SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Lapsiperheköyhyyden kasvu on pysäytettävä – lapsiin panostaminen on Suomen tärkein investointi
10.4.2026 16:34:10 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa oli tänään vastaanottamassa laajan järjestö- ja asiantuntijajoukon vetoomusta lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi. Vetoomuksessa vaaditaan eduskuntaryhmiä kääntämään lapsiperheköyhyyden suunta ja varmistamaan, että talouspäätöksissä asetetaan lapsen etu etusijalle. Laine-Nousimaa korostaa, että pelkän huolen tunnistaminen ei riitä, jos samaan aikaan tehdään päätöksiä, jotka syventävät lapsiperheköyhyyttä.

– Lapsiperheköyhyys on Suomessa kasvanut hälyttävällä tavalla. Kyse ei ole vain tilastoista, vaan lasten arjesta, jossa liian moni joutuu pärjäämään puutteessa. Suunta on käännettävä, tähän kehitykseen on puututtava nyt, Laine-Nousimaa sanoo.
Pienituloisissa perheissä elävien lasten määrä on Suomessa kasvanut, ja köyhyys on syventynyt. Tämä näkyy konkreettisesti kouluissa ja varhaiskasvatuksessa, missä yhä useampi lapsi kamppailee arjen perustarpeiden kanssa.
– Kun lapsen arki muuttuu selviytymiseksi, olemme yhteiskuntana epäonnistuneet. Lapsuudessa syntyvät hyvinvoinnin ja osaamisen perustat, siksi jokainen menetetty mahdollisuus on liikaa, Laine-Nousimaa toteaa.
Laine-Nousimaa korostaa, että lapsiperheköyhyyden torjuminen ei ole pelkkä sosiaalipoliittinen kysymys, vaan ratkaiseva investointi Suomen tulevaisuuteen.
– Lapsiin ja nuoriin panostaminen ei ole menoerä, vaan se on kaikkein vaikuttavin tulevaisuusinvestointi. Jos emme huolehdi lapsista nyt, maksamme siitä myöhemmin sekä inhimillisesti että taloudellisesti moninkertaisen hinnan, Laine-Nousimaa painottaa.
Vetoomuksessa esitetään useita konkreettisia toimia lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi, kuten perusturvan vahvistaminen, lapsilisien korottaminen ja sitominen indeksiin sekä lasten harrastusmahdollisuuksien turvaaminen.
Laine-Nousimaa muistuttaa, että päätösten vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen.
– Jokaisessa talouspäätöksessä on arvioitava sen vaikutukset lapsiin. Lapsen oikeudet eivät ole neuvottelukysymys, vaan velvoite. Suomen suunta ratkaistaan siinä, miten kohtelemme lapsia tänään, Laine-Nousimaa sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Laine-Nousimaakansanedustaja
Puh:09 432 3111hanna.laine-nousimaa@eduskunta.fiwww.hannalaine.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Nikkanen ja Werning: Hallitus vaarantaa säästöillään myös pelastustoimen10.4.2026 13:50:51 EEST | Tiedote
Pelastusopiston aloituspaikkojen määrää on nostettu, mutta hyvinvointialueiden säästöt vaikeuttavat pelastajien työllistymiseen. Tarve pelastajille ei ole vähentynyt, mutta hyvinvointialueiden vaikea taloudellinen tilanne on johtanut pattitilanteeseen. SDP:n hallintovaliokunnan kansanedustajat Saku Nikkanen ja Paula Werning korostavat tilanteen vakavuutta.
SDP:n Niina Malm: Orpo puhuu puutaheinää suojaosista – ei tiedä, mistä puhuu10.4.2026 13:48:17 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, varapuheenjohtaja Niina Malm tyrmää pääministeri Petteri Orpon väitteet työttömyysturvan suojaosien poistosta Ylen puheenjohtajatentissä. Orpo puhuu puutaheinää suojaosista eikä selvästi tiedä, mistä puhuu. Väite siitä, että osa-aikatyön vastaanottaminen olisi edelleen kannattavaa samalla tavalla, ei pidä paikkaansa. Hallitus on omilla päätöksillään heikentänyt työnteon kannustimia, Malm korostaa.
SDP:n Riitta Kaarisalo: Perussuomalaiset puolustavat kiivaasti yhteiskunnan rikkaimpia tavallisten suomalaisten kustannuksella10.4.2026 13:36:22 EEST | Tiedote
Eduskunnan kyselytunnilla 9.4. keskusteltiin pitkään Orpon hallituksen eriarvoisuutta ja huono-osaisuutta lisäävästä politiikasta. Silmiinpistävää on erityisesti epäoikeudenmukainen verokohtelu, kun hallitus on päättänyt asettaa suuryritysten osingonsaajat ja suurituloiset pieni- ja keskituloisten edelle.
SDP:n Mäkynen, Hamari, Lyly & Lindén: Hankintalain muutos uhkaa toimivaa ja vaikuttavaa erikoissairaanhoitoa10.4.2026 13:35:07 EEST | Tiedote
Eduskunnan käsittelyssä oleva hankintalain muutos uhkaa lisätä julkisia kustannuksia ja heikentää potilasturvallisuutta sekä hoidon jatkuvuutta. Vaativaa erikoissairaanhoitoa tuottavien julkisomisteisten yhtiöiden tehokasta ja vaikuttavaa toimintaa ei SDP:n mielestä pidä riskeerata.
SDP:n Pia Viitanen: Orpon hallitus rapauttaa eläintenkin hyvinvointia10.4.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
– Orpon hallituskaudella ei heikennetä vain haavoittuvimpien ihmisten hyvinvointia, vaan myös eläinten hyvinvointi ottaa takapakkia, kun hallitus aikoo kumota porsaiden kastraatiokiellon ennen kuin se on edes ehtinyt astua voimaan, paaluttaa kansanedustaja Pia Viitanen (sd.).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme