Jussi Heinosesta Säteilyturvakeskuksen strategia- ja kehittämisjohtaja
10.4.2026 14:08:05 EEST | Säteilyturvakeskus (STUK) | Tiedote
Diplomi-insinööri Jussi Heinonen on nimitetty Säteilyturvakeskuksen (STUK) määräaikaiseksi strategia- ja kehittämisjohtajaksi viisivuotiselle kaudelle 1.5.2026–30.4.2031. Heinonen on työskennellyt STUKissa vuodesta 2002 alkaen. Viimeiset kolme vuotta hän on toiminut strategisen kehittämisen johtajana.

Uudessa tehtävässään Jussi Heinonen johtaa toukokuun alussa toimintansa aloittavaa strategia- ja kehittämisyksikköä. Yksikkö päätettiin perustaa yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena loppuvuonna 2025. Tulevaan yksikköön kootaan strategista kehittämistä ohjaavat ja tukevat toiminnot. Yksikön vastuulla on jatkossa strategiaprosessin valmistelu, toimeenpanon seuranta ja arviointi sekä strategisesti merkittävien kehittämisohjelmien koordinointi. Lisäksi yksikkö muun muassa kehittää STUKin kokonaisarkkitehtuuria, johtamisjärjestelmää ja turvallisuuskulttuuria sekä vastaa toiminnan arvioinneista.
”Strategia- ja kehittämisjohtajan tehtävä on todella kiinnostava nyt, kun STUKin toimialalla on meneillään laajoja muutoksia. Ydinenergialainsäädäntöä uudistetaan, uuden tyyppisiä ydinvoimalaitoshankkeita suunnitellaan ja yhteiskunnan odotukset valvonnalle muuttuvat. Samaan aikaan maailman myllerrys vaikuttaa myös ydin- ja säteilyturvallisuuteen ja STUKiin”, Jussi Heinonen kuvailee. ”Kun viranomaistoimintaa kehitetään, on entistä tärkeämpää ymmärtää näitä toimintaympäristön kehityssuuntia ja kyetä eri keinoin lisäämään toiminnan vaikuttavuutta. STUKiin perustettava uusi yksikkö nivoo kehitystoiminnan eri palaset yhteen ja näin tukee strategisen kehittämisen kokonaisuutta.”
Strategia- ja kehittämisjohtajan tehtävä on STUKissa uusi. Tehtävään haki määräaikaan mennessä 33 henkilöä. Viran kelpoisuusvaatimukset ja muut viran tehtävien menestykselliselle hoitamiselle tarvittavat valmiudet täytti parhaiten 11 hakijaa. Neljä heistä erottui tehtävään ja toimialaamme sopivalla osaamisella ja kokemuksella, ja heidät myös kutsuttiin haastatteluun.
Jussi Heinosella on toiminnan kehittämiseen tarvittava laaja kokonaiskuva Säteilyturvakeskuksen toiminnasta ja toimialasta sekä arvokasta kokemusta valvontatyöstä alalla. Strategia- ja kehittämisjohtajahaussa nämä vahvuudet erottuivat selvästi muihin hakijoihin verrattuna. Lisäksi Heinosella on vahvaa kokemusta strategisesta johtamisesta, kokonaisarkkitehtuurin kehittämisestä ja turvallisuuskulttuurista STUKin toimialalla sekä asiakkuuksien kehittämisestä etenkin valvontatyössä. Esihenkilö- ja johtotehtävissä hän on toiminut yli kymmenen vuoden ajan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapalvelu
Puh:010 850 4761Kuvat

Lyhyesti STUKista
Säteilyturvakeskus (STUK) on säteily- ja ydinturvallisuutta valvova viranomainen. Tehtävämme on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta.
Strålsäkerhetscentralen (STUK) är en myndighet som övervakar strål- och kärnsäkerheten. Vårt uppdrag är att skydda människorna, samhället, miljön och de framtida generationerna för strålningens skadliga konsekvenser.
Radiation and Nuclear Safety Authority (STUK) supervises radiation and nuclear safety in Finland. Our mission is to protect people, society, the environment and future generations from the detrimental effects of radiation.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
En aning radioaktivt kobolt i Imatras luft9.4.2026 13:40:26 EEST | Pressmeddelande
Strålsäkerhetscentralen upptäckte en liten mängd radioaktivt kobolt i partikelprov som samlades in från Imatras utomhusluft i mars. Halten var så låg att den inte innebar någon risk för människor eller miljön.
Aivan vähän radioaktiivista kobolttia Imatran ilmassa9.4.2026 13:40:26 EEST | Tiedote
Säteilyturvakeskus havaitsi Imatralla maaliskuussa kerätyissä ilman hiukkasnäytteessä pienen määrän radioaktiivista kobolttia. Aineen pitoisuus oli niin pieni, että siitä ei ollut haittaa ihmisille tai ympäristölle.
A trace of radioactive cobalt detected in the air in Imatra9.4.2026 13:40:26 EEST | Press release
The Radiation and Nuclear Safety Authority detected a small amount of radioactive cobalt in particle samples collected from the outdoor air in Imatra in March. The concentration was so low that it posed no risk to people or the environment.
STUK: TVO åtgärdade korrekt de brister som upptäckts i Olkiluoto 39.3.2026 14:55:52 EET | Pressmeddelande
Industrins Kraft (TVO) meddelade torsdagen den 5.3. Strålsäkerhetscentralen (STUK) att man hade upptäckt säkerhetspåverkande brister i Olkiluoto kärnkraftverks tredje enhet. Det handlade om brister i planer och instruktioner för störningar i elsystemen. Anläggningens säkerhet äventyrades inte.
STUK: TVO korjasi Olkiluoto 3:ssa havaitsemansa puutteet oikein9.3.2026 14:55:52 EET | Tiedote
Teollisuuden Voima (TVO) ilmoitti torstaina 5.3. Säteilyturvakeskukselle (STUK) havainneensa turvallisuuteen vaikuttavia puutteita Olkiluodon ydinvoimalaitoksen kolmosyksikössä. Kyseessä olivat puutteet sähköjärjestelmien häiriön varalle tehdyissä suunnitelmissa ja ohjeissa. Laitoksen turvallisuus ei vaarantunut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme