Uudenmaan Vihreät ry, Nylands Gröna rf

Uudenmaan vihreät nimesi 11 ehdokasta eduskuntavaaleihin – mukana kolme kansanedustajaa

11.4.2026 16:16:08 EEST | Uudenmaan Vihreät ry, Nylands Gröna rf | Tiedote

Jaa

Uudenmaan Vihreät nimesi yleiskokouksessaan 11.4.2026 ensimmäiset ehdokkaansa tuleviin eduskuntavaaleihin. Monipuolisessa ehdokasjoukossa ovat mukana nykyiset vihreät uusimaalaiset kansanedustajat Inka Hopsu, Tiina Elo ja Saara Hyrkkö, sekä vihtiläinen kunnanvaltuutettu Tommi Muhli.

Eduskuntavaaliehdokkaat Tommi Muhli, Inka Hopsu, Tiina Elo ja Saara Hyrkkö
Eduskuntavaaliehdokkaat Tommi Muhli, Inka Hopsu, Tiina Elo ja Saara Hyrkkö

“Minulla on valtava palo päästä mukaan muuttamaan Suomen kurssia kohti parempaa tulevaisuutta ja tuoda päätöksentekoon empatiaa, aitoa ihmisten kohtaamista, rohkeutta ja ripaus luovaa hulluutta. Päätöksenteossa on esimerkiksi valtava aukko taiteen, tapahtumien ja kulttuurin asiantuntijuudessa, jonka haluaisin laajalla kokemuksellani täyttää alan potentiaalin hyödyntämiseksi osana valtion talouden ja ihmisten hyvinvoinnin kehittämistä.” toteaa ensi kertaa eduskuntavaaliehdokkaana oleva Tommi Muhli

"Suomi tarvitsee rohkeita tekoja, joilla palautetaan ihmisten luottamus tulevaisuuteen. Yksi tulevan vaalikauden suurimmista haasteista on korjata Orpon hallituksen Suomea jakavan, rikkaita suosivan ja ympäristöstä piittaamattoman politiikan jälkiä samalla, kun taloutta vahvistetaan. Lapsiperheköyhyyden kasvu, luontokato ja tasa-arvon takapakki on pysäytettävä. Se on myös kestävän talouden perusta. Kun huolehdimme päiväkodeista, kouluista, sosiaali- ja terveyspalveluista ja kulttuurista, Suomella on mahdollisuus olla jatkossakin maailman paras maa", sanoo vihreän eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö.

"Demokratiaa haastetaan maailmalla lujaa, eikä Suomikaan ole välttynyt tältä kehitykseltä, pienen Suomen jakaminen ja eriarvoistuminen pitää pysäyttää. Tulevissa vaaleissa on siis kyse  arvovalinnoista. Lapset ja nuoret tarvitsevat positiivisen vision tulevasta, laadukkaan koulutuspohjan ja tulevaisuuden työpaikkoja, joilla Suomi voi menestyä. Näitä haluan lähteä kokeneena päättäjänä tekemään", kertoo kansanedustaja Inka Hopsu.

“Kun maailma menee yhä hullummaksi, ei ole aika luovuttaa, vaan jatkaa sitkeästi työtä suunnan kääntämiseksi. Haluan olla rakentamassa Suomea, jossa jokaisella on mahdollisuus hyvään elämään, ja jossa luonnolla on tilaa kukoistaa. Vain me suomalaiset voimme suojella viimeiset vanhat metsämme. Taloutemme rakenteet on uudistettava niin, että hyvinvoinnin lisääminen kytketään irti luonnonvarojen kulutuksesta”, toteaa kansanedustaja Tiina Elo.

Nimettävien ehdokkaiden joukossa on myös monia muita politiikan konkareita, kuten Vantaan Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Tia Seppänen, ja espoolaiset kaupungin- ja aluevaltuutetut Noora Peltoniemi (ent. Koponen) ja Peppi Seppälä. Ehdolle nimettiin myös Vihreiden nuorten puheenjohtaja Maria Saita Espoosta, sekä kaupungin- ja aluevaltuutettu Denise Niemi Loviisasta. Kaksi ehdokkaista ei ole vielä julkisia.

Nykyinen hallitus on toteuttanut mittavia leikkauksia mm. sosiaaliturvaan, koulutukseen ja sosiaali- ja terveyspalveluihin samalla, kun ilmasto- ja ympäristötoimet ovat jääneet hallituksen agendalla taka-alalle. Vihreät ovat koko vaalikauden ajan vaatineet vahvempia ilmasto- ja luontotoimia sekä oikeudenmukaisempaa talouspolitiikkaa, ja nyt on aika pyrkiä hyvän vaalituloksen kautta vaikuttamaan Suomen suuntaan.

Seuraavan kerran Uudenmaan Vihreät nimeävät ehdokkaita vielä ennen kesää.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Uudenmaan Vihreät ry (perustettu 1984) on Vihreä liitto rp:n jäsenyhdistys ja toimii Vihreän liiton piirijärjestönä toimialueellaan.

Uudenmaan Vihreiden tarkoituksena on edistää toiminnallaan vihreitä arvoja. Tarkoituksen toteuttamiseksi Uudenmaan Vihreät tekee ennen kaikkea vaalityötä mm. asettamalla eduskuntavaaliehdokkaat ja aluevaaliehdokkaat sekä tukemalla jäsenyhdistyksiään kuntavaaleissa.  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan Vihreät ry, Nylands Gröna rf

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye