. Beslutet har vuxit fram under en tid och grundar sig på en helhetsbedömning av kommande åtaganden och personliga prioriteringar. När mandatperioden når sitt slut lämnar Ringbom uppdraget som kretsordförande vilket markerar avslutningen på en intensiv och händelserik 3-års period.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye